Viimeinen sana
Jos istui tiiviisti viime viikonvaihteessa Tampereen yliopiston hyvin ilmastoidussa juhlasalissa, näki paljon punaista ja vihreää – monessakin mielessä.
Vasemmistoliiton puoluekokouksessa äänestettiin vihreillä jaa-lapuilla ja punaisilla ei-lapuilla. Näitä lappuja myös nosteltiin ilmaan edestakaisin kymmeniä kertoja. Monien talkoolaisten lisäksi ääntenlaskijat olivatkin työllistetyin porukka kaksipäiväisen puoluekokouksen aikana.
Puoluekokouksessa äänestettiin näiden lisäksi myös omilla lapuilla kaikista muista henkilövalinnoista kuin puheenjohtajasta, joka valittiin jatkokaudelle yksimielisesti. Jos Paavo Arhinmäen haastajia jossakin lymysi, he eivät rohkaistuneet astumaan esiin. Heidän on jälkeenpäin turha valittaa valinnasta, sillä siinäkin kaikki tapahtui demokratian pelisääntöjen mukaan.
Junttaaminen on aina kuulunut kokouksiin.
Arhinmäellä on niin vankka tuki puolueessaan, että sen jotkut ilmenemismuodot saivat ainakin puoluekokouskonkareilla kylmät väreet kulkemaan selkäpiissä. Kovin tavanomaista ei nimittäin ole, että puoluekokousväki kiittää puheenjohtajaansa tämän linjapuheen jälkeen raikuvin suosionosoituksin ja seisomaan nousten. Suomalaisittain pitkät aplodit kestivät noin 40 sekuntia.
Samanlaisen – tosin puolta lyhyemmän – kohtelun sai tervehdyksen kokoukselle esittänyt Ruotsin vasemmistopuolueen puheenjohtaja Jonas Sjöstedtkin.
Lukuisat äänestykset ja vilkas – osin keskenkin jäänyt – keskustelu kertovat ainakin siitä, että puolueessa asioista ja valinnoista voi olla avoimesti eri mieltä. Normaalin kokouskäytännön ja puoluedemokratian mukaan enemmistön kanta voittaa.
Äänestyksiä oli niin paljon, että kokouksen jouduttamiseksi piti välillä vapaaehtoisista valita varaääntenlaskijat, kun varsinaiset olivat kirjaamassa puoluehallituksen jäsenten äänimääriä. Varalaskijoiksi ilmoittautuivat muun muassa puheenjohtaja Arhinmäki ja kansanedustajat Annika Lapintie, Eila Tiainen ja Kari Uotila sekä kokousedustaja Oula Hyrske.
Erilaiset äänestyksissä vähemmistöön näkökulmat saattavat jo seuraavalla kerralla saada enemmistön taakseen. Näinhän demokratia toimii.
Punainen ja vihreä hallitsivat puoluekokousta vähän muutenkin. Kokous sai kuin saikin – ennakkoepäilyistäni huolimatta – hyväksyttyä Punavihreä tulevaisuus -asiakirjan. Uuden version muokkaus ja käsittely vei sitä valmistelleelta valiokunnalta yöunet ja asiakirjan käsittely itse kokouksesta parisen tuntia.
Julistus muuttui hieman konkreettisempaan ja ainakin selkeämpään suuntaan. Edelleenkään asiakirja ei ole suoranainen toimintaohjelma, vaan enemmänkin visio siitä, mitä ollaan tavoittelemassa. Asiakirja lähtee kesälomien jälkeen kierrätykseen ympäri maata. Visiokeskustelun odotetaan poikivan erilaisia tilaisuuksia, joista esiin noussee myös käytännön ideoita.
Olen ollut seuraamassa muistaakseni kaikkia Vasemmistoliiton puoluekokouksia. Täytyy todeta, että näin hyvähenkisessä ja keskustelevassa kokouksessa en muista – tosin se ei välttämättä takaa mitään – aiemmin olleeni.
Niin sanottu junttaaminen on aina kuulunut kokouksiin, joissa tehdään henkilövalintoja. Nykyään sitä tosin kutsutaan lobbaukseksi. Eikä siinä sinänsä ole mitään pahaa, saavathan ihmiset liittoutua, mutta mikään pakko ei ole. Jokainen kokousedustaja kuitenkin lopulta itse päättää, mitä tekee.
Lobbaus onkin tietyssä mielessä osa demokraattista prosessia, jossa taitavat pärjäävät, mutta tuntemattomista tulee vähän tutumpia. Voi se toki olla – ja usein onkin – kaupankäyntiä, jossa yksi palvelus maksetaan toisella, oman ehdokkaan tukeminen vieraan auttamisella.
Jos junttaus tällä kertaa pudotti Harri Moision puoluevaltuuston puheenjohtajan pallilta, niin se on tappio puolueelle ennen muuta Vaasan vaalipiirissä, jossa viime eduskuntavaaleissa hän sai puolet puolueen 9 200 äänestä – eikä tämä ole kannanotto valittua puheenjohtajaa vastaan.
uutiskirje 