Edellinen kuntauudistus, paras-hanke, lässähti keskustapuolueen takia. Näin arvioi vasemmistoliiton Annika Lapintie perjantaina valtiopäivien avajaisistunnossa eduskunnassa.
– Edellisen hallituksen paras-hanke epäonnistui, koska sen kantavaksi ideaksi tuli keskustan valtarakenteen säilyttäminen, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintie sanoi vasemmistoliiton ryhmäpuheenvuorossa.
Hän lienee viitannut siihen, että keskusta on monissa pienissä kunnissa valtapuolue ja virkamiehet, kuten kunnanjohtajat ovat keskustalaisia.
– Nyt oppositioon ajautunut keskusta lietsoo kapinahenkeä kunnissa, koska se pelkää virkamiesvaltansa menettämistä. Se on itsekästä valtapeliä, Lapintie arvioi ja osoitti sanansa edelliselle pääministerille, keskustan Mari Kiviniemelle:
– Keskustan valtapelin sijasta teidän tulisi olla enemmän huolissanne kansalaisten palveluiden turvaamisesta.
Vaativa tavoite
Keskiviikkona julkistettiin selvitys Suomen kuntarakenteen muutostarpeista. Siinä esitetään kuntien vähentämistä jopa alle neljäsosaan nykyisestä. Se tarkoittaisi noin 70 kuntaa.
– Hallitus asetti itselleen vaativan tavoitteen uudistaa kuntarakennetta, jotta kaikille voidaan turvata tasapuolisesti laadukkaat palvelut, Lapintie kertasi selvityksen taustoja.
– Nykyisellä kuntarakenteella palvelujen tuottaminen käy vuosi vuodelta vaikeammaksi. Siksi hallitusohjelman tavoitteeksi otettiin vahvat peruskunnat, jotka perustuvat luonnollisiin työssäkäyntialueisiin.
Hän uskoo uudistuksen vahvistavan kunnallista demokratiaa sillä edellytyksellä, että päästään eroon erilaisista hallinnollisista erityisratkaisuista, jotka ovat siirtäneet päätöksentekoa kuntien ulkopuolelle. Näitä ovat erilaiset kuntayhtymät.
Kyse palveluista
Lapintie painotti sitä, että uudistuksessa on kyse palveluista.
– Väestön ikääntyy ja ihmiset muuttavat asutuskeskuksiin tai niiden liepeille. Siksi tulee entistä tärkeämmäksi löytää tapa, jolla turvataan kansalaisten arjessaan tarvitsemat palvelut, hän sanoi.