Tällä viikolla Helsingissä julkaistu teos School Shootings: Mediatized Violence in a Global Age (Emerald 2013) osoittaa koulusurmien kietoutuvan monin tavoin tämän päivän mediayhteiskuntaan ja sen toimintalogiikkaan.
Spektaakkelimainen väkivalta ja sen saama julkisuus tekee koulusurmista ilmiön. Surmiin liittyy olennaisesti näkyvä huomion tavoittelu julkisuudessa. Tämä julkisuus levittäytyy kaikkialle ja sitä rakentavat niin ampujat tai muut väkivallan tekijät, toimittajat, yleisöt kuin viranomaisetkin.
Samanlaisia spektaakkelimaisen väkivallan piirteitä oli esimerkiksi myös Norjan joukkosurmassa.
Kirjan toimittaja, sosiologian professori Glenn Muschert Miamin yliopistosta ei kuitenkaan pidä koulusurmia poliittisena terrorismina.
– Yhdysvalloissa tekijöinä on ollut hyvin nuoria, melkein lapsia. Ei heillä ole ollut poliittisia tavoitetta. Ennemminkin on ”haluttu näyttää”.
Median rooli koulusurmissa on kirjan toisen toimittajan Johanna Sumialan mielestä ratkaiseva.
– Koulusurmien ”kaava” on kaikkien nähtävillä esimerkiksi internetissä.
Raja ammattitoimitusten ja tavallisten kansalaisten välillä on madaltunut muun muassa sosiaalisen median myötä. Nyt kuka tahansa voi julkaista mitä tahansa materiaalia.
Tämä on tuonut myös koulusurmat meitä kaikkia lähelle, ja tehnyt niistä samalla sekä kansallisia että kansainvälisiä mediatapahtumia.
Yksilö ja huomiotalous
Koulusurmien taustalla on Glenn Muschertin mukaan niin monenlaisia sosiaalisia, psykologisia, yhteiskunnallisia ja henkilökohtaisia syitä, että yhteisten tekijöiden löytäminen ja johtopäätösten tekeminen on vaikeaa.
– Samalla kun ne ovat ”tavallisia”, ne ovat myös hyvin harvinaisia. Esimerkiksi murhia on paljon helpompi tutkia.
Hän nostaa kuitenkin yhtenä selityksenä esiin uusliberalistisen ilmapiirin, johon kuuluu yhteiskunnan rakenteiden ja instituutioiden kyseenalaistaminen ja niitä vastaan hyökkääminen. Niiden sijaan korostetaan yksilön valintoja ja vapautta.
Mediatutkija Johanna Sumiala jatkaa samaa teemaa puhumalla huomiotaloudesta, jossa on tärkeää brändätä itsensä, tehdä itsestään kiinnostava hinnalla millä hyvänsä.
– Koulusurmat ovat huomiotalouden pimeä puoli.
Surmaajat saavuttavat tavoittelemansa julkisuuden, kun surmista kirjoitetaan viikko- ja kuukausikaupalla. Näin surmaajista tulee myös ”kuolemattomia”.
– Koulusurmiin liittyvää materiaalia, joka ei ole toimittajien tai surmaajien tekemää, on verkossa aivan valtavasti.
Maita, joissa koulusurmia on tapahtunut, yhdistää Glenn Muschertin mukaan aseiden runsas määrä ja niiden suhteellisen helppo saatavuus. Koulusurmat (ja muutkin joukkosurmat) ovat myös kaikki miesten tekemiä.
Johanna Sumialan mielestä olisikin tärkeää tutkia myös minkälaisia miehisyyden malleja vaaditaan, ja mikä on median rooli näiden mallien rakentamisessa ja vaalimisessa.
Valvonta ei estä väkivaltaa
Glenn Muschert vertailee kiinnostavasti reagointia koulusurmiin Yhdysvalloissa ja Saksassa.
Siinä missä Yhdysvalloissa on lisätty valvontaa ja kontrollia kouluissa muun muassa turvatarkastusten, kameroiden ja vartijoiden avulla, on Saksassa uskottu päinvastaiseen: vapauteen ja luottamukseen.
Muschert näkee Yhdysvaltojen tien ongelmallisena.
– Yhdysvalloissa suljetaan turvallisuuteen vedoten osa lapsista ja nuorista koulutuksen ja sitä kautta yhteiskunnan ulkopuolelle. Kuitenkin tiedämme, että koulunsa keskeyttäneillä on huomattavasti suurempi riski päätyä esimerkiksi vankilaan.
Muschert myös painottaa, ettei tiukka valvonta estä väkivallan tekoja kouluissa.
– Kamerat takaavat vain sen, että niistä on parempaa kuvaa tarjolla.
”Suremispornoa”
Viestinnän yliopistolehtori Salli Hakala nostaa esiin uhrit, joita ovat myös henkiinjääneet. Media ei hänen mukaansa ota uhrien tarpeita ja asemaa huomioon, vaan heidän on sopeuduttava median tarpeisiin.
Johanna Sumialan mielestä olennaista uutisoinnissa on se, keneen uutisoinnissa samaistumaan; uhreihin vai tekijöihin. Jos uhrien tarinaa ei kerrota, huomio keskittyy tekijään.
– Silloin tapahtuu myös tekijän glorifiointia, sanoo Salli Hakala.
Esimerkiksi Kauhajoen koulusurmia voi kirjoittajien mukaan pitää Jokelan surmien kopiona.
Sumialan mukaan media etsii ”ideaalia” uhria, jota kaikki voisivat yhdessä surra. Uhrin sopivuutta määrittävät muun muassa luokkakysymykset.
Media mahdollistaa myös julkisen suremisen, josta Sumiala puhuu jopa ”suremispornona”. Siinä suuri yleisö pääsee tirkistelemään kärsimystä ja surua.
Muschert puolestaan käyttää käsitettä ”disaster marathon” medioiden loputtomasta katastrofiuutisoinnista. Kriiseistä ja surusta otetaan kaikki irti.
Väkivallan kulttuuri
Tiistaina julkaistu monitieteinen tutkimus School Shootings: Mediatized Violence in a Global Age –teos korostaa koulusurmia yhteiskunnallisena ilmiönä ja osana väkivallan kulttuuria.
– Meidän on kysyttävä mitä yhteiskunnastamme kertoo se, että huomiota halutaan niin kovasti hakea ja että sitä saa väkivallalla, sanoo Johanna Sumiala.
Teos on Helsingin yliopistossa viisi vuotta sitten alkaneen Koulusurmat -tutkimuksen ja sen ympärille rakentuneen kansainvälisen tutkijaverkoston yhteinen pääteos. Kirjoittajat muun muassa Suomesta, Yhdysvalloista, Saksasta ja Australiasta edustavat eri tieteenaloja, kuten sosiologiaa, mediatutkimusta ka psykologiaa.
Teemoja ovat journalismin ja väkivallan suhde, uhrin ja todistajan roolit mediassa sekä nuoret ja väkivallan visuaaliset kuvastot.
Kirjan ovat toimittaneet sosiologian professori Glenn Muschert Miamin yliopistosta USA:sta ja viestinnän dosentti, mediatutkija Johanna Sumiala Helsingin yliopiston tutkijakollegiumista.
lehti 