Viis lamasta, julistaa juontaja rehvakkaasti amerikkalaisfilmin Ammutaanhan hevosiakin (1969) alkulämmittelyissä.
Niitä ennen johdantojaksossa ammutaan loukkaantunut hevonen armonlaukauksella. Episodi saa julmaa ironisuutta vaikuttavissa loppuselvittelyissä.
Elokuva pohjautuu Horace McCoyn samannimiseen romaaniin (1935). Sen väkevä vertauskuvallisuus on osoittautunut profeetalliseksi.
Sydney Pollackin ohjaama elokuvaversio tiivistää mallikkaasti oleellisen romaanista. Leffa sai yhdeksän Oscar-ehdokkuutta, mutta voitti vain yhden. Sen sai miessivuosasta juontajan roolissa oleva Gig Young. Hän ja naispääosan Jane Fonda ovat elokuvan vahvat näyttelijädynamot.
1930-luvun laman oloissa kilpatanssimaratoneihin riittää tulijoita. Juontaja hehkuttaa aitoamerikkalaiseen tyyliin tapahtumaa. Sen irvokas luonne paljastuu kaikessa alastomuudessaan, kun käynnistyy derby-vaihe ja nähdään ensimmäiset pudotukset.
Niiden esille tuojana elokuva on kuin suoraa laukkaa kohti omaa aikaamme, ovathan erilaiset pudotuspelit ja vastaavat tosi-tv-karkelot tämän päivän media-arkea.
Ja hyvin julmaa arkea myös, aivan kuten amerikkalaisfilmi muistettavasti esittää.
Kuvaan kuuluu hävinneiden nöyryyttäminen, tosin tässä nöyryytys on viety koskemaan kaikkia osallistujia.
Hätkähdyttävintä on, että homma otetaan kuin luonnollisena liiketoimintana. Tämä on vain bisnestä, kuten asia ilmaistaan.
Bisnes-mielessä McCoyn visiointi on helppo nähdä allegoriana itse kapitalismin perimmäisestä luonteesta.
On yrittämistä, keinotekoisten tarpeiden luontia, kilpailua ja yhtä varmasti myös häviäjiä: harva nousee palkintopallille. Sekin tulee selväksi, että moni hyytyy jo alkutaipaleella. Kaiken tämän elokuva hahmottaa terävästi.
Ammutaanhan hevosiakin on aiheensa puolesta merkittävä elokuva, ja muutenkin hyvä elokuva. Napakka leikkaus takaa kokonaisvaltaisen sähköisen tunnelman, jossa osallistujat, juontaja ja yleisö kiehuttavat samaa kattilaa.
Ammutaanhan hevosiakin Yle Teema lauantaina klo 21.58
uutiskirje 
