Kuvataiteessa vain muutama tähti pärjää omillaan

Viime syyskuussa sain tekstiviestin tutulta kuvataiteilijalta. Anteeksi pyydellen hän kysyi, että olisinko kiinnostunut ostamaan hänen teoksiaan. Olin hankkinut aikaisemmin 90-luvulla osamaksulla yhden maalauksen. Tuolloin hän oli tuntematon nuori taiteilija.

Vuosien mittaan hän on ollut mukana useissa näyttelyissä, jopa Kiasmassa, joka hankki häneltä teoksia kokoelmiinsa. Erään hienon maalauksen hän sai myytyä Hämeenlinnan taidemuseolle. Väliin on mahtunut opetusta, joka takaa pienen tulovirran.

Syyskuussa hänellä oli huoli siitä, että apuraha loppuisi vuodenvaihteessa. Maaliskuun näyttely voisi tuoda tuloja, jos ostajat löytävät näyttelyn.

Kuulen taiteilijatutultani, että myyminen ei ole hänen leipälajinsa, töiden markkinoinnista puhumattakaan. Oikeastaan se on vastenmielistä. Näin ajattelee moni taiteilija.

Suomen kuvataiteen markkinoille mahtuu kerrallaan vain muutama tähti, joka pärjää omillaan. Galleriat keräävät oman tallinsa. Näillä taiteilijoilla on helpompaa, jos galleria hoitaa myyntiä ammattitaidolla.

Suomessa taiteen ostajan ja myyjän on vaikea löytää toisensa. Ihmiset olisivat valmiita ostamaan nykyistä enemmän taideteoksia.

Rahan metsästystä

Kuvataiteilijan toimeentulo perustuu neljälle jalalle: palkkaan, teosmyyntiin, tekijänoikeuskorvauksiin sekä apurahoihin. Kaikki tulolähteet ovat enemmän tai vähemmän satunnaisia tai huteralla pohjalla.

Kuvataiteilijalla on oma oravanpyöränsä. Hänen on saatava näyttelyjä, jotta hän saisi nimeä ja myydyksi teoksiaan. Ilman näyttelysuunnitelmaa ei saa apurahaa. Teosten materiaalit ja näyttelytilan vuokraaminen vaativat rahaa. Elääkin pitäisi ja työhuoneen vuokrat maksaa.

Näyttelyn järjestäminen galleriassa ei ole halpaa. Taiteilija maksaa joko vuokraa tai osan – jopa useita kymmeniä prosentteja – teostensa hinnasta galleristille. Lisäksi hän maksaa 10 prosentin arvonlisäveron omasta myynnistään ja 24 prosentin arvonlisäveron gallerian provisiosta. Silti vain harva galleria kukoistaa. Nekin ovat riippuvaisia rahakkaista taiteen ystävistä.

Vastaava epälooginen arvonlisäverokohtelu koskee myös esimerkiksi valokuvaa ja videokuvaa. Samalla kameralla otetusta stillkuvasta arvonlisävero on 10 prosenttia ja videokuvasta 24 prosenttia. Epäoikeudenmukaiseksi koettuun arvonlisäverotukseen halutaan muutos.

Kuvataiteesta puuttuvat työllistävät rakenteet. Mutta työskentelyapurahoja saavat harvat ja valitut: saantiprosentti on muihin taiteen aloihin verrattuna heikoin.

Tavoitelluimpia ovat 5- ja 3-vuotiset apurahat. Apurahojen pituus puhuttaa taidekenttää: osa haluaa enemmän pidempiaikaisempia apurahoja ja osa taas lyhyttä pätkää useammalle. Viidennes ei osaa ottaa kantaa asiaan.

Tiedossa on, että lyhyet apurahat takaavat hetken hengähdyksen, mutta eivät kunnon työrauhaa. Toisella aivopuoliskolla joutuu miettimään jo seuraavaa tulolähdettä.

Kuvataiteen aseman tasavertaistaminen muiden taiteenalojen tasolle vaatisi noin neljä miljoonaa lisää valtion budjetti- ja veikkausvoittovaroihin. Sipilän hallitus tuskin lotkauttaa korvaansa toiveelle.

Työttömällä todistustaakka

Eri alojen itsensä työllistäjät osoittivat mieltään Helsingin kansalaistorilla joulukuussa hallituksen itsensä työllistävien työttömyysturvan heikentämistä vastaan. Suomen Taiteilijaseura oli mukana mielenosoituksessa.

Hallitus tekee kuvataiteilijan tulon hankinnasta entistäkin epävarmempaa. Ammattikuvataiteilijoille syntyy todistustaakka: ovatko he itsenäisiä yrittäjiä vai itsensä työllistäviä, joilla on oikeus työttömyysturvaan.

Tähän astikaan työttömyysturvan saanti ei ole ollut helppoa. TE-toimistojen viranomaiset tulkitsevat eri tavoin eri puolilla maata henkilöstä riippuen kuvataiteilijan asemaa työmarkkinoilla. Taiteilija voi ylläpitää ammattitaitoaan myös työttömyyden aikana.

Aina viranomaisten tulkinnat eivät ole taiteilijan edun mukaisia. Käänteinen todistustaakka on raskas. Taiteilijan täytyy jatkossa entistä perusteellisemmin todistaa, ettei hän ole yrittäjä vaan omassa työssään työllistyvä.

Tulkintaongelmia aiheuttaa työnkuvan pirstaleisuus ja eri lähteistä toisiinsa limittyvät tulot. Vuoteen saattaa mahtua tuloja neljästä viidestä eri tulolähteestä ja lisäksi työttömyyttä.

Sen sijaan, että hallitus kiireellä valmisteli erilaisia tulkintoja mahdollistavan lain työttömyysturvan muutoksista, olisi tarvittu selkiyttämistä. Muutos herättää pelkoa ja epävarmuutta. Suomen Taiteilijaseuralta ei edes pyydetty lausuntoa hosumalla tehtyyn lakiin.

He kuitenkin antoivat lausunnon kuultuaan asiasta sattumalta.

Palkkaa museonäyttelystäkin

Suomen Taiteilijaseuran ykköstavoite tälle hallituskaudelle on näyttelypalkkiosopimuksen tekeminen. Asiaa pohtii parhaillaan työryhmä opetus- ja kulttuuriministeriössä (OKM).

Suomeen haluttaisiin jo muissa Pohjoismaissa oleva näyttelypalkkiosopimus. Valtion tukea saavat museot velvoitettaisiin maksamaan taiteilijoille museonäyttelyn eteen tehtävästä työstä. Erikseen sovittava asia on teoksesta maksettava tekijänoikeuskorvaus.

Esimerkiksi Ruotsissa vuonna 2009 käyttöön otetun MU-sopimuksen (Medverkans- och utställninsersättning) pohjalta maksetut korvaukset taiteilijoille ovat olleet muutaman prosentin luokkaa museon budjetista, noin 1 – 2 prosenttia vaihdellen vuosittain.

Taiteilijan näkökulmasta tätä pidetään oikeudenmukaisuus- ja tasa-arvokysymyksenä. Museo työllistää monia muita työntekijäryhmiä näyttelyn valmistelussa. Taiteilijalle maksetaan tällä hetkellä työstä kirjavasti tai jopa laistetaan.

Rahaa saa enemmän siitä, että seinällä on 20 maalausta kuin siitä, että huoneen täyttää ison työn vaativa yksi installaatio. Korvaus on vain yhdestä teoksesta. Systeemi ei tunnista kuvataiteen muutosta.

Viestejä tulee, että museot tinkivät rahapulassaan jopa lakisääteisistä tekijänoikeuskorvauksista. OKM:n työryhmässä avataan taiteilijoille tehdyn kyselyn perusteella ensimmäistä kertaa näitä käytäntöjä.

Lähteet: Juttua varten on haastateltu Suomen Taiteilijaseuran asiantuntija Ville Niutasta ja tiedottaja Miisa Pulkkista.

Anna Vilkuna & Hannele Romppanen: Taiteilija tahtoo elää työllään. Kuvataiteen asemasta valtion rahoituksessa (2015).