Vasemmistoliiton kannatus noussut kaikkien aikojen ennätyslukemaan Ylen mielipidemittauksissa nyt kolmena kuukautena peräkkäin. Lokakuussa kannatus nousi 12,6 prosenttiin, mikä on 5,5 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuoden 2023 eduskuntavaaleissa.
Mikä kannatuksen näin suurta nousua selittää? Politiikan kommentaattorit nostavat aina esiin sen, että vasemmistoliitto ei ainoana puolueena lähtenyt mukaan vuosi sitten sovittuun velkajarruun. Se pakottaa sopeuttamaan taloutta ensi vaalikaudella 8–11 miljardia euroa. Mitä se käytännössä tarkoittaa, siitä on saatu esimakua tänä syksynä, kun kokoomus ja perussuomalaiset esittelivät säästö- eli leikkauslistansa. Niille ”sopeuttaminen” tarkoittaa ainoastaan leikkauksia. Mittakaava on niin suuri, ettei se käytännössä onnistu ilman uusia leikkauksia sosiaaliturvaan ja välttämättömiin peruspalveluihin jo tällä kaudella tehtyjen leikkausten päälle.
Petteri Orpon ja Riikka Purran hallitus jättää jälkeensä sellaisen perinnön, ettei leikkausten kohteena olleilla ole enää varaa uusiin. Syksyn aikana on julkaistu joukko kyselyitä, tilastoja ja selvityksiä, jotka kertovat mitan täyttyneen jo nyt. Elämästä on tullut monille yhtä selviytymiskamppailua.
Tilastokeskus kertoi hiljattain kuluttajien luottamuksen heikentymisestä, vaikka julkisuudessa hehkutetaan talouskasvua. Kansalaisten omassa elämässä se ei näy. Se mikä näkyy, on Euroopan korkein työttömyys ja pelko oman työpaikan menetyksestä. Siitä on tullut suomalaisten suurin huoli, ei velkaantumisesta.
Kokemus oikeudenmukaisuudesta alimmillaan
Valtioneuvosto mittaa kansalaisten mielialoja kaksi kertaa vuodessa julkaistavassa Kansalaispulssi-kyselyssä. Uusin julkaistiin lokakuun puolivälissä. Sieltä löytyy hätkähdyttävä lause kaiken talouskasvu- ja things going Petter -puheen keskellä: ”Yhteiskunnan koettu oikeudenmukaisuus on laskenut alimmalle tasolleen Kansalaispulssin mittaushistoriassa.”
Historia ulottuu kevääseen 2020 eli asiat koetaan nyt huonommiksi kuin koronan ja Venäjän hyökkäyssodan alkaessa.
Myös tyytyväisyys demokratian toimivuuteen on heikentynyt, ja luottamus useisiin instituutioihin on laskusuunnassa.
Orpon hallitus on puolensa valinnut ja tehnyt vaalirahoittajiensa työtä käskettyä. Kaikkein pienituloisimpien käytettävissä olevat tulot ovat laskeneet, kaikkein suurituloisimpien nousseet, ja työmarkkinasuhteet on mullistettu työnantajien hyväksi. Työllisyyden hoito on ollut käytännössä työttömien kurittamista.
”Pienituloiset vastaajat erottuvat selvästi muista, sillä heistä enää vain kolmannes pitää yhteiskuntaa oikeudenmukaisena. Vastaava ilmiö näkyy pienituloisten osalta myös muissa kysymyksissä, ja heidän luottamuksensa yhteiskunnallisiin toimijoihin on selvästi muita vastaajia heikompaa”, sanoo johtava asiantuntija Juho Jyrkiäinen valtioneuvoston kansliasta Kansalaispulssin tiedotteessa.
Kasvanut jako hyvä- ja huono-osaisiin heijastuu kyselyn tuloksiin. Noin puolet suomalaisista pitää yhteiskuntaa melko tai erittäin oikeudenmukaisena. Samalla lähes kolme kymmenestä pitää yhteiskuntaa melko tai erittäin epäoikeudenmukaisena.
Ei vain kokemus, vaan todellisuutta
Yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuus ei ole pelkkää tunnetta, vaan totista totta tuhansissa kotitalouksissa, joiden ahdinkoa hallituksen leikkaukset ovat lisänneet.
”Elämä on välillä pelottavaa, kun ei tiedä, kuinka pitkään ruoka kotona riittää. Hinnat vain nousevat ja nousevat ja meillä ei riitä rahat.” Näin kommentoi lapsi Pelastakaa lasten Lapsen ääni -selvityksessä, joka julkaistiin lokakuussa.
Jo noin 140 000 lasta Suomessa elää vähävaraisissa perheissä ja köyhyyteen putoaa jatkuvasti uusia perheitä. Vuosi sitten raportoitiin, että leikkaukset ajavat yli 30 000 uutta lasta köyhyyteen.
Kyselyn mukaan pienituloisissa perheissä elävät lapset ja nuoret kokevat arjessaan aineellisen puutteen ohella ulkopuolisuutta. Myös usko omaan tulevaisuuteen on heikompaa, kuin paremmin toimeentulevilla.
Ennen kaikkea puute rahasta heijastuu jatkuvana huolena ja ahdistuksena taloudellisesta pärjäämisestä. Asiana, joka on otettava kaikessa huomioon ja joka rajoittaa toiveita ja mahdollisuuksia jo etukäteen.
Perheen vaikea taloudellinen tilanne aiheuttaa lapsille surun, epäoikeudenmukaisuuden ja häpeän tunteita.
”Mä toivon että tämä näytetään suoraan päättäjille: Haistakaa paska. Lapset ja nuoret voi pahoin, ja te vain leikitte rahalla kavereidenne kanssa. Leikkaatte koko ajan vähemmistöiltä. Moni lapsi elää köyhyydessä. Olen yksi niistä. Asun äitini ja pikkusiskoni kanssa kolmestaan, ja rahasta on pulaa. Olen ollut taas monta päivää syömättä, koska kotona ei ole ruokaa, eikä rahaa käydä kaupassa, koska ruuan hinnat on korkeat.”
Kaikkia ei nähdä yhtä arvokkaina
Ei ihme, että moni kokee Suomessa vallitsevan ihmisarvovajeen. Diakonissalaitoksen syyskuussa julkaisemassa ensimmäisessä Ihmisarvobarometrissa suomalaiset arvioivat ihmisarvon nykytilan kaikilla mitatuilla osa-alueilla tavoitetasoa heikommaksi. Kokemus on, että kaikkia ihmisiä ei kohdella yhtä arvokkaina ja että heikossa asemassa olevia ihmisiä ei kohdella riittävän arvostavasti.
Vastaajien mielestä heikossa asemassa olevien ihmisten tilanne ei ole vain yksilön oma asia. Valtiolle annetaan laaja vastuu eri huono-osaisten ryhmien tilanteesta. Valtion vastuusta vallitsee laaja yhteisymmärrys, vaikka näkemykset vastuun laajuudesta ja kohdentumisesta eroavat.
Nyt valtiovalta on omilla toimillaan syventänyt kuilua.
Köyhät köyhtyvät, rikkaat rikastuvat
Syväksi koettu epäoikeudenmukaisuus johtuu ainakin osaksi siitä, että suomalaisten todellisuudet erkaantuvat niin paljon. Julkinen talous on heikolla tolalla, mutta nyt ei edes puhuta yhteisistä talkoista eivätkä leikkaukset ole ”kipeitä”, vaan ilakoinnin aihe. Hyväosaisille annetaan, huono-osaisilta otetaan.
Tutkimuslaitos Labore kertoi syyskuun lopulla, että alimman tulokymmenyksen ostovoima heikkenee vuosina 2023–2026 yhteensä 5,4 prosenttia, kun ylimmän kasvaa 10,8 prosenttia. Siis Orpo-Purran hallituksen kolmena ensimmäisenä vuotena.
Labore piti tulosta historiallisena. Vertailutietoja on vuodesta 1966. Erityistä on, että alimman tulokymmenyksen ostovoima laskee samaan aikaan, kun ylimmän kasvaa. Myös 1990-luvun laman jälkeisinä kasvuvuosina tuloryhmien kasvuerot olivat suuria, mutta silloin alimman tulokymmenyksen ostovoima ei laskenut.
Tulot eriytyvät lisää seuraavan kahden vuoden aikana. Vuonna 2027 ja 2028 palkansaajien ostovoima kasvaa palkankorotuksten ja veronkevennysten ansiosta pari prosenttia.
Työttömillä se laskee monen tekijän yhteissummana, Labore kertoi lokakuussa. Yleistukea ei koroteta vuonna 2027, yleisen asumistuen indeksijäädytys jatkuu vuoden loppuun, ja toimeentulotuen perusosan leikkaus vaikuttaa koko vuoden ajan. Vuokrat muodostavat lähes 40 prosenttia työttömien kulutuksesta, joten vuokrien kiihtyvä nousu heikentää heidän ostovoimaansa erityisen paljon.
Tänä vuonna yleistukea, entistä peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea saavalle jää vuokran jälkeen noin 581 euroa ja ansiosidonnaista saavalle noin 652 euroa kuukaudessa. Helsingin yliopiston kohtuullisen minimin viitebudjetin 761 euroon verrattuna vajetta on noin 180 ja 109 euroa kuukaudessa.
Tässä todellisuudessa oikeistopuolueet esittävät uusia miljardileikkauksia, jotka eivät ole mahdollisia ilman heikoimmassa asemassa olevien kurjistamista edelleen. Selvää vastavoimaa edustaa vain vasemmistoliitto. Sen kannatuksen nousua ei tässä tilanteessa voi pitää mitenkään ihmeellisenä asiana. Eikä 12,6 prosenttia minään kattona, vaan ehkä väliaikatuloksena.





