Vaikka niin mielelläni, olisinkin halunnut otsikon kirjoittaa alkuperäisessä muodossaan ”paremmaksi kaikki muuttuu”, en tänä päivänä pysty niin tekemään. Yleinen maailman ilmapiiri on niin tulehtunut.
Tarkoitan yleisiä tapahtumia ympäröivässä elämässämme. Vähänkin tuntemattomammalle henkilölle on vaikea hymyillä tai tervehtiä, tai pitää ovea avoinna. Jotkut osaavat, jopa juosta avaamaan ovea edellään menevälle invalidille. Näin hyvyys ja pahuus esiintyvät samassa yhteisössä samanaikaisina ilmiöinä.
Kun suuret ikäluokat maassamme saavuttavat eläkeiän ja putoavat pois aktiiviväestön elintasosta, he joutuvat yhdessä ensimmäistä työpaikkaa tavoittelevan kanssa havaitsemaan kuuluvansa yhteiseen vähäosaisten joukkoon sairaiden ja invalidien kanssa.
Tällaista kehitystä voimistaa yhteiskunnassa tapahtuva voimakas varallisuuden keskittyminen finanssipääoman linnakkeisiin, joita valtiota johtava eliitti paapoo kaikenlaisilla verohelpotuksilla. Samalla se supistaa määrärahoja juuri kelkasta putoaville. Tämä tapahtuu samanaikaisesti kansanvaltaisen paikallishallinnon uudistusten yhteydessä.
Maassamme on menestyksellisesti hoidettu 150 vuotta vanhuksia ja sairaita paikallishallinnon itse päättämillä tavoilla, viimeiset sata vuotta kunnallisen itsehallinnon alla. Nyt kuitenkin halutaan purkaa hyvinkin toiminut järjestelmä, sillä perusteella, että kunnat eivät voi selvitä niille kasaantuneista tehtävistä.
Kunnathan ovat tähän asti selviytyneet tehtävistään, koska valtio on osoittanut niille varat asioiden hoitamiseen. Nyt halutaan lopettaa kunnilta perustehtävänsä sosiaali- ja terveydenhoito, ilman tietoakaan siitä, kuka kaiken maksaa jatkossa.
Jos tähänastisiin merkkeihin on uskominen, varat kyllä löytyvät markkinavoimavetoiseen toimintaan, mutta miten menee sen jälkeen tavallisella kansalla?
Osmo Rantanen
Mikkeli
uutiskirje 
