Osallistuin Kuopion kaupunginhallituksen yhtenä edustajana Jyväskylässä 6.-7. 5. 2009 järjestetyille kuntapäiville. Oli antoisaa tavata omia puoluetovereita eri puolilta Suomea, samoin kuin tavata muitakin kuntapäättäjiä.
Kokouksen avasi valtiovallantervehdyksellä kunta- ja palveluministeri Mari Kiviniemi. Hän ei yllättänyt puheensa teemoilla, jotka koskivat lähinnä kunta- ja palvelurakenneuudistuksen etenemistä, tarvetta pohtia kunnallisten normien ajantasaisuutta ja taloudellisen taantuman aiheuttamia haasteita kuntapolitiikassa.
Se, mikä minut yllätti, oli tapa, jolla kuntien edustajat puhuivat. Puheiden sävy ei nimittäin suurelta osin poikennut juurikaan valtionvallan viimeaikaisesta mantrasta: siis kuntien liian suurista menoista, taloudellisen taantuman mukanaan tuomista haasteista ja maltillisten palkkaratkaisujen tärkeydestä.
Olin odottanut päivillä esitettävän räväköitä vaatimuksia valtiovallan edustajille, jotta kuntien talousahdinkoon saataisiin helpotusta. Voisi kuvitella, että 1 200 henkilön suuruinen kuntapäättäjien joukko olisi yhteistuumin vaatinut vauhtia kankeasti etenevälle valtionapu-uudistukselle.
Olin odottanut, että puheenvuoroissa nousisi esille huoli siitä, miten kuntapalvelut voidaan jatkossakin turvata kansalaisille, kun yhteisöverot putoavat huimaa vauhtia ja kasvava työttömyys tulee asettamaan kunnat entistä kovempien haasteiden eteen jo lähitulevaisuudessa.
Vasemmistoliiton ryhmäpuheenvuoron pitänyt Antti Holopainen nosti kiitettävästi esiin näitä yllä mainitsemiani teemoja. Lisäksi Tervolan kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pertti Keränen esitteli kuntapäivillä aloitteen, jossa hän ehdottaa valtakunnallisen kuntaliikkeen kokoamista painostamaan maan hallitusta parantamaan nopeasti huonontuvaa kuntien taloutta.
Kuopion kaupungissakin toteutetut henkilöstölomautukset ovat osittain myös seurausta siitä, ettei valtiovalta ole kyennyt käynnistämään tarpeeksi laajaa ja kattavaa elvytysohjelmaa. Nykyisellä politiikalla, joka suosii rikkaiden verohelpotuksia, kunnat ajetaan pakkoleikkauksien tielle ja seuraava askel on aloittaa tinkiminen kansalaisten oikeuksista kuntapalveluihin.
Ministeri Kiviniemi puhuikin jo leikkausten tarpeesta tarjoten porkkanaksi valtionosuusrahoituksen lisäämistä kunnille mikäli mahdollisimman maltilliseen ja pitkäaikaiseen palkkaratkaisuun päästään.
Käytännössä hän siis keräilee taantuman hedelmiä kansalaisten palkkapusseista. Jos hyvinvointia halutaan tuottaa, tulee se tuottaa halvalla. Hänen mukaansa kuntien menokehitys ei voi jatkua ”ikuisen kasvun ilmapiirissä”, johon ovat vaikuttaneet ”kalliit palkkaratkaisut” ja ”sinänsä hyvässä tarkoituksessa säädetyt” palveluvelvoitteetkin.
Kiviniemelle tiedoksi, että jos köyhyys ja tuloerot kasvavat, on yleensä tapana, että myös tarve sosiaalietuuksiin ja terveyspalveluihin kasvaa.
Ikuisen taloudellisen kasvun ilmapiirissä, jollaisen vallassa koko Suomi on ollut sitten 1990-luvun alun viime laman ja josta voimme siis olla ministerin kanssa yhtä mieltä, ovat tuloerot kasvaneet ja monien tulotaso on jäänyt kauas menokehityksen jälkeen.
Jos kuntapäivät 1 200 osanottajan joukolla eivät muutamaa pienemmän ryhmän edustajaa lukuun ottamatta uskalla nostaa tätä kissaa pöydälle, tulee sen tehdä kansa. Jos työpaikoista ja julkisen sektorin tuottamista suhteellisen edullisista hyvinvointi- ja lähipalveluista halutaan pitää kiinni jatkossakin ja jos kuntaliike kompastuu valtion tarjoamiin sirkushuveihin, tarvitaan kansanliike niiden pelastamiseksi.
Vasemmistossa on ollut ja tulee jatkossakin olemaan se voima, jolla rintama kootaan yhteen.
Tarvitaan suoran demokratian vahvistamista edustuksellisen sijaan.
Tarvitaan vähintäänkin avoimuutta ja läpinäkyvyyttä päätöksentekoon.
Tarvitaan vallanvaihto rahan vallasta ihmisten valtaan. Kuntapäättäjillä tulee olla omatunto ja meidän tulisi jatkossakin muistaa roolimme kuntalaisten ja erityisesti vähempiosaisten edustajina valtiovaltaa kohtaan – ei päinvastoin.
lehti 