Saamelaisten ja suomalaisten suhteet eivät ole yksioikoisen mustavalkoista riistokolonialismia, Oulun yliopiston saamelaiskulttuuria tutkivan Giellas-instituutin johtaja professori Veli-Pekka Lehtola sanoo.
Keskustelemme saamelaisten ja suomalaisten kohtaamisista Lehtolan kotikylässä, saamelaiskulttuurin voimakasta nousua elävässä Inarissa. Lehtolan Oulun-vuosina Inariin on rakennettu saamelaisuutta arvostavat Saamelaisalueen koulutuskeskus SAAK ja saamelaismuseo Siida sekä juuri käyttöön otettu Sajos, saamelaisten kulttuurikeskus ja parlamenttitalo.
Hymy karehtii Lehtolan suupielissä, kun hän toteaa, että kovasti on menty eteenpäin hänen saamelaisia suomalaisuuteen kasvattavista kouluvuosistaan.
Osaksi omista sukujuuristaan johtuen saamelaisen kulttuurin tutkimuksesta on tullut Lehtolan elämäntyö. Hänen rauhallinen tuumaileva olemuksensa viestii tutkimuskohteen syvää ymmärrystä.
Samaa pohtivaa tasapainoisuutta henkii Lehtolan tuore teos Saamelaiset suomalaiset – kohtaamisia 1896–1953 (SKS 2012). Se on tuotosta Lehtolan johtamassa Suomen Akatemian rahoittamassa lappologista tutkimusta ja julkista saamelaiskuvaa viime vuosisadan vaihteesta 1950-luvulle tutkivassa projektissa.
Kirjan nimi on monimerkityksellinen. Toisaalta se viittaa suomalaisiin saamelaisiin – ja toisin päin. Toisaalta se tarkoittaa Suomen kansalaisia, jotka ovat saamelaisia.
Kiista saamelaisuudesta
Tutkimuksellaan Lehtola sohaisee tulehtunutta lappalais–saamelais-kiistaa, jossa on jyrkin sanakääntein lytätty vastustajia. Kiistassa ilman saamelaisoikeuksia olevat suomalaistuneet lappalaiset, saamelaisiin verenperinnön kautta kuuluvat ihmiset, ovat vaatineet itselleen saamelaisten oikeuksia jo toistakymmentä vuotta. Käytännössä suomalaistuneet inarinsaamelaiset kokevat tunturisaamelaisten syrjivän heitä.
Riidanaiheena on myös se, ketkä ovat kaikista alkuperäisimpiä saamelaisia – tai lappalaisia. Inarin-perän lähes kokonaan suomalaistuneet saamelaiset, jotka kutsuvat itseään lappalaisiksi, ovat asuttaneet kotiseutuaan pisimpään. Suuri osa tunturisaamelaisista, joilla saamenkulttuuri on säilynyt paremmin, on taas tullut Suomeen Norjasta myöhemmin.
Paikallisen alkuperäiskansakiistelyn yli on kuitenkin kiistatta nähtävissä, että molemmat ryhmittymät ovat laajemmassa katsannossa perimältään samaa neljän valtion alueella levittäytyvän saamelaisalueen väestöä.
Tasa-arvossa oma sokea pisteensä
Lehtola kieltää yksioikoisen tulkinnan saamelaisista valtaväestön kolonisaation uhreina.
– Saamelaiset eivät ole aikuisia lapsia, jotka eivät osaa itse suunnitella tai päättää asioistaan.
Lehtola kirjoittaa, että aiemmassa lappologisessa tutkimuksessa lappalaisten menneisyyttä tulkittiin myötätuntoisesti heikomman kansan väistymisenä kulttuurisesti voimakkaampien kansojen tieltä. Hänen mukaansa 1970-luvulla sekä suomalaiset että saamelaiset tutkijat alkoivat käyttää kolonialismin ja jopa imperialismin käsitteitä.
Lehtola myöntää, että Norjan valtion ja valtiokirkon saamelaispolitiikassa oli kolonialistisia sortoelementtejä. Hän kuitenkin kieltää kolonialismin olleen pääsääntöistä suomalaisten suhtautumisessa saamelaisiin. Hän vertaa kansojen suhdetta Suomessa periaatteessa tasa-arvoiseksi kahden itsenäisen kulttuurin kohtaamiseksi.
– Niin valtaväestön edustajat kuin lappalaisetkin ovat osoittautuneet joukoksi hyvin erilaisia ihmisiä, joihin yleistävät määritelmät hyvistä ja pahoista, alistajista ja alistetuista eivät välttämättä sovi.
Lehtola haluaa tarkentaa, ettei yksioikoisen kolonialismitulkinnan karttaminen tarkoita sitä, etteikö suomalaisten ja saamelaisten suhteissa olisi ollut myös kolonialistisia piirteitä. Yksinkertainen joko–tai-ajattelu kuitenkin hylkää hänen mielestään heterogeenisten kulttuurisuhteiden todellisuuden ja niiden monipuolisen tulkinnan.
Vaikka saamelaisten ja suomalaisten kohtaamisessa on ollut periaatteellista tasa-arvoisuutta, se ei ole tarkoittanut tasavertaisia mahdollisuuksia saamelaisille.
– Siinä on ollut sellaista nurinkurisen tasavertaisuuden ajattelua, että kun kaikilla on samat oikeudet, niin silloin on kaikki hyvin. Siinä on se sokea piste, että on kyse suomalaisen yhteiskunnan suomalaisten arvojen mukaisista suomen kielellä toteutuvista oikeuksista.
Veli-Pekka Lehtolan ajatuksia laajemmin perjantaina 30.3. ilmestyneessä Kansan Uutisten Viikkolehdessä.
uutiskirje 
