Ihminen piirtää ympärilleen vankilan hyväksymällä häneen kohdistuneet vääryydet, epäoikeudenmukaisuudet ja loukkaukset – olkootpa ne yhteiskunnallisia tai henkilökohtaisia.
Hänellä on kaksi mahdollisuutta vapautua vankilastaan. Joko hän nousee avoimeen vastarintaan vääryyttä vastaan, tai hän ”nousee asioiden yläpuolelle” ja keskittyy itsensä kehittämiseen. Vääryys ja epäoikeudenmukaisuus eivät silloin poistu, asiat eivät muutu, ainoastaan suhtautuminen niihin.
Kirjoituksessaan Kansan Uutisissa 20.1. professori Teivo Teivainen on sitä mieltä, että ”…eliitin kritiikki on hyvä ja terve ilmiö myös vasemmistolle, jos siihen ei liity autoritaarista johtajakeskeisyyttä”.
Olen eri mieltä professori Teivaisen kanssa siitä, ettei vasemmistolainen liike tarvitse voimakasta johtajaa. Juuri tämän takiahan koko liike on keskustelua ja epäkohtien esille tuomista.
Esimerkiksi viime Kansan Uutisissa on monta loistavasti kirjoitettua artikkelia vääryyksistä: valtionyhtiöiden hoito, kurdinaisten polttoitsemurhat, oikeistokonservatiivin valinta EU-parlamentin puhemieheksi, sinkkujen yksinäisyys, palestiinalaisten arkea miehitetyssä Hebronissa ja monta muuta hyvää artikkelia – mieleen tulee kysymys: entä sitten. Puuttuu selkeä strategia siitä, mitä pitäisi tehdä ja miten toimia. Pelkkä asioiden esille tuominen ei vie asioita eteenpäin.
Tietysti on hyvä puhua vapaudesta ja ottaa se teemaksi. Työmiehelläkin on vapaus. Hänellä on vapaus myydä työnsä haluamaansa hintaan (ainahan se on sopimuskysymys), vapaus liittyä hänen oikeuksiaan puolustavaan ammattiyhdistykseen, vapaus irtisanoutua työsuhteesta, jos työnantaja kohtelee häntä huonosti tai ei noudata sopimuksia. Mutta kuinka todellinen tämä vapaus on? Entä jos työpaikkoja on tarjolla vain vähän tai ne sijaitsevat mahdottoman matkan takana tai niistä ei makseta ylityökorvauksia? Työntekijän on kuitenkin pakko ottaa, mitä tarjotaan, koska leipää on saatava ja jossakin on asuttava. Mikä vapaus työntekijällä silloin on?
Epäkohtien korjaamiseksi tarvitaan selkeää visiota, rohkeutta ja johtajuutta. Pitää uskaltaa sanoa, mitä pitäisi tehdä epäoikeudenmukaisuuden korjaamiseksi – on se sitten taloudellista, ihmisten tasa-arvoa tai seksuaalisuutta kohtaan osoitettua tai luonnonvarojen väärinkäyttöä ja pitäisi vielä sanoa, miten se tehdään.
Sen jälkeen jokaisella on vapaus kannattaa näitä visioita ja nousta puolustamaan ihmisten tasa-arvoa, julkista terveydenhuoltoa ja koulutusta ja yhteisten varojen oikeudenmukaisempaa jakamista. Kuka tai ketkä karismaattiset johtajat panevat itsensä likoon ja haastavat oikeistorintaman?
Ulla Länsiharju
Vantaa
uutiskirje 
