Kalevi Kivistö Vihtorin Akatemiassa
Ministeri Kalevi Kivistö pohti luovuuden lähteitä puhuessaan 8. lokakuuta Saarijärvellä Tapperien taideseuran Vihtorin Akatemiassa.
Keskustellessamme Pekka Mäkelän kanssa vuoden alussa Vihtorin Akatemian sarjasta kerroin mieltäni usein askarruttaneen, miksi Saarijärvellä ja erityisesti Lannevedellä, Tarvaalassa ja Pajupurolla on versonnut niin paljon luovuutta, miksi sieltä on lähtenyt maailmalle poikkeuksellisen monia luovia kykyjä. Selvitellessäni asiaa luettelosta tuli niin laaja, että se riittäisi hyvin yhden alustuksen aiheeksi. Siksi tyydyn luettelemaan nimiä: taiteilijoita kuten Hannes Autere, Frans Toikkanen ja Anneli Klemola, Arvo Siikamäki, Väinö Rusanen, Aune Herala, Samuli Heimonen, teollisia muotoilijoita Exel sauvojen suunnittelijat Pasi Järvinen ja Pentti Hakala ja Marimekon uuteen kukoistukseen nostanut Kirsti Paakkanen, esittäviä taitelijoita, kuten Tarmo Manni, joka lähti teatterikouluun rengin työstä Lanneveden Leppälän talosta, ja musiikin saralta Olavi Suominen ja Lasse Penttinen ja luonnollisesti Kirmo Lintinen, esittävän ja luovan säveltaiteen mestari. Ennen kaikkea mieleen tulee tietenkin Tarvaalan Juholassa elänyt Tapperin perhe, jossa niin vanhemmat kuin koko veljessarja on kasvanut valtakunnallisiksi ja osaltaan myös kansainvälisiksi luovan taiteen mestareiksi. Perheen perinne jatkuu vielä kolmannessakin sukupolvessa. Monet taiteilijoista ovat tunteneet toisensa ja saaneet toisiltaan vaikutteita. Niitä sai varhain Hannes Autereelta myös Kain Tapper, joka luokkaretkellään Autereen työpajassa Harrin kertoman mukaan ihmetteli, ”miksi joku voi pitää valkoista takkia, vaikka ei ole osuuskauppias”.
En osaa vastata kysymykseen luovuuden tihentymän perimmäisistä syistä ainakaan tyhjentävästi. Onko kyse sattumasta, geenikasaumasta vai kulttuuriympäristöstä ja luonnosta, vai kaikista näistä yhdessä? Joka tapauksessa ilmiö virittää pohtimaan sitä, mistä luovuus kumpuaa, mitkä ovat luovuuden lähteet.
Luovuus
Mitä se luovuus sitten on? Siinä työssä, jota Vanhasen I hallituksen aikana tehtiin ns. luovuusstrategian valmistelussa, luovuus määriteltiin
”yksilön tai yhteisön kyvyksi löytää vaihtoehtoisia, totunnaisesta poikkeavia tapoja ajatella ja toimia ja siten ratkaista ongelmia, tai tuottaa uusia näkökulmia ja kokemisen tapoja”.
Se että tällaisen strategian valmisteluun aikanaan ryhdyttiin, osoittaa, että valmistelun käynnistäjät pitivät mahdollisena vaikuttaa niihin olosuhteisiin, joissa luovuus viriää.
Luovuuden yhteydessä puhutaan usein myös innovaatioista. Innovaatioiden edistäminen on yksi istuvankin hallituksen strategian kulmakivistä. Luovuus on yksilöiden ominaisuus. Kun sen hedelmiä hyödynnetään kulttuurisesti, sosiaalisesti tai tuotannollisesti, syntyy innovaatioita. Esko Aho tiivisti asian jossakin kokouksessa sanomalla, että luovuudessa raha muuttuu ideoiksi, innovaatioissa taas ideat muuttuvat rahaksi. Toisin sanoen perustutkimukseen tai luovan taiteen harjoittamiseen suunnattujen resurssien avulla on mahdollisuus omistautua luovaan työhön, uusiin tiedon aluevaltauksiin tutkimuksessa tai taiteen luovaan uudistamiseen. Innovaatiopolitiikassa taas luovuuden hedelmiä kehitetään tuotteiksi, joilla voi olla taloudellista merkitystä, jotka voivat tuoda yhteiskuntaan uusia voimavaroja. On tärkeä huomata, että koko ketjun täytyy toimia, mikään innovaatiostrategia ei toimi, ellei luovan työn edellytyksiä resurssoida. Innovaatiot voivat olla tuotannollisia, mutta yhtä lailla ne voivat olla sosiaalisia ja kulttuurisia. Ilkka ja Vappu Taipale kokosivat toimittamaansa kirjaan 100 suomalaista sosiaalista innovaatiota. Kirja on herättänyt valtavasti huomiota maailmalla, Ilkka kertoo aina tavattaessa, mille kielelle kirja on juuri sillä hetkellä käännettävänä. (Viimeksi kiinaksi ja urduksi.)
Luovuus ja sosiaalinen ympäristö
Voidaanko tällaisia olosuhteita, luovuutta virittäviä ympäristöjä sitten löytää?
Vastausta voidaan lähteä hakemaan hieman Saarijärven eteläisiä kyliä kauempaa, vaikkapa historian pitkistä aalloista. 1990-luvulla puhuttiin paljon ruotsalaisen tulevaisuuden tutkijan Åke E. Anderssonin neljän K:n teoriasta, jota hän kävi 90-luvulla esittelemässä myös lääninhallituksen järjestämässä seminaarissa Jyväskylässä. Teorian mukaan yhteiskuntien kehityksen tärkeimmät vipusimet ovat tieto (kunskap), yhteydet ja tiedonvälitys (kommunikation), kulttuuri (kultur) ja luovuus (kreativitet). Havainnollisena esimerkkinä voi olla vaikkapa flaamilaisen taiteen kukoistuskausi, jonka tuotokset ovat edelleen maailman kuuluisimpien taidemuseoiden aarteita.
Flaamilaisen taiteen kukoistuskautena Flanderista kehittyi maailman merenkulun keskus sen tiedon ja asiantuntemuksen avulla, joka alueen kauppiailla ja merenkulkijoilla oli merenkulun kehittämisestä. Se toi alueelle vaurautta, joka mahdollisti väestön voimavarojen suuntaamisen lisääntyvässä määrin muuhunkin kuin välittömän toimeentulon hankintaan, mm. luovien taiteilijoiden työn tukemiseen. Niinpä taide ja kulttuuri kukoistivat. Samalla oli mahdollista lisätä tietotasoa, kehittää koulutusta ja tutkimusta ja parantaa näin entisestään uusien elinkeinojen tuottavuutta. Lisääntyvä ylijäämä antoi edelleen mahdollisuuksia käyttää voimavaroja kulttuurin ja luovan taiteen kehittämiseen, joka lisäsi alueeseen kohdistuvaa kiinnostusta ja houkutteli silloisen maailman osaajia alueelle. Positiivinen kierre oli valmis ja se jauhoi ja ruokki kehitystä.
Tänä päivänäkin puhutaan paljon logistiikasta ja informaatioyhteiskunnasta. Kommunikaation merkitys sanan kaikissa vivahteissa korostuu entisestään kehityksen moottorina. Jotta syntyy kommunikoitavaa, täytyy luovuuden toimia ja kehittyä innovaatioiksi. Ja jotta luovuus viriäisi, täytyy kulttuurin olla elinvoimaista ja luovuuden ytimen, taiteen ja tieteen, elää ja kukoistaa.
Toinen kuuma nimi Anderssonin ohella luovuudesta puhuttaessa oli muutama vuosi sitten Richard Florida, joka myös kävi saarnamatkalla Suomessakin. Hänen käsityksensä luovuutta virittävistä olosuhteista tiivistyy kolmen T:n teoriaan. Sen mukaan keskeisimmät asiat luovuutta tukevassa ympäristössä ovat teknologinen kehitystaso (technology), kyvyt (talent) ja suvaitsevaisuus, erilaisuuden sieto (tolerance). Kyvyt (talent) kehittyvät koulutuksella ja tutkimuksella. Erilaisuuden sieto (tolerance) merkitsee erilaisuuden hyväksymistä ja suosimista, kulttuurisen moninaisuuden ymmärtämistä rikkaudeksi. Laatipa Florida alueille mm. erityisen homoindeksin, joka mittasi suhtautumista sukupuolisen suuntautumisen eroihin.
Yhdessä tutkijakumppaninsa (Tinagli) kanssa Florida vertaili 15 yhteiskunnan luovuuden edellytyksiä kolmella mittarillaan. Talentti-indeksissä Suomi sijoittui toiseksi heti USA:n jälkeen. Suomen osalta tulos on johdonmukainen kansainvälisissä koulutusta koskevissa tutkimuksissa saatujen tulosten kanssa. USA:n tulosta selittää ehkä ennen muuta tutkimuksen laajuus ja korkea taso.
Teknologian kehittyneisyyttä mittavassa indeksissä Suomi sijoittui kolmanneksi, edellä olivat USA ja Ruotsi. Suvaitsevaisuutta, kulttuurin moninaisuutta mittaavassa indeksissä pärjäsimme huonommin, siinä Suomi oli neljäs Ruotsin, Tanskan ja Hollannin jälkeen.
Tulokset kuvaavat 1990-luvun tilannetta. Saattaa olla, että joitakin muutoksia on sen jälkeen tapahtunut, esimerkiksi Tanskan siirtolaispolitiikka on nykyään EU-maiden tiukinta. Suomen kannalta on lohdullista, että kaikilla kolmella mittarilla mitattuna olemme kuitenkin kärkipäässä. Yhteenlasketussa indeksissä olemme kolmantena Ruotsin ja USA:n jälkeen.
Tarkemmassa tarkastelussa olemme kaukana kärjestä yhdessä asiassa, nimittäin ns. itseilmaisuindeksissä jäämme 10. sijalle, kun kaikissa muissa olemme kuuden parhaan joukossa. Itseilmaisuindeksi koostuu kysymyksistä, jotka koskevat yksilön oikeuksia, itseilmaisua, elämäntapoja ja -laatua, demokratiaa, vaihtoehtoispolitiikkaa ja suhtautumista pakolaisiin ja homoihin. Suomalainen mentaliteetti, asenneilmasto ei yleisesti ottaen ole kovin luovuutta suosiva. Keskustelua sanotaan kaivattavan, mutta valtavirrasta poikkeavat mielipiteet herkästi tuomitaan. Tutun sanonnan mukaan Suomeen mahtuu van yksi totuus kerrallaan. Ajattelun yksiulotteisuus on yksi luovuuden pahimpia mentaalisia jarruja.
”Luova ympäristö siis sallii ja sietää erilaisuutta ja monimuotoisuutta sekä kannustaa luovien kykyjen ja voimavarojen käyttämiseen. Vilkas ja monipuolinen kulttuurielämä yhdistettynä erilaisuuteen ja riittävän turvalliseen ja kodikkaaseen ilmapiiriin on todennäköisesti optimaalinen luova ympäristö.” Perhepiiriin siirrettynä kuvaus muistuttaa pitkälle Harri Tapperin kirjoissaan on kuvailemaa Tapperin perheen ilmapiiristä.
Luovien ympäristöjen kehittäminen
Palataan lopuksi vielä Juholasta koko yhteiskunnan tasolle. Onko jotain tehtävissä luovuuden edellytysten parantamiseksi? Millaisiin asioihin on syytä kiinnittää huomiota haluttaessa parantaa luovuuden edellytyksiä yhteiskunnallisin toimin?
Hakiessaan luovuuden kannalta keskeisiä ympäristötekijöitä löysi em. työryhmä niitä seuraavat seitsemän
– keskustelukulttuuri
– arvo- ja asenneilmasto
– poliittistaloudellinen toimintakulttuuri ja päätöksentekojärjestelmä
– rakennetut ja rakentamattomat ympäristöt
– arki- ja työympäristöt
– alueellinen kehitys
Keskustelukulttuurissa samoin kuin arvo- ja asenneilmaston ongelmissa on kyse asioista, joissa Suomi pärjäsi edellä kerrotuissa mittauksissa huonoiten: suomalaisesta mentaliteetista, joka ei suosi itseilmaisua, erilaisuutta, argumentoivaa keskustelua ilman leimaamista ja vaikuttimien arvailua. Asenneilmaston luomisessa medialla on keskeinen rooli. On kuvaavaa, että median itsensä harjoittama mediakritiikki loistaa lähes kokonaan poissaolollaan. Suhtautuminen pakolaisiin ja seksuaalivähemmistöihin on tyypillinen osoitus asenneilmaston ongelmista, joskin edistystä on tapahtunut, kun asenteiden kehitystä tarkastellaan pidemmällä aikavälillä.
Koulu on tässä niin kuin monessa muussakin asiassa median ohella ratkaisevassa asemassa. Argumentoivan keskustelun ja väittelytaitojen opettaminen tulisi kuulua alusta alkaen opetusohjelmaan sen luonnollisena osana. Väittelytaitojen oppimisessa on tärkeää oppia ymmärtämään, että kysymys ei ole kilpailuasetelmasta, vastapuolen ”nujertamisesta”, vaan yhteisestä oppimisprosessista, jossa väittelijät oppivat toinen toisiltaan. Erilaisiin kulttuureihin tutustuminen, tietynlaisen kulttuurisen lukutaidon opettaminen pitäisi niin ikään olla sekä nykykoulun että myös aikuiskasvatuksen opetussuunnitelmien olennainen osa.
Harri Tapperin veljessarjan elämää kuvaavissa kirjoissa nousee vahvasti esille tavallisen arjen merkitys luovuuden lähteenä. Luova elämänasenne ilmenee – jos on ilmetäkseen – arjen pienissä valinnoissa eri toimintavaihtoehtojen kesken. Arjen luovuus edistää yksilön ja yhteisön mielenterveyttä ja henkistä hyvinvointia. Eristyneisyys ja yksinäisyys, suomalaisten ongelma, ovat arjen ongelmia, joiden vuoksi luovuuden voimavaroja jää käyttämättä ja huomaamatta. Vastaavalla tavalla sosiaalista eristämistä merkitsee yhteiskunnan jakautuminen menestyjiin ja syrjäytyviin. Pitkään jatkuessaan vaikea elämäntilanne lamauttaa oma-aloitteisuuden ja uusien näkökulmien havaitsemisen. Yhteiskuntapolitiikan ratkaisuilla vaikutetaan myös arjen luovuuden mahdollisuuksiin. Sosiodesignilla voidaan pienyhteisöjen tasolla luoda sellaisia kohtaamispaikkoja ja mahdollisuuksia, joissa ihmiset voivat kohdata ja kommunikoida keskenään. Esimerkiksi vajaakäytössä olevien tilojen, koulujen, liike- ja teollisuustilojen, uusia käyttötapoja pohtimalla voitaisiin luoda uusia, ennakoimattomia mahdollisuuksia luoville ratkaisuille.
Vastaavanlainen on tilanne työelämässä. Kysymys on työn organisoinnista, työtilojen suunnittelusta ja työrytmistä. Työyhteisöissä ja työympäristöissä pitäisi olla kohtaamisen mahdollisuuksia, työntekijöiden pitäisi voida vaikuttaa niiden suunnitteluun ja työrytmin pitäisi olla sillä tavoin ”huokoinen”, että tilaa jää myös uusien, yllättävienkin vaihtoehtojen pohtimiselle ja kokeilulle. Hektinen rytmi ja alituinen kiire ovat luovuuden pahimpana esteenä.
Anne Fried kirjoittaa Marko Tapion syntymän 70-vuotispäivän merkeissä julkaistussa kirjassa Arktisen hysterian prologista kirjailijan kiintymyksestä pohjoista luontoa ja siinä kasvaneiden ihmisten luonnetta kohtaan. Vesivoimalaa rakennetaan aikaisemmin koskemattomaan erämaahan. Paikallinen väestö joutuu katselemaan maisemansa hävitystä. Prologissa tapahtumat kehittyvät vihamielisyyden purkauksiksi ja lopuksi voimalan suunnittelija mukiloitiin.
Rinnastusta elävään elämään ei tarvitse kaukaa hakea, useimmat varmaan muistavat tai (nuoremmat) tietävät veljesten kotiseudun koskisodan 60-luvulta. Se oli varhainen, havainnollinen esimerkki fyysisen ympäristön merkityksestä luovuuden lähteenä. Parhaimmillaan se on elämys, joka inspiroi ja auttaa näkemään asioita uudella tavalla.
Asialle voidaan tehdä myös hyvää, ei ainoastaan pahaa, niin kuin koskiesimerkissä. Yksi tunnetuimmista esimerkeistä on Fiskars, joka on tuotantotekniikan muutosten johdosta lakannut toimimasta teollisuusyhdyskuntana ja muuttunut luovien ihmisten ja luovien alojen yritysten yhdyskunnaksi. Eikä se suinkaan ole ainoa. Vastaavia esimerkkejä voi löytää eri puolilta Suomea ja Eurooppaa. Yksi viimeisiä EU-kokouksia, joihin virkatehtävänäni osallistuin, oli Riiassa pidetty kokous, joka koski juuri tätä teemaa. Siellä yhtenä rohkaisevana esimerkkinä esitettiin kaapelitehdasta Helsingistä, joka on samantapainen yhdyskunta kuin Fiskars.
Lopuksi
Jyväskylän yliopistossa oli 60- ja 70-luvuilla kansanterveystieteen professorina Jeddi Hasan, joka oli monella tavoin luova persoona ja samalla loistava tiedemies. Tullessaan kerran työtoverinsa huoneeseen, jossa paperit olivat siististi pinossa, hän pyöritteli päätään. Ei hyvä, tuolla tavalla eivät koskaan aivan erilaisia asioita koskevat paperit joudu yhteen eikä synny yllättäviä ideoita.
Kun aikanaan tehtiin korkeakoulujen tutkinnonuudistusta, josta valmistelun loppuvaiheessa nousi kriittistä keskustelua, asetettiin opetusministeriössä työryhmä, jonka piti ehdottaa uudistukseen sellaisia tarkistuksia, jotka kritiikissä oli koettu ongelmallisiksi. Työryhmän yhtenä jäsenenä oli Olli Alho, joka korosti sitä, koulutusohjelmien tulee olla niin väljiä, että myös ”jännät aineyhdistelmät” ovat mahdollisia.
Suomen ensimmäisellä EU-puheenjohtajuuskaudella järjestimme kulttuuripolitiikan toimialaan liittyvän seminaarin Vaasassa, jossa Fiskarsin saksien ja erilaisten leikkurien suunnittelija kertoi, miten hänen ideansa olivat syntyneet. Mieleen jäi kuvaus mm. pitkän varsileikkurin synnystä. Taustalla oli huomio tandem-pyörän voimansiirrosta ja ajatus, että sitä voisi soveltaa leikkuriin, jolla pitäisi yltää korkeiden puutarhapuiden yläoksiin.
Kaikissa näissä esimerkissä korostuu luovuuden kannalta olennainen asia, totunnaisesta poikkeavien, vaihtoehtoisten, yllättävienkin assosiaatioiden (mielleyhtymien) syntyminen ja sitä seuraava uusien ajattelutapojen mahdollistaminen, jopa suosiminen. Assosiaatiokentän laajuus edellyttää yksioikoisen ”putkiajattelun” sijasta monimuotoisuuden ja -arvoisuuden, erilaisuuden ja laajimmillaan monikulttuurisuuden suvaitsemista. Se edellyttää keskustelukulttuuria, jossa erilaisten näkemysten kesken käydään argumentoivaa, toisiltaan oppimaan valmista keskustelua.
Uusien ja uudenlaisten ajatusten syntyminen edellyttää, että aivot saavat myös levätä. Hektinen, kovan kilpailun kiristämä työilmapiiri ei anna aivoille tilaisuutta huoahtaa. Liian pitkälle viety tehokkuusvaatimus johtaa pidemmällä tähtäimellä luovuuden tukahtumiseen ja sen kautta tehottomuuteen.
Luovuuden ja innovaatioiden kehässä vallitseekin sisäänrakennettu jännite vapauden ja tehokkuuden välillä. Luovuuden viriäminen edellyttää ajatusten ja vuorovaikutuksen leikinomaisuutta, luovaa elämänasennetta, joka edellyttää vapautta ja moninaisuuden hyväksymistä. Kun luovuuden tuottamia ideoita ryhdytään kehittämään käytännön elämässä sovellettaviksi innovaatioiksi, tehdään se tehokkuuteen ja kilpailukyvyn parantamiseen pyrkien. Jos taas siinä onnistutaan, saadaan aikaan – niin kuin Flanderissa aikoinaan – uutta lisäarvoa, jota voidaan käyttää myös luovuuden tukemiseen. Syntyy positiivinen kierre.
Innovaatiopolitiikasta puhuttaessa ja sitä harjoitettaessa ei saa unohtaa sitä, että se toimii vain, jos koko ketju toimii ja jos luovuus sen ytimenä saa riittävästi huomiota ja voimavaroja.
uutiskirje 