PAPPI LUKKARI TALONPOIKA VAKOOJA (Tinker Tailor Soldier Spy, Englanti 2011). Ohjaus: Tomas Alfredson. Käsikirjoitus: Bridget O´Connor, Peter Straughan. Perustuu John le Carrén romaaniin. Kuvaaja: Hoyte Van Hoytema. Musiikki: Alberto Iglesias. Pääosissa: Gary Oldman, Colin Firth, Tom Hardy, John Hurt.
John le Carré on ollut myös tuottamassa omaan romaaniinsa pohjautuvaa vakoilutrilleriä. Hänen luulisi olevan tyytyväinen tulokseen, vaikka elokuvaversio pistääkin alkuperäisteoksen paljolti uusiksi. Ydin kuitenkin pitää, ja se on ehtaa le Carréa.
Elokuva on ansaitusti noteerattu sovitetun käsikirjoituksen Oscar-ehdokkuudella.
Elokuva on tyylitietoinen psykologinen vakoilujännäri.
Vakoilukirjallisuuden kaikkien aikojen mestarin tuotanto on valovuosien päässä Ian Flemingin luoman James Bondin glamourista. Sillä ei varsinkaan elokuvaversioiden valossa liene mitään tekemistä alan arkisten realiteettien kanssa.
Viinanjuonti, seksi ja action hoituvat le Carrén maailmassa Bondin suave-vääntöä maanläheisemmin, karummin ja raadollisemmin.
Le Carré ei ole juurikaan kiinnostunut vakoilun teknisistä ja jännitystä tihkuvista toiminnallisista ulottuvuuksista. Hänen teoksissaan kylmän sodan maailma toimii universaalien ja ajattomien teemojen testauskenttänä.
Teemat lojaaliudesta, luottamuksesta ja petoksesta antavat le Carrén psykologisesti tarkkavainuisille teoksille vakoilumaailmaa laajemman ulottuvuuden.
Yksi keskeinen piirre le Carrén romaaneissa on tuhoa enteilevä aspekti: juonikuvion kulku on kuin jonkun ”peliin” osallisen kohtalokkaan virheen odottelua – virheen, joka luhistaa kaiken.
Tämä tuo mieleen shakin, jonka armoton kamppailumentaliteetti leijailee vahvana Pappi lukkari talonpoika vakooja -elokuvan tapahtumien yllä. Kuvaavasti petturiksi epäiltyjen kuvat on liimattu shakkinappuloihin.
Tapahtumavuosi on 1973, idän ja lännen kylmä sota käy kuumana.
Englannin ulkoisen tiedustelupalvelun MI6:n riveissä uskotaan olevan korkea-arvoinen myyrä, joka työskentelee Neuvostoliiton laskuun. Järjestön eläkkeelle siirtynyt agentti George Smiley (Gary Oldman) saa selvitettäväkseen myyrän henkilöllisyyden.
Dramaattinen aloitus sijoittuu Budapestiin. Brittiagentin tehtävänä on tavata unkarilainen kenraali, joka on loikkaamassa länteen.
Budapest-episodi johtaa jälkimaininkeihin, joihin palataan tapahtumissa takaumien muodossa. Samalla raotetaan vakoilumaailman rankinta kenttätodellisuutta: paljastuneelle agentille avautuvat kuulustelijoiden käsittelyssä helvetin portit.
Väkivaltaa tai sen uhkaa sisältävät lyhyet kohtaukset ovat elokuvan kokonaisuudessa tehokkaita. Ruotsalaisen Tomas Alfredsonin ohjauksessa Pappi lukkari talonpoika vakoojasta on kypsynyt tyylitietoinen psykologinen vakoilujännäri.
Dialogia on melko vähän. Se on nasevaa ja lyhyisiin repliikkeihin tiivistettyä, aivan kuten huolellisen proosan taiturin romaanin filmatisoinnissa tuleekin olla.
Tunnelmien luomisessa nousee merkittävään osaan Alberto Iglesiasin musiikki. Se ”kuvittaa” omalta osaltaan le carrelaista kohtalonomaisuutta hillityin ja hieman surumielisin sävelkuluin. Alkuperäismusiikin Oscar-ehdokkuus on paikallaan.
Erityisen hyvin on onnistuttu 1970-luvun alun lavastamisessa, mikä oli odotettavissakin, ovathan britit epookkidraamojen taitajina ykkösiä maailmassa.
Henkilöasetelmien puolesta Pappi lukkari talonpoika vakooja on yhtä paljon jännitysnäytelmä ihmissuhdetasolla kuin vakoilufilmi.
Gary Oldmanin niinikään Oscar-ehdokkuudella noteerattua roolisuoritusta on suitsutettu maailmalla paljon. Hän tekee lähes ilmeettömänä ja virkamiesmäisen pedantisti asialleen omistautuvana vakoiluammattilaisena kelpo roolityön.
Mutta niin tekee moni muukin miesvoittoisessa, englantilaisittain huippuluokkaa olevassa näyttelijäkaartissa, jossa paikkansa on myös kahdella hyvällä ja mieleen jäävällä naissivuroolilla.
Ehkä 1958 syntynyt Oldman on maskeerauksesta huolimatta sittenkin liian nuori rooliin? Vastaavaa ongelmaa ei ole vuoden 1979 maineikkaassa BBC-versiossa, jossa Smileyn roolin hoitaa mestarin ottein 65-vuotias Alec Guinness.
uutiskirje 
