Mikä erottaa Irlannin Islannista? Yksi kirjain, jotkut sanovat. Kuusi kuukautta, toiset väittävät.
Irlannin hallituksella ei tosin näytä olevan aikomusta seurata Islannin (ja Latvian) esimerkkiä eroamalla. Mutta talouskriisi on melkein yhtä vakava ja hallitus vielä epäsuositumpi.
Seuraaviin vaaleihin on kuitenkin vielä kaksi vuotta aikaa ja pääpuolue, oikeistolainen Fianna Fail on ollut vallan kahvassa jo 22 vuotta, joten ajatus luottamuksen ansaitsemisesta tuntuu ilmeisesti siltä kaukaiselta.
Hallituksella on edessään kaksi suurta rasituskoetta, joista toinen on kansanäänestys EU:n Lissabonin sopimuksesta kahden viikon päästä – sen tuloksesta ei voida olla varmoja. On mahdollista, että EI voittaa tälläkin kertaa, juuri sen vuoksi, että hallitus ajaa sopimuksen hyväksymistä kuin käärmettä pyssyyn.
Eräs kolumnisti ehdottikin tällä viikolla, että hallitus lupaisi erota heti, jos KYLLÄ voittaisi, julistaakseen uudet vaalit. Tämä olisi varmin tapa turvata Lissabonin sopimuksen läpimeno.
Tällä viikolla on kuitenkin keskusteltu enemmän finanssikriisin jälkihoidosta. Kriisi on paljolti johtunut kiinteistöalan ylikuumenemisesta, aikalailla samaan tapaan kuin Yhdysvalloissa, ja pankeilla on hallussaan niin paljon arvottomia ”arvo”papereita, että melkein kaikkien kohtalo on vaakalaudalla.
Hallitus joutui jo talvella kansallistamaan kaikkein laajinta uhkapeliä harjoittaneen Anglo-Irish Bankin, mutta on nyt ehdottamassa pääratkaisuksi Mana-nimisen luottolaitoksen perustamista. Tämä lunastaisi kaikilta pankeilta niiden ”myrkylliset” paperit lähes kirjanpitoarvoon, vaikka niiden arvo tällä hetkellä on paljon pienempi.
Tämän ratkaisun hinta olisi 50-60 miljardia euroa. Vaikka se hoituisi Euroopan keskuspankin myöntämällä jättilainalla, on se kuitenkin aikoinaan maksettava pois. Nyt monet irlantilaiset laskevat, kuinka suuri lasku tulee olemaan heille, heidän lapsilleen ja ehkä lastenlapsilleenkin.
Talouskommentaattorithan useimmiten katsovat, että pankkeja pitää ymmärtää ja elinkeinoelämää pitää tukea, mutta tässä tapauksessa monet heistäkin ovat pitäneet suunnitelmaa ”epämoraalisena ja epäoikeudenmukaisena” – näin esimerkiksi finanssitieteen apulaisprofessori Brian Lucey maan valtalehdessä Irish Timesissä maanantaina. Tällä toimenpiteellä pankkien epäonnistuneet sijoitukset korvattaisiin veronmaksajien varoilla, sen sijaan niitä perheitä ei autettaisi, joiden talon arvo yhtäkkiä on pienempi kuin siihen liittyvä velkataakka. Lucey ei yhtään ihmettele, että vain alle neljännes kansalaisista hyväksyy Naman perustamista.
Dublinin kestustassa törmää mahtipontiseen rakennukseen, joka on Bank of Irelandin omistuksessa. Pankki nimittäin osti parlamentin talon, kun se muutti suurempiin tiloihin. Epäilevä Tuomas voisi kuvitella, että pankki on ostanut myös poliittisen johdon tahdon, mutta näin ei kai sentään ole tapahtunut. Johto ihan itsestään kaveeraa mieluummin rahamiesten kuin kansan kanssa.
Tämä kuulostaa ehkä poliittiselta agitaatiolta.
Varsinainen agitaattori esiintyi keskiviikkona järjestetyssä mielenosoituksessa parlamenttitalon edessä. Työväenpuolueen puheenjohtaja Eamon Gilmore piti loistavan palopuheen, jossa hän syytti Fianna Failia spekulaatioaallon yllyttämisestä ja kiinteistökuplan puhaltamisesta. Sen tuloksena monien kotien arvo ei enää vastaa niistä maksettuja summia, ja moni ei enää pysty maksamaan lainoja, varsinkin jos on joutunut työttömäksi. Jotain radikaalia pitää ehdottomasti tehdä.
Manan perustaminen on kuitenkin väärä ratkaisu, se merkitsisi kansalaisten rahojen käyttöä, lapsia ja lastenlapsia myöten, pankkien pelastamiseksi. Näin käytettäisiin rahoja, joita tarvitaan terveydenhoitoon, kouluihin ja vanhustenhuoltoon. Kiinteistösijoittajat haluavat takaisin maksamansa rahat, he haluavat mennä taaksepäin, mutta me haluamme mennä eteenpäin. ”Uskomme tämän maan tulevaisuuteen. Siihen kuuluu myös toimiva pankkijärjestelmä. Sen vuoksi pankkeja pitää ottaa väliaikaisesti haltuun.”
Toinen puhuja täsmensi työväenpuolueen haluavan, että tehdään kuten Ruotsi teki aikoinaan 90-luvun kriisissä eli kansallisti väliaikaisesti pankit. Näin myös Ranska ja jopa Yhdysvallat ovat myöhemmin tehneet.
Nama taas toimii toisin päin. Viikko sitten Irlannin vihreät, Fianna Failin pieni hallituskumppani, ilmoitti, että saatuaan lakiehdotukseen joitakin tarkennuksia se oli valmis kannattamaan Namaa. Bank of Irelandin osakekurssi nousi heti torstaina 10 prosenttia ja seuraavana päivänä vielä 9 prosenttia
Sunday Business Postin talouskolumnisti David McWilliams piti asiaa selvänä todisteena siitä, että Nama palvelisi nimenomaan pankkien osakkeenomistajia ja piti riskinä sitä, että pankit jatkossa käyttäytyisivät vielä holtittomammin, kun hallitus tulee apuun, jos spekulaatiot epäonnistuvat.
McWilliamsin mielestä vanhat pankit joutavat mennä. Niiden tilalle pitää perustaa uusi pankkijärjestelmä puhtain paperin. Tämä ei hänen mielestään ole mikään radikaali ehdotus – näin kapitalismi toimii.
Tämän tyyppisiä kommentteja Irlannin lehdet ovat tulvillaan, sen sijaan on vaikeaa löytää Nama-suunnitelmaa ja hallituksen politiikkaa yleensä puolustavia tekstejä. Luultavasti ministerit ovat lakanneet lukemasta lehtiä, jos he ovat koskaan lukeneetkaan.
Kysytään, miksi pääministeri Brian Cowen saa enemmän palkkaa kuin yksikään toinen ”valtiomies” Euroopassa tai Yhdysvalloissa. Kysytään myös, miksi hän tilautti limusiinin kuljettamaan itseään yhdestä Lontoon Heathrow-lentokentän terminaalista toiseen.
Vastauksia ei ole tullut. Taoiseach, eli pääministeri, on tällaisen keskustelun yläpuolella. Suomalaiselta tuntuu siltä, että Irlannissa eletään vielä jonkinlaisen paikallisen tsaarin aikaa.
uutiskirje 