Miten saada eloa kukkaan, joka ei ole kukkinut neljään vuoteen? Olga Kirilova kertoo, ettei siihen ihmeitä tarvita, vähän käsiä ja sydäntä, ja tietysti rakkautta.
Paul-Anders Simman käsikirjoittama ja ohjaama elokuva Olga (2013) on eleettömän runollinen dokumentti nimihenkilöstä. Olga Kirilova on nuori nainen, joka elokuvan alussa on elänyt yksikseen 177 päivää Venäjän Lapissa sijaitsevassa syrjäisessä talossa. Etäisyys Moskovaan on 1 800 kilometriä.
Olgan tehtävänä on vartioida ränsistynyttä pientilaa ja sen ruokavarastoja, kunnes poromiehet tulevat. Olga ei tunne itseään yksinäiseksi. Päinvastoin, olo on helpottunut, kun sisko lähti. Se vain puhua pulputti, toteaa Olga huvittuneena.
Simman dokumentti vie maailmaan, jossa nykyajan tietotekniikka ja muut hienoudet loistavat poissaolollaan. Olgan asuinsijan sisustus on kaikkea muuta kuin tyylikästä, mutta ajaa asiansa.
Ja kun on talviaika, kylmää riittää. Tapahtumiin mukaan huristeleva joviaali pomo Nikolai Lukin viittaa erityisesti huussioloihin. Viima tunkee läpi, joten voi hyvin kuvitella, ettei istuntoa viitsi tarpeettomasti pitkittää.
Varsin alkeellisten asuinolosuhteiden vastapainona ovat komeat pohjoiset maisemat. Alkuperäiskansa saa niissä vaatimattoman elantonsa, etelästä tulevat rikkaat ottavat asian viihteen kannalta – ja pistävät omaisuutensa takuuvarmojen lukkojen taakse, täsmentää Nikolai.
Vastaavilla hienovaraisilla keinoilla Simma on työstänyt sympaattisen dokumentin, jossa pieni on kaunista ja vaatimattomuus arvossaan. Olga kertoo elämänsä vaiheista erinäisten episodien valossa. Hänessä ei ole tippaakaan katkeruutta, sitäkin enemmän sopeutuvaista luonnonlasta. Taustaan kuuluvat orpokodissa kasvaminen ja lähipiirin alkoholismi. Eräs kuiville päässyt pitää alkoholia saamelaisten suurimpana ongelmana.
Kevään koittaessa suunnataan Venäjän saamelaisten pääkaupunkiin Luujärvelle ja sieltä päätteeksi Polmosin kylään. Elokuvan henkeen hienosti sopivan musiikin on säveltänyt Esa Kotilainen.
Dokumenttiprojekti: Olga. TV1 maanantaina klo 21.30
uutiskirje 
