Ketjulakko uhkaa tiistai-iltapäivällä
Postialan neuvottelut olivat viime viikolla pahasti jäissä. Maanantai-iltana sopua ryhdyttiin hakemaan vaikeista lähtökohdista.
Maanantaina vaikutti siltä, että PAU:n ketjulakko käynnistyy heti tiistaina. Ensimmäisenä on vuorossa Oulun postikeskus ja siellä käsittelytehtävät.
Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU haluaa palkkaratkaisun oheen sopimuksen muutosturvasta. Itella on vähentämässä väkeään reilusti vuoteen 2020 mennessä, sillä kirjeiden ja lehtien jakelumäärän ennakoidaan putoavan puoleen nykyisestä.
– Emme ole saaneet muuta tietoa, kuin että vähennykset tehdään alkupainotteisesti. Haluamme, että väen vähennys tehdään hallitusti ja siten, että henkilöstölle luvataan muutosturva, PAU:n puheenjohtaja Esa Vilkuna sanoo.
Palvelualojen Työnantajat Palta katsoo, että tällaisiin sopimuksiin ei ole tarvetta, vaan yt-neuvottelut hoidetaan Itellan ja PAU:n kesken sitten aikanaan.
Yksivuotinen sopimus mahdollinen
Työnantajapuolen mukaan palkankorotustasosta oltaisiin jo sovittu työllisyys- ja kasvusopimuksen mukaisesti. PAU painottaa, että mistään ei ole sovittu ennen kuin muutosturva on mukana sopimuksessa.
– Tilanne on niin vaikea, että sopimuksesta voi tulla ehkä vain yksivuotinen, Vilkuna toteaa.
Itellalla on nyt perusjakelussa 11 000 työntekijää ja varhaisjakelussa 3 000 henkeä. Logistiikka- ja jakelupalvelut työllistävät 10 000 henkeä ja taloushallinnon palvelut 2 400 henkeä.
Yhtiön laskelmien mukaan kaikkiaan miljardista kirjeestä vain joka kymmenes on kuluttajan lähettämä. Lopuista puolet on laskuja, jotka ovat siirtymässä sähköiseen jakeluun. Kun samaan aikaan myös painettujen lehtien tilaukset vähenevät, jakajilla on vähemmän työtä.
Vilkuna huomauttaa, että työn määrä ei vähene samaa tahtia postin määrän putoamisen kanssa. Posti viedään edelleen kaikkiin talouksiin, olipa sitä paljon tai vähän.
Itella aikoo nostaa samaan aikaan palvelupisteiden määrää 1 300:sta 1 700:aan. Suurin osa uusista on itsepalvelupisteitä. Vastikään rakennettiin myös uusi 70 miljoonan euron logistiikkakeskus, sillä yhtiö uskoo pakettijakelun kasvavan edelleen.
Ketjulakko leviää hitaasti
Marraskuun alusta voimassa ollut PAU:n julistama yli- ja lisätyökielto on hidastanut päiväpostin kulkua ainakin Pohjois-Suomessa. Itellan mukaan 2-10 prosenttia kotitalouksista on saanut postin normaalia myöhemmin.
Varsinainen lakko alkaa tiistaina Pohjois-Suomesta. Lakossa on aina yksi tai useampi postikeskus kerrallaan. Ensi maanantaina lakko siirtyy Etelä-Suomeen.
Jollei sopua synny tiistaihin mennessä, lakko alkaa klo 16 Oulun postikeskuksesta ja kestää keskiviikkoaamuun. Torstaina klo 4-18 lakossa ovat Oulun kuljetustehtävät. Koko perjantain lakon piirissä ovat Oulun, Kempeleen, Raahen, Kuusamon, Kemin, Tornion, Rovaniemen ja Kemijärven perusjakelu.