Vasemmistoliiton presidentinvaalikampanjassa korostuu kolme teemaa: Suomen kansainvälinen asema rauhan ja yhteistyön rakentajana, moniarvoisen yhteiskunnan puolustaminen sekä pohjoismaisen hyvinvointivaltion tulevaisuus.
– Kansainvälinen solidaarisuus on ainoa keino selvitä maapallon laajuisista ongelmista kuten ilmaston lämpenemisestä, aavikoitumisesta, sodista ja köyhyydestä, sanoo Vasemmiston presidenttiehdokas kulttuuri-, urheilu- ja tasa-arvoministeri Paavo Arhinmäki.
Arhinmäen mielestä Suomen tulee olla eturivissä vahvistamassa YK:n roolia.
– YK:n sivuuttaminen avaa portit mielivallalle ja vahvempien oikeudelle kansainvälisessä politiikassa.
Esimerkkinä hän mainitsee Syyrian, jossa YK parhaillaan pyrkii sovittelemaan.
Arhinmäen mukaan on tärkeää, että Suomi on mukana YK:n turvaneuvostossa.
– Liittoutumattomana maana Suomi voi toimia nimenomaan rauhan välittäjänä, siviilikriisinhallinnan osaajana.
”Jokaisesta pidetään kiinni”
Presidenttinä Arhinmäki haluaa puolustaa hyvinvointivaltiota, ”vaikkei se suoranaisesti presidentin valtaoikeuksiin kuulu”.
– Haluan puolustaa sitä, että yhteiskunnassa jokaisesta pidetään kiinni. Suomi pärjää vain, jos se pitää huolta jokaisesta täällä asuvasta.
Paitsi julkisia palveluita, hyvinvointivaltio tarkoittaa Arhinmäelle myös oikeutta työhön ja kunnon toimeentuloon.
– Myös tulo- ja terveyserojen kaventaminen on edellytys hyvälle yhteiskunnalle.
Suomen vahvuuksia ovat Arhinmäen mukaan olleet kattava peruskoulutus, maksuton jatkokoulutus, tasaiset tuloerot ja kattavat hyvinvointipalvelut.
– Nyt Eurooppaa raastavassa taloudellisessa epävarmuudessa näiden turvaaminen on ensiarvoista.
Presidentti on arvojohtaja
Arhinmäen mukaan Suomi voi olla avoin ja hyväksyvä yhteiskunta. Hän korostaa presidentin roolia arvojohtajana.
– Ihmisiä ei pidä jaotella meihin ja muihin, niihin toisin. Erilaisuutta pitää kunnioittaa ja arvostaa.
– Ketään ei pilkata, ketään ei sorreta, eikä ketään paineta alas.
Erityisesti tässä asiassa presidentillä on Arhinmäen mielestä tärkeä rooli. Myös presidenttiehdokkaat voivat hänen mielestään puuttua ajatteluun, jossa ihmisryhmiä laitetaan vastakkain.
Suomalaiset ovat Arhinmäen mukaan sinnikkäitä, avarakatseisia ja auttavaisia. Näitä ominaisuuksia hän haluaa presidenttinä vaalia ja vahvistaa.
”Äänestäkää niin kuin ajattelette”
Arhinmäki haluaa rohkaista ihmisiä äänestämään niitä asioita, joiden puolella oikeasti on.
– Vaalikoneissa aika monelle nousevat läheisimmiksi minun näkemykseni. Jos he äänestäisivät niin kuin ajattelevat asioista, silloin on todella suuret joukot liikkeellä.
– Näissä vaaleissa kannattaa äänestää sydämellä. Siinä on meidän mahdollisuus.
Paavo Arhinmäki haluaa myös tuulettaa presidentti-instituutiota; sitä, millaisena presidentti nähdään.
– 12 vuotta sitten ajateltiin, ettei nainen voi olla tasavallan presidentti, nyt moni on sanonut, ettei nuori voi olla presidentti.
– Presidenttiyttä halutaan tuoda lähemmäs ihmistä ja arkea, sanoo Vasemmistoliiton kampanjaa vetävä puoluesihteeri Sirpa Puhakka.
Ministerinpestinsä vuoksi Arhinmäki keskittää kampanjointinsa tammikuulle. Hän kiertää noin 40 paikkakuntaa ympäri Suomen.
Ilman ehdokastakin voi kampanjoida.
– Ihmiset ovat tehneet paikallisia, omannäköisiä Paavo-kampanjoita, painaneet paitoja ja rintanappeja, Arhinmäki kertoo innostuneena.