Vankila opetti ihmisvihan ja synnytti kirjailijan

Tampereen Nekalassa syksy raapii puita ja kadulla kulkevien sieluja.

Legioonateatterin Toinen valinta -näytelmä päättyy neljän näyttelijän riipivään yhteislaulukohtaukseen ja sanoihin: ”Aion kuolla vapaana!”

Toinen valinta on elinkautisvanki Juha Heinosen (s. 1966) kirjoittama kahden miehen kasvukertomus hiekkalaatikolta rikolliseksi, pakkaus mustinta huumoria, periytyvää huono-osaisuutta ja mahdollisuutta muutokseen.

Vankila oli täydellinen luottamuksen menetys ihmisiin.

Jostain hyvin syvältä näihin aiheisiin on tultu. Mennään ajassa taaksepäin.

Juha Heinonen aloitti kirjoittamisen 23-vuotiaana. Kirjoittamisen kannuksia Heinonen hankki työskentelemällä viisi vuotta raskaan kaluston ammattilehdissä.

– Hemingwayn mukaan jokaisen kirjoittajan tulee olla viisi vuotta lehtitoimittajana jotta oppii tiivistämään. Mutta ei yhtään enempää, muuten kieli kuolee, Heinonen kertoo työhuoneellaan KRIS-Tampere ry:n tiloissa.

Vuonna 1995 Heinonen lähti Oriveden opistoon etsimään sanataiteen työkaluja. Risto Ahdin ja Liisa Endwallin opissa karisi luulot runoilijuudesta. Opiston neuvo oli lopettaa ”hölynpöly” ja keskittyä joko esseistiikkaan tai teatteriin, jotka olivat Heinosen vahvuuksia. Opistoaikana hän kirjoitti Pyhä toimitus -näytelmän, jota esitettiin Lahden Pikkuteatterissa punaviinin ja harrastajien voimin.

– Siitä näytelmästä ei kukaan ymmärtänyt yhtään mitään, Heinonen hymähtää.

Opisto aiheutti kuitenkin vakavan kirjoitusblokin. Kirjoittamisesta katosi hauskuus, siitä tuli työtä.

– Vuonna 1997 jouduin palaamaan freelancer-toimittajan hommiin ja se oli takapakkia kaikkeen. Kyllä sillä vuokran ja laskut maksoi, mutta sanataide kuoli mun kohdalla pitkäksi aikaa.

Pettymys synnytti näytelmän

Vuonna 2001 Heinonen tuomittiin elinkautiseen vankeusrangaistukseen murhasta. Alkoi kaksitoista ja puoli vuotta suljetussa vankilassa. Heinonen ja lukuisat asianajajat tappelivat kolme vuotta tuomiosta eri oikeusasteissa.

Mitä vankila opetti?

– Ihmisvihan. Vankila oli täydellinen luottamuksen menetys ihmisiin. Ja siinä onkin poisoppimista, Heinonen toteaa rauhallisesti.

– Rutiini on selviytymisen keino. Ja se, oppiiko rutiinista rehellisin nahoin pois, on ihmiskohtaista.

Lähes koko tuomionsa ajan Heinonen työskenteli vankilan keramiikkapajalla. Keramiikkaa tuli tehtyä 10 000 kiloa.

– Onnekseni Olli Vasa tuli opettamaan dreijaamista. Jos tekstimaailman kuninkuusluokka on runous, niin dreijaaminen on sitä keramiikassa. Se on kaikkein vaativin laji.

Vuonna 2007 Kylmäkosken vankilassa aloitettiin pienimuotoinen kirjoittajapiiri, jonka vetäjäksi astui Juha Hurme. Kirjoittaminen hiipi takaisin Heinosen elämään. Kirjoittajapiiri synnytti kaksi näytelmää: Jere Niemisen Antti Kristian Hautamäki -monologin ja Heinosen Kuningaskahle-näytelmän. Nälkäteatterin voimin vuonna 2010 toteutettu Kuningaskahle sai odottamattoman paljon huomiota ja suitsutusta mediassa.

Heinoselle Kuningaskahle oli kostonäytelmä.

– Siihen kulminoitui melkein kymmenen vuoden katkeruus tuomareita, poliisia, kaikkea kohtaan. Oikein vapauttava kokemus, Heinonen hymyilee.

Hurmeen ohjaama Kuningaskahle on Heinosen sanojen mukaan verbaliikkaleikki, mustinta huumoria, teemanaan vankilan hierarkia ja törkeä vallankäyttö.

– Se toimii yleispätevänä kuvana mihin tahansa autoritäärisesti johdettuun laitokseen, on se sitten valtiollinen tai yksityinen yhtiö, kirjoittaja toteaa.

Miltä kirjoittaminen tuntui pitkän tauon jälkeen?

– Ihan samaa kuraa kuin aina ennenkin. Kirjoittamisympäristö oli järkyttävä. Tietokoneet on käytävällä, yksi istuu sylissä ja yksi vieressä kysymässä jatkuvasti neuvoa, Heinonen huokaa.

– Ihan hyvä näytelmä siitä kuitenkin syntyi.

Ja niin syntyi myös yhteistyö Juha Hurmeen kanssa. 2012 Hurme ohjasi Heinosen kirjoittaman Ääniä kiven sisästä -kuunnelman Radioteatterille. Heinosen debyyttikuunnelma käsittelee niin ikään vangin ajatuksia, vankilaa ympäristönä ja ihmisen oikeutta eutanasiaan.

Vapaudesta ja vankeinhoidosta

Lain mukaan Heinonen olisi vapautunut kesällä 2013, mutta tyytymättömyys Vankeinhoitolaitoksen toimintaan piti miehen muurien sisällä.

– Vankeinhoidon vastuu lain mukaan on kuntouttaa vanki vankeuden aikana. Puhutaan kyllä kauniita, mutta todellisuudessa vankilassa tuhotaan ihmisiä, mikä näkyy esimerkiksi terveydenmenetyksinä, psyykeongelmina ja huumeidenkäyttönä. Ihmiset tulee hyvin vihaisina takaisin maailmaan, Heinonen toteaa.

– Se ei ole lainkaan hyvä juttu.

Epäselvän tuomion aiheuttama pettymys oli polttoaine, jonka voimalla jaksoi vääntää periaatteista. Vankeuden aikana perhe ja kaikki ympärillä oleva oli hajonnut.

– Aleksandr Solženitsyn kiteyttää sen ajatuksen, mitä toteutin: Jos aidan kummallakaan puolella ei ole mitään, on aivan sama kummalla puolella seisoo.

Syksyllä 2013 Heinonen kyllästyi pattitilanteeseen ja päätti aloittaa ilmaisutaidon kurssin Legioonateatterissa siirtymällä tammikuussa avovankilaan. Tuomio on nyt loppusuoralla. Kahdentoista ja puolen vuoden aikana Heinonen oli soittanut seitsemän puhelua ja poistunut talosta vain muutaman pakollisen kerran. Moni asia oli yli kymmenen vuoden aikana muuttunut.

– Olo on välillä kuin Liisa Ihmemaassa. Aika useinkin olen kuin Liisa Ihmemaassa, Heinonen nauraa.

KRIS on maanlaajuinen vertaistukijärjestö, jonka tavoitteena on rikos- ja päihdetaustaisten uuteen elämään opastaminen. KRISin neljä periaatetta ovat päihteettömyys, rehellisyys, yhteisvastuullisuus ja toveruus. Heinonen tekee kirjoittamisen ohella työtä sekä Legioonateatterissa että KRISissä: varainhankintaprojektia, korupajan ja näytelmäkerhon käynnistystä, tiedottamista, näytelmän myyntityötä. Viime keväänä Heinonen kirjoitti Toinen valinta -näytelmän tilaustyönä 10 vuotta täyttävän KRIS-Tampere ry:n kunniaksi.

Juha Heinosen ajatuksia laajemmin perjantaina 24. lokakuuta ilmestyneessä Kansan Uutisten Viikkolehdessä. Osta näköislehti.