Kerron tässä omasta äskettäisestä kokemuksestani.
Pääsin onnekkaasti syyskuun alussa 2008 tukityöhön Tampereen yliopistoon tutkimusavustajaksi. Viihdyin työssäni ja työ oli mielekästä.
Olin viime vuoden elokuussa ehtinyt jo pudota viikoksi tarveharkintaiselle työmarkkinatuelle. Kuvittelin, että ilman muuta puolen vuoden työn jälkeen pääsisin ainakin peruspäivärahalle takaisin.
Olin ennen viimeisintä työtäni ollut puoli vuotta potilasavustajana Koukkuniemen vanhainkodissa Tampereella. Tämä tukityö oli pääosin hoitotyötä. Se ei vastannut lainkaan koulutustani, mutta viihdyin sielläkin melko hyvin.
Laskin, että jos työssäoloehto on 43 viikkoa 28 edellisen kuukauden aikana ennen työttömyyden alkua, se ehto täyttyisi – niin kuin olisikin täyttynyt. Mutta minuunpa olikin Kelassa sovellettu vuonna 2006 voimaan tullutta uutta pykälää laissa. Sen mukaan uudelleen ansiosidonnaiselle palaava henkilö pääsee ansiosidonnaiselle tai peruspäivärahalle takaisin jos hän on ollut 34 viikkoa töissä edellisten 24 kuukauden aikana. Näin ollen vanhainkodin työstäni ei otettu huomioon kuin viimeinen kuukausi ja viikkoja kertyi vain 29.
Jouduin uudelleen tarveharkintaiselle, jolla olin ollut jo suurimman osan vuotta 2004. Minut siis laitettiin uudelleen vaimoni elätettäväksi ja etuudekseni tuli pilkallisen pieni 3,07 euroa päivässä viideltä päivältä viikossa. Vaimoni palkasta oli otettu huomioon vaimoni kuukausipalkka 2 354 euroa kuukaudessa ja siitä oli otettu huomioon summa, joka oli saatu vähentämällä palkasta 536 euroa jolloin oli saatu erotukseksi 1 818 euroa.
Minkä takia aikuinen ihminen pannaan toisen aikuisen elätettäväksi, jolloin molemmat saavat elää köyhyydessä? Mihin tällainen kannustaa? Siinähän rangaistaan myös naimisissa olemisesta. Minut se on tehnyt katkeraksi.
Lakimuutos tuli Kelan virkailijan mukaan siis voimaan 2006, Vanhasen ensimmäisen hallituksen aikana. Se paransi joidenkin työttömien asemaa, mutta vastaavasti huononsi joidenkin toisten asemaa.
Olen 52-vuotias, ja nyt on myös lama. Olen erinäisistä syistä johtuen ollut niin sanottu vaikeasti työllistyvä, vaikka minussa ei ole mitään varsinaista vikaa missään. En ole alkoholisti, elämäntapani ovat melko terveelliset, olen sosiaalinen ja harrastan monenlaisia asioita, muun muassa musiikkia, joogaa ja kirjoittamista – ainakin jos on varaa. Olen myös hyvin koulutettu. Valmistuin Tampereen yliopistosta vuonna 1997 ja suoritin yliopistossa vielä täydennysopintoja lukuvuonna 1999–2000.
Toisin kuin 2004, olen nyt maksanut säntillisesti ammattiyhdistysmaksuja Talentiaan. Jos saisin 6–9 viikon ajalta lisää töitä, pääsisin ansiosidonnaiselle. Töiden aktiivisen hakemisen olen toki jo aloittanut. Hain muuten yliopistossa töissä ollessani 3–6 kuukauden pituista jatkopestiä tutkimusavustajan työhöni T&E-toimistolta mutta sitä ei myönnetty, vaikka eräät työtehtäväni jäivät yliopistolla kesken.
Tarveharkintainen työmarkkinatuki on eräänlainen uus-reliiikki yhden huoltajan järjestelmästä, jollainen Suomessa vallitsi vielä 60-luvulla. Samalla itse käsite ”tarveharkintainen” on työmarkkinatuen yhteydessä eräänlaista orwellilaista uuskieltä: valekäsite siitä syystä että sen uhriksi joutuneen tarpeita ei puntaroida eikä tapauskohtaisesti harkita vaan kyseessä on mekaaninen leikkuri.
Minusta on alkanut tuntua että Suomi on kehittynyt hyvin kafkamaiseksi maaksi. Minun kaltaisteni väliinputoajien ja erityistapausten asiaa ei ole ajanut kukaan, ei ainakaan kolmen suurimman puolueen troikka. On ollut aivan sama, mitkä kaksi niistä kulloinkin ovat hallituksen muodostaneet.
lehti 