Osallistuin heinäkuussa Euroopan vasemmistopuolueen kesäyliopistoon Italiassa. Noin 200 vassaria eri puolilta Eurooppaa kokoontui neljäksi päiväksi keskustelemaan ajankohtaisista asioista ja pohtimaan Euroopan tulevaisuutta. Yksi useampia kertoja puheessa vilahtanut käsite oli the common man, jolla viitattiin siihen tavalliseen kaduntallaajaan, joka vasemmiston pitäisi löytää ja tavoittaa, ja jonka aivoituksista pitäisi päästä perille.
Kontekstista päätellen common man ja Suomessa etsitty duunari ovat suunnilleen sama henkilö. Kyseessä on siis joku, jota meidän pitäisi puhutella ja miellyttää, mutta hänestä puhutaan kuin vieraasta.
Suomen kielen duunari-sanaan liittyy monenlaisia mielikuvia, eivätkä läheskään kaikki työtä tekevät samastu siihen. Englanniksi tilanne oli helpompi hahmottaa: sen sijaan, että etsimme mystistä duunaria tai common mania jostain, meidän pitäisi ymmärtää, että me olemme juuri sitä samaa porukkaa.
Tärkeintä on rakentaa yhteiskunta, jossa jokaisella on mahdollisuus saada äänensä kuuluviin.
Emme me vasemmistossa niin merkittävästi poikkea siitä ”tavallisesta kaduntallaajasta”, ettemme mitenkään voisi osata puhutella häntä. Itse asiassa me nimenomaan olemme niitä tavallisia kansalaisia, palkansaajia, työttömiä, duunareita, kotivanhempia, opiskelijoita, yrittäjiä, koululaisia ja niin edelleen. Jos emme ole, ongelmaa täytyy lähteä ratkaisemaan mahdollistamalla erilaisten ryhmien toimiminen puolueessa ja liikkeessä.
Sen sijaan, että koetamme puhutella jotain itsellemme vierasta ryhmää, meidän pitää pystyä tunnistamaan itsemme osana näitä ryhmiä. Erityisesti tämä korostuu lähestyvissä kunnallisvaaleissa. Ei ole järkevää etsiä ehdolle ihmistä, joka osaa puhutella tietyn ryhmän jäseniä, vaan ihminen, joka kuuluu johonkin ryhmään.
Common maniksi asemoituminen vaatii myös etuoikeuksiensa tunnistamista – sitä, ettei yritä itse asettua sellaisen ryhmän edustajaksi, johon ei todellisuudessa kuulu. Esimerkiksi tulevalla kuntavaalikaudella uskottavinta kotouttamispolitiikkaa tekevät ne puolueet, joiden kautta kotoutujat eli pakolaiset pääsevät itse politiikkaa tekemään.
Vaikka yksi vasemmistolaisuuden keskeisiä arvoja on heikommassa asemassa olevien puolustaminen, meidän on silti osattava välttää kenenkään puolesta puhumista. Tärkeintä on rakentaa yhteiskunta, jossa jokaisella on mahdollisuus saada äänensä kuuluviin ja osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun ja päätöksentekoon. Samalla on purettava ne rakenteet ja järjestelmät, jotka luovat ja ylläpitävät ihmisten välisiä hierarkioita.
Kirjoittaja on Vasemmistonuorten puheenjohtaja.
uutiskirje 