Jos osaisin piirtää pilakuvan, piirtäisin Soinin viimeiset vaalivankkurit. Vankkureiden kuskinpukilla istuisi pullea ”maisterijätkä”, vierellään lippalakkipäinen ”työmies”. Yhdessä he pitelisivät käsissään ohjaksia joiden toisessa päässä olisivat aisoihin valjastettuna Eirassa asuva tohtorismies ja toisessa aisassa Töölössä asuva maisteri. Vetojuhdat ravaisivat kuin venäläisen troikan uloimmat hevoset, päät voimakkaasti kääntyneinä eri suuntiin. Vaunuille lisävauhtia työntämällä antamassa eduskunnan puhemies (-nainen) ja puolustusministeri. Perässä taaempana juoksisivat muut puheenjohtajaehdokkaat ja rupusakki.
Kun Soinilta tässä taannoin kysyttiin hänen jatkoaikeistaan puheenjohtajana, hän vastasi suurin piirtein näin: kerron kyllä aikanaan päätökseni, mutta aion lähteä voittajana. Mielestäni nuo kolme viimeistä sanaa kertovat koko puheenjohtajanäytelmän tarkoituksen. Soinilla on täysin selvä näkemys seuraavien ja hänen puheenjohtajakautensa viimeisten vaalien tuloksesta, eli turpiin tulee, ellei jotakin räväkkää keksitä.
Soini vanhana kettuna muistaa vanhan Rooman viisauden ”hajota ja hallitse”. Hän käyttää vielä kerran sitä valtakeskittymää, joka on vuosien kuluessa hänelle kasautunut ja pistää puoluekentän taistelemaan vallan perinnästä puolueen sisällä muhineiden suuntausten kesken, joista halla-aholaisuus ja soinilaisuus ovat pääsuunnat.
Tämä oivallus saa kenttään vipinää, mikä on jo alkanut ja on nähtävissä täällä Porissakin. Joukkoja kerätään puoluekokousta silmälläpitäen, mutta se saa aivan varmasti myös liikettä vaaliuurnille, sillä halutaan äänestää oman puolen ehdokasta, ja se on Soinin päätarkoitus. Mahdollisesti näin hän ajattelee saavansa väkensä vaaliuurnille ja siten torjutuksi, ainakin osittain, näkyvissä olevan vaalitappion, eikä tarvitsisi jättää puheenjohtajan tehtäviä suurena häviäjänä. Tässä on mielestäni Soinin ja ”työmiehen” järjestämän puheenjohtajaehdokasnäytelmän ydin.
Kaarlo Kaseva
Pori
uutiskirje 
