Tampereen oopperan tämän kevään voimanponnistus, Verdin Nabucco ei jää musiikin historiaan räväkän modernisoinnin eikä muidenkaan kommervenkkien vuoksi, mutta se tullaan muistamaan musiikillisesti erinomaisena esityksenä. Vilppu Kiljunen on tuonut israelilaisten ja assyrialaisten konfliktin kautta vallasta ja vapaudesta kertovaan oopperaan aimo annoksen poliittista ajankohtaisuutta, mikä perustelee Nabuccon esittämistä juuri nyt.
Ennen kaikkea esitys tullaan muistamaan äänellisesti hyvässä vireessä olevan, näyttämöllisesti lahjakkaan Tommi Hakalan lähes loisteliaasta roolista Nabuccona.
Vilppu Kiljusen monia nerokkaita vihjauksia ja yksityiskohtia vilisevä ohjaus on draamallisesti hieman jäykkä, mistä ei ole syyttäminen Kiljusta ja esiintyjiä, vaan Verdin varhaisoopperan fragmentaarisuutta, tuon tuostakin vaihtuvia kohtauksia, joka eivät anna mahdollisuutta laajoille linjoille.
Saattanee johtua ensi-iltajäykkyydestäkin, mutta hieman olivat töksähteleviä niin solistien kun kuoronkin sisääntulot ja asettautumiset lavasteeksi kootulle hiekkakummulle tai muurinpätkälle. Loppua kohden esitys sukeutui sujuvammaksi.
Oopperan seesteisessä alkukohtauksessa hellyttävät, viattomuutta viestivät lapset leikkivät muurin katveessa huolia vailla, kunnes leikit muuttuvat aggressiivisemmiksi tulevia tapahtumia ennakoiden.
Vallanhimoisen Abigaillen roolin, joka vaatii niin mezzosopraanon kuin koloratuurisopraanon dramaattiset ja äänelliset skaalat ja taipuisuuden, laulaa venäläinen Mlada Khudoley arabisotilaaksi puettuna. Hän on laulanut tätä roolia kymmenisen vuotta, mikä tuo tulkintaan suvereenia varmuutta. Hän on temperamenttinen, uljasääninen laulaja, joka ei kovin maskuliiniseksi ohjattuna pääse juurikaan ilmentämään äänensä herkempiä sävyjä. Vasta kauniissa loppukohtauksessa kuullaan tämän voimakasäänisen laulajan bel cantoa.
Tommi Hakalan juhlaa
Tampereen Nabucco on nimiroolissa laulavan, häikäilemättömän, jumalaksikin julistautuvan, järkensä menettävän ja sen takaisin saavan kuninkaan, Tommi Hakalan juhlaa.
Hakalan taipuisa Verdi-fraseeraus ja karismaattiseksi kehkeytynyt, vahvasti soiva kaunis baritoni ovat upeaa kuultavaa. Erityisen vaikuttavaa on hänen muuntumisensa vallanhimoisesta öykkäristä armahtavaksi vapauttajaksi oopperan viimeisessä näytöksessä.
Habitukseltaan upea mezzosopraano Tiina Penttinen laulaa hyvin ja tuo Fenenan roolissa herkkävireisesti esiin Abigaillen sisaren ihmisen osan.
Komean roolin tekevän basso Tuomas Pursion ääni jylisee roolin vaatimalla tavalla Zaccarian roolissa. Kiljunen on muokannut ylipappi Zaccariaasta lähes hirviön, joka hallitsee piiska viuhuen rikkoen hieman yliampuen arkkikuvan hyväntahtoisesta, kirkonmiehestä
Kuorosta irtoaisi enemmänkin
Heikki Liimolan luotsaama Tampereen oopperan kuoro tulkitsee roolinsa kansan kuvajaisena varmoin ottein, paikoin loisteliaasti, mutta jäin odottamaan tuosta uljaasta kansanjoukosta vielä räjähtävämpää volyymia etenkin oopperan tunnetuimman kuorohitin, orjien kuoron Va, pensierosta. Alberto Hold-Garridon johtama Tampere Filharmonia paneutui Verdin kauniiseen musiikkiin antaumuksella, dramaattisesti ja sävykkäästi.
Antti Mattilan tyylitelty, karu lavastus taivaskuvan alla olevine hiekkakumpuineen ja muureineen näyttää aluksi tökeröltä, mutta muuntuu esityksen edetessä toimivaksi, jopa kauniiksi värien ja valaistuksen voimin.
Piia Rinteen suunnittelemassa puvustuksessa heprealaisorjien asut ovat epookkia. Heidät vanginneet babylonialaiset keekoilevat valtaansa korostaen mustissa puvuissa ja univormuissa. Hauska, jos kohta närkästystäkin kuulemma herättänyt yksityiskohta on babylonialaisten ylipapin, hyvin laulavan basso Jouni Kokoran sonnustautuminen partaiseksi euroviisuvoittaja Wurstiksi iltapukuineen.
Vilppu Kiljusen ohjaama Nabucco muistuttaa karmealla tavalla hallitsemattoman vallan tuhoisuudesta niin yksityisellä kuin yleisemmälläkin tasolla.
Tampereen ooppera: Guiseppe Verdin Nabucco. Ensi-ilta 14.2.
Muut esitykset:
Ke 18.2. klo 18.30
La 21.2. klo 15
Ke 25.2. klo 18.30
La 28.2. klo 15
uutiskirje 
