Oliver Stonen vaikuttava läpimurtofilmi Platoon – nuoret sotilaat (1986) pohjautuu kirjoittaja-ohjaajan omiin Vietnam-kokemuksiin. Charlie Sheen näyttelee parikymppistä päähenkilöä ja toimii myös elokuvan kertojana.
Nuorukainen on Vietnamissa vapaaehtoisena, mutta epäilee jo pian tehneensä virheratkaisun. Näkemys vahvistuu tarinan edetessä. Tapahtumat sijoittuvat sodan käännevuosiin 1967–1968.
Sotafilmeissä tahtovat usein olla tylsimpiä toimintaosuudet, kiinnostavin tapahtuu taistelujen ulkopuolella. Platoonissa nämä puolet ovat balanssissa.
Henkilökuvat vakuuttavat aitoudellaan, taistelujaksojen väkivaltaisuus on kovaa ja todenmakuista.
Klassikoihin Kauriinmetsästäjä (1978) tai Ilmestyskirja. Nyt (17979) verrattuna Platoon on maanläheisempi ja mutkattomampi Vietnam-tuuletus, ei vähiten Stonen omien kokemusten takia.
Willem Dafoe vakuuttaa illuusiottomana omantunnon sotilaana. Tämän ja karskin arpinaamakessun (Tom Berenger) mittelö sinetöi julmalla tavalla päähenkilön mietteet ”vihollisesta sisällämme”.
Platoon – nuoret sotilaat palkittiin neljällä Oscarilla (vuoden paras elokuva, ohjaus, leikkaus, äänitys).
Platoon – nuoret sotilaat. TV2 lauantaina klo 22.05