Viimeinen sana
Hallituksen kehysriihen jälkeen on eletty jonkinlaista politiikan hurlumhei-aikaa.
Tavalliselle kadun tallaajalle on ollut epäselvää, mitä oli päätetty ja mistä riidellään. Tässähän ei ole mitään outoa, koska päätökset näyttivät olevan epäselviä niitä tehneille ministereillekin.
Osinkoverokiista tiivistyi siihen, suosittiinko tietoisesti jo nytkin rahassa rypeviä rikkaita ja tehtiinkö ratkaisut todellakin vajavaisin tiedoin.
Lobbarit ovat aina keskuudessamme.
Hallituksen sisäiset sanasodat nakertavat politiikan uskottavuutta riippumatta siitä, ketkä kulloinkin mittelevät keskenään. Julkisuus sitten etsii draaman konnia ja sankareita.
Hallitus joka tapauksessa teki suuria linjapäätöksiä ilmiselvästi puutteellisen valmistelun jälkeen; hoppu oli liian kova.
Päätöksenteko ei voi perustua vain pelkkään vaikutusten haarukointiin. Päättämättömyydestä – oikeutetusti – haukuttu hallitus ei selvästikään halunnut siirtää päätöksentekoa asettamastaan H-hetkestä. Aikataulut painoivat päälle, sillä kehysriiheen oli etukäteen ladattu jopa mahdottomia odotuksia tyyliin yksi päivä kaiken muuttaa voi ja tulevaisuuden taivaanrannasta nousee onnen aurinko.
Voidaan tietysti kysyä, olisiko päätös siirtämällä muuttunut, vai olisiko silloinkin tuotu viime hetkellä uusia arvioita hämmentämään päätöksentekoa? Nyt tapahtui moka. Onneksi se voitiin korjata ja saada osinkoverotus oikeudenmukaisemmaksi, vaikka muun muassa kokoomusministerit ehtivät korostaa, ettei mitään muuteta.
Etujärjestöt ja muutkin ulkopuoliset tahot pyrkivät kaikin käytettävissä olevin keinoin vaikuttamaan päätöksiin, eikä hallitus ole kohteena mikään poikkeus. Lobbarit ovat aina keskuudessamme. Heillä on myös sellaista tietoa, mitä byrokratia ei pysty luomaan tai välittämään. Lobbareiden toiminta on osa demokraattista prosessia. Fiksummat tälläkin kentällä pärjäävät parhaiten.
Kovinkaan olennaista ei ole, kuinka herkällä korvalla hallitus tai valtiovarainministeriön virkamiehet kuuntelivat eri lobbareiden ”epistolaa”.
Kokonaan eri asia on, jos jonkun etujärjestötahon laskelmia ja arvioita oli käytetty päätösesityksissä ilman viranomaissuodatusta, kuten Helsingin Sanomat (3.4.) uutisoi. Päähallituspuolueet kiistivät tällaiset väitteet jyrkästi, mutta toisenlaisiinkin aatoksiin voi tulla, sillä niin kovalla kiireellä isoa asiakokonaisuutta kuljetettiin eteenpäin.
Hallituspuolueet olivat valmiit korjaamaan osinkoveropäätöksen ”valuvikoja”. Yhteisymmärrys löytyi, mikä jo etukäteenkin oli todennäköisempää kuin kinastelun jatkuminen. Vasemmistoliitossa oli kehysriihen jälkeen puoluetta tunkemassa oppositioon suurin piirtein sama porukka, joka demokraattisessa äänestyksessä reilu pari vuotta sitten jäi vähemmistöön eikä ole koskaan hallitusyhteistyötä hyväksynyt.
Osinkoverojupakka on haudannut alleen miltei kokonaan keskustelun yhteisöveron 4,5 prosenttiyksikön alentamisesta. Suomi lähti mukaan eurooppalaiseen verokilpailuun aika suurin panoksin. Mielenkiintoista on nähdä, koska Ruotsi nokittaa.
Yritysmaailma saa vuositasolla yhteensä vajaan miljardin verokevennykset ilman suoranaista vaatimusta vastaantulosta. ”Dynaamiset vaikutukset” ovat niin sanotusti herrassa, vaikka päätöksen myötä yritysten investointikyky selvästi paranee. Pallo onkin nyt yrityksillä. Niillä on näytön paikka. Talouden kasvua tarvitaan, mutta ei sitä saisi jättää pelkän uskon ja toivon varaan.
Mahdolliset myönteiset vaikutukset talouskasvuun ja työllisyyteen näkyvät viipeellä eli vasta vuoden tai parin päästä. Globaalin maailman myllerrykset tosin takaavat sen, että parissa vuodessa elinkeinoelämän lobbarit ovat vaatimassa uusia etuisuuksia, koska heidän mukaansa täällä maailman laidalla kilpailukykymme kokee jatkuvasti uusia kolahduksia.
uutiskirje 
