Horisontti
Vuonna 2016 voimaan tulleen sosiaaliturvan yrittäjämääritelmän myötä yrittäjiä ovat pääsääntöisesti kaikki, jotka eivät työllisty palkkatyösuhteessa tai virkasuhteessa. Lainmuutoksen myötä itsensä työllistäjät ovat pääsääntöisesti yrittäjiä. Vaikka lakimuutos ei periaatteessa koske työosuuskunnissa työllistyviä, niin käytännössä muutos on kiihdyttänyt työosuuskuntiin kohdistuvaa kontrollointia. Työvoimaviranomaiset ja kassat ovat tehneet paljon selvityspyyntöjä työosuuskunnille ja niissä työllistyville.
Selvitysten kohteena on ollut se, työllistyvätkö henkilöt työsuhteisesti vai itsensä työllistäjinä. Jos tulkinta on, että henkilö on itsensä työllistäjä, aletaan hänen työttömyysturvaoikeuttaan tarkastella yrittäjämääritelmän näkökulmasta.
Tämä ei välttämättä tiputa henkilöä työttömyysturvan ulkopuolelle, sillä yrittäjät ovat nykylain mukaan oikeutettuja työttömyysturvaan, mikäli heidän yrittäjyytensä on sivutoimista. Sivutoimisuuden määritelmä on lyhyesti se, ettei ole poissa työmarkkinoiden käytettävistä ja hakee kokoaikaista palkkatyötä.
Sivutoiminen yrittäjä on siis työtön yrittäjä. Sivutoimisuudella tarkoitetaan, että yritystoiminta on niin pienimuotoista, ettei se haittaa työnhakua. Ajankäyttö arvioidaan aina tapauskohtaisesti ja voi epäilemättä olla mielivaltaista.
Työosuuskuntiin ja niissä työllistyviin henkilöihin kohdistuvissa selvittelyissä kiinnitetään huomiota kahteen asiaan. Ensinnäkin siihen, onko henkilö itsensä työllistäjä, joka vain laskuttaa osuuskunnan kautta, ja toiseksi siihen, täyttääkö osuuskunnan toiminta työnantaja-aseman merkit.
Ei ole sinänsä ongelma, että työsuhteisen työn merkkien täyttymistä – sekä työntekijän että työnantajan puolelta – valvotaan, mutta ilmoilla on kiusanteon makua. Kontrollointia kohdistetaan erityisesti työosuuskuntiin. Tuntuu, että uusien työpaikkojen luomisen sijaan tarkoituksena on ampua osuuskuntia alas. Neuvonnan ja ohjauksen sijaan panostetaan pelon ilmapiiriin.
Niin selvitysten teettäminen kuin niiden tekeminen syövät kaikkien resursseja. Työttömän työnhakijan, pätkä-, keikka- tai osa-aikaisen työntekijän määrittelemiseen yrittäjäksi saattaa johtaa sanallinen muotoilu, jolla asiat ilmaistaan.
Syynissä ovat niin henkilön puheet kuin osuuskunnan verkkosivutkin. Eivätkä viranomaiset neuvo tai ohjaa vaan vain tuomitsevat. Jälkeen päin päätösten kumoaminen tai korjaaminen on raskasta.
Tuloksena Suomeen on syntynyt koko joukko yrittäjiä, joilla ei ole y-tunnusta.
Tuntuu, että ammattiliitot ovat hyväksyneet sosiaaliturvan yrittäjämääritelmän muutoksen mukisematta, vaikka sillä on siirretty työntekijöihin samastuvia itsensä työllistäjiä yrittäjäideologian ja yrittäjäjärjestöjen vaikutuspiiriin. Liittojen ja työttömyyskassojen kannattaisi kehittää edunvalvontaansa itsensä työllistäjien hyväksi ja pyrkiä pitämään kiinni tästä toimeentuloltaan epävarmasta, mutta usein hyvin osaavasta ja luovasta uuden talouden voimavarasta.
Vaikka vuoden 2016 alussa voimaan tullut lainmuutos ei periaatteessa kosketa työosuuskuntia ja niissä työllistyviä, käytännössä se kuitenkin koskettaa, koska lainmuutos heijastuu viranomaistoimintaan ja on osa oikeistolaista poliittista suhdannetta.
Työsuhteisen työllistymisen määritelmä ei ole kuitenkaan muuttunut piirun vertaa oikealle tai vasemmalle – ja tämä olisi hyvä tiedostaa osuuskunnissa. Määritelmä on yhä se, että työntekijä työllistyy palkkatyösuhteessa työnantajaan, jonka lukuun työ tapahtuu ja jolla on työnjohto- ja valvontaoikeus työhön.
On oma keskustelunsa, olisiko itsensä työllistäminen määriteltävä kolmanneksi työn muodoksi palkkatyön ja yrittäjätyön rinnalle, mutta yrittäjämääritelmän muutos sosiaaliturvassa ei ole kuitenkaan muuttanut mitenkään työsuhteisen määrä- tai osa-aikaisen työllistymisen ehtoja. Näiden järjestäminen osuuskunnassa on yhä aivan yhtä mahdollista kuin aiemminkin, kunhan osuuskunta huolehtii kahdesta seikasta.
Näistä ensimmäinen tiedostetaan yleensä hyvin. Se koskee yrityksen omistusosuutta. Kyseessä on niin sanottu 15 prosentin sääntö, jonka mukaan osuuskunnassa on oltava vähintään seitsemän jäsentä. Kun yrityksen omistus jakautuu kunkin kohdalla alle 15 prosenttiin, ketään jäsenistä ei katsota omistuksensa perusteella yrittäjäksi.
Toinen seikka on yhtä tärkeä. Toimiakseen työnantajana osuuskunnan on täytettävä työnantaja-asemaan liittyvät muodot. Käytännössä tämä tarkoittaa, että osuuskunta harjoittaa työnjohto- ja valvontaoikeuttaan ja että työ osuuskunnassa tapahtuu osuuskunnan lukuun, ei omiin nimiin.
Osuuskunnan mahdollisuus on tässä ennen kaikkea siinä, että sen hallinto voidaan järjestää kollektiivisesti ja demokraattisesti. Osuuskunta on demokraattinen yritysmuoto. Se voi siis olla myös demokraattinen työnantaja. Demokraattinen ja avoin. Ja yhteinen.
Itsensä työllistämisen sijaan parempi olisikin puhua itsensä työnantajaksi ryhtymisestä. Työnantaja-aseman haltuunotto ja demokraattinen järjestäminen on työosuuskunnan radikaali mahdollisuus.
Kirjoittaja on KSL-opintokeskuksen koulutustuottaja.
Laajempi versio kirjoituksesta julkaistaan kirjoittajan blogissa===jukkap2p.blogspot.fi.
uutiskirje 
