Myös kirkoissa alkavat säästötalkoot. Miltä meno näyttäisi, jos kirkkokin omaksuisi tilaaja–tuottaja-mallin, jolla julkista hallintoa on ohjattu EU:n johdolla elinkeinovetoiseen suuntaan? Menokuri-mallin puhtain tavoite on edistää vapaiden markkinoiden vapauksia ja laajentumista sekä tehdä kaikista elämän alueista kauppatavaraa, eriarvoisuudesta piittaamatta. Mallin myötä konsultit voisivat ulottaa arviointi- ja roolileikki-bisneksensä seurakuntiin sopeuttaakseen henkilökunnan rakennemuutoksiin.
Näin siinä käy: Papit ja diakonissat, haudankaivajat ja suntiot alkavat käyttää suurimman osan aikaansa toimintojensa tarkkaan kirjaamiseen läpinäkyvän kustannustietoisuuden nimissä. Piispat ja elinkeinoelämän johtajat alistavat papit kehityskeskusteluihin ja palkkaus suhteutetaan jumalanpalvelusten vaikuttavuuteen, käännytettyjen ja seurakuntalaisten määrään.
Papit kannustetaan kilpailemaan, ja he kiistelevät pian siitä, kuka saa vetää juhlapyhien jumalanpalvelukset: täydet salit lisäävät tulospalkkioita. Pahoinvointia lievennetään konsulttileikeillä, joissa leikitään yhteisöllisyyttä, vanhojen aikojen muistoksi. Resurssit uudelleenkohdennetaan massatapahtumiin. Kovan tuoton tilavuokria sovelletaan jopa harrastustoimintaan, joten erilaiset opintopiirit korvataan sijoitus- ja kirkkoyrittäjyysseminaareilla.
Missit, formulatähdet ja hallituksen salarakkaat piristävät raamattupiirejä, ja kirkko pursuaa väkeä. Nuoriso-, lapsi- ja vanhustyötä karsitaan niiden heikon tuoton tähden. Ostovoimaiset voivat tilata laaturippileirejä.
Kirkko muuttaa ydintehtävänsä vastaamaan paremmin muuttunutta toimintaympäristöä – henkimaailman globalisaatiota. Ruoka-apu on nyt vanhakantainen muisto 70-luvun taistolaisuudesta. Perhetyö ulkoistetaan markkinoille resurssirasitteena.
Papit saarnaavaat nopeammin ja tehokkaammin, ja lopulta vapautetaan kirjoittamasta ne itse. Kirkon saarnakonserni myy ja tuottaa standardoituja valmissaarnoja kvarttaaliteemoilla kirkon anekauppavision mukaisesti.
Kauneimmat joululaulut -tapahtuma tuottaa suurimmat voitot. Hautausmaakäynneistä veloitetaan ja puistoihin on sisäänpääsymaksu. Saarnojen sisällöt sopeutetaan asiakkaiden toiveisiin ja liike-elämän tavoitteisiin, ja asiakasgallupit ja pappiarvioinnit ovat osa jumalanpalvelusta.
Tuottamattomat papit voidaan erottaa helpommin ja ilman valitusoikeutta työsuhteissa, joten kirkon virat poistetaan. Palkkauksen henkiosa sopeutetaan suoraan suosioon. Kirkosta eronneiden määrä korreloi koko henkilökunnan palkkioihin. Näin kaikki motivoituvat työntekoon ja kirkon tehokkuus ja tuottavuus kasvaa.
Mitä enemmän papit hankkivat ulkopuolista rahoitusta ja lahjoituksia, sitä enemmän he tienaavat ja seurakuntaa tuetaan.
Harvaanasuttujen alueiden kirkot lakkautetaan ja korvataan etäjumalanpalveluspalveluilla korvausta vastaan. Demokratia on liian kallista. Asiakkaat kilpailuttavat seurakuntia niiden tarjoamien elämysten pohjalta. Kirkkoliitossijoitukset kiinnostavat monikansallisia sijoittajia niiden mittakaavaedun ansiosta. Lopulta seurakunnista muodostetaan monipörssiyhtymiä ja kirkot vapautetaan säätelystä.
Työsuhteessa tehdyt saarnat ovat kirkkokonsernin omaisuutta, ne patentoidaan. Konsernia hoitaa lopulta ylikansallinen kirkkopörssi, jonka omistajaenemmistö koostuu amerikkalaisista. Huippupiispa-johtajien hulppeita palkkioita ei tule kadehtia; ne kasvattavat Suomen veropohjaa vaikka osa valuukin ulkomaille. Piispat ovat optionsa ansainneet!
Papit alkavat saada osan palkkaansa pääomatulona ja säästävät veroissa. Lopulta vain harva tietää mihin kirkon tuotot valuvat, ja huippupappien palkat muuttuvat liikesalaisuuksiksi. Oy Kolehtikonserni Ab nostaa Suomen kilpailukyvyn ja talouskasvun takaisin huippuunsa. Fantastic, huutavat ministerit Katainen ja Virkkunen.
lehti 