LÄHTÖ (Tasoitusajo 2100 m): Kuopion V75-ravien avauksessa, tammojen tasoituksessa juoksuradan kaksikko River Tempest ja Wiona ovat viime aikojen näyttöjensä perusteella vahvoilla. Keulapaikkaa tavoittelee niiden lisäksi myös hyvin kevään aikana kulkenut sisäradan Running Rose. Takamatkan hevosista kannattaa noteerata ainakin valmentajansa kehuma italiantuonti Elizabeth, jolla on yksi juoksu uudessa kotimaassaan alla. Myös Jailbird pystyy hyvänä päivänään yllättämään. A: 6,7,1,15; B: 13,14,8,9,5
2. LÄHTÖ (Tasoitusajo 2100 m): Kylmäveristen tasoituksessa suosikiksi nousee viimeksikin hyvän juoksun tehnyt kovakuntoinen Vilman Vilikko, vaikka oriille tuleekin runsaasti kierrettävää takavoltin viitosradalta. Porukkaa vetää pitkään pikkutauolta palaava Toivo Tuisku. Pelihevosia ovat myös Villipappa, Hiskappi ja Turon Suvi. A: 13,1; B: 10,4,14,12,6,15,3
3. LÄHTÖ (Ryhmäajo 2100 m): Kolmoskohteessa voitosta voittoon tänä vuonna juossut Charbora joutuu nyt uransa kovimman haasteen eteen. Voittojen myötä sarjat kuitenkin kovenevat ja nyt vastaan asettuu muun muassa hurjia juoksuja ennen viime kerran epäonnistumistaan keväällä tehnyt Warito. Jos näitä kahta aikoo varmistella, niin sisäradan Bequest ja ysiradan Arkkimedes Fortis lienevät kovimmat haastajat. A: 6,3; B: 1,9,5,11,4
4. LÄHTÖ (Ryhmäajo 2100 m): Kovana kiihdyttäjänä tunnettu Norman Mailer syöksynee jälleen piikkiin ja vauhti pysyy reippaana. Kokemus on osoittanut, että keulassa viilettävää kovakuntoista Norman Maileria on vaikea ohittaa. Viimeksi lähtöön laukannut Je T’aime voi siihen pystyä vaikka johtavan rinnaltakin. Oriin viime kerran juoksun voi unohtaa, sillä valmentajan mukaan se niin sanotusti rulli yli, kun siltä otettiin kengät pois. Nyt oriilla on kengät jalassa. A: 10,5; B: 1,2,7
5. LÄHTÖ (Tasoitusajo 2120 m): Hieno kamppailu on odotettavissa Savo-ajossa, jossa 10 000 euron ykköspalkinnosta on kisaamassa suomenhevosten parhaimmisto. Tammat saavat 20 metrin tasoitusedun. Hallitseva ravikuningatar Velin Vinke kiihdyttää keulaan ja vetää laumaa loppusuoralle saakka, ehkä jopa maaliin asti. A.T. Eko ei ole viime aikoina pärjännyt odotetulla tavalla, mutta valmentajansa mukaan sen pitäisi olla kunnossa. Kierrettävää A.T. Ekolle joka tapauksessa tulee runsaasti takavoltin suljelulta radalta. Huiman Pyste ja Ramiini ovat myös mahdollisia menestyjiä. A: 4,10; B: 11,8,1,9
6. LÄHTÖ (Tasoitusajo 2100 m): Päivän päälähtö on lämminveristen 3-vuotiaiden tasoitusajo, jossa mukana on peräti neljä lahjakasta varsaa Pekka Korven huipputallista. Kisan suosikit tulevat Korven tallista. Amanda Duo ja Dream Director ovat jo näyttönsä kyvyistään antaneet. Sisäradan Ulla Kempillä on tuore voitto alla Vermosta ja eikä ihan pois laskuista on Absolute Rulerkaan. Muista kannattaa noteerata Mikko Maunon valmentama Annie Outlaw, joka viimeksi Vermossa hallitsi juoksua suvereenisti keulasta. Takarivin uloimmalta lähtöpaikalta lähtevä Daytona Demon kuuluu myös pelihevosiin. A: 2,3,4; B: 12,1,6,7
7. LÄHTÖ (Ryhmäajo 2100 m): Päätöskohteessa on näytöiltään yksi ylitse muiden eli Pekka Korven Express Merett. Ori hakee nopeasti keulapaikan eikä se johtopaikkaa tässä seurassa enää muille luovuta. A: 3; B: 2,5,10,4
Perusrivi: 6-13-6-10-4-2-3
Kolme A-hevosta
Viime viikon vihjeen A-hevosista voittivat Mokomani, Visul ja Tiptopper. Caijus Fortis oli rankattu lähdössään neljänneksi, Perfect Blend US ja Little Sealord omissa lähdöissään viidensiksi ja Ramiini omassaan kakkoseksi.