Onhan se aika mahdoton tehtävä. Saattaa näyttämölle suosikkikirjailijan suosikkiromaani.
Etenkin kun kirjassa on lähemmäs 500 sivua ja hahmoja karhuista kääpiöihin, tapahtumia lento-onnettomuudesta raiskaukseen ja pommiattentaatista kolmen hotellin perustamiseen.
Luin John Irvingin Kaikki isäni hotellit aivan liian nuorena ja kirja ”järkytti koko minun olemustani”, kuten rakastettu Eeva Kilven runossa. Eläydyin voimakkaasti hullunkurisen ja surullisen Berryn perheen elämään ja halusin itsekin kuulua siihen.
Olen tuon lukukokemuksen jälkeen unohtanut kymmeniä lukemiani kirjoja, mutta nämä pysyvät: Ronda Rayn tuoksu, Valmentajan tokaisut, Frannyn ja Johnin epäsopiva rakkaus, aina pintaan pulpahtava Suru.
Irvingin kerronnassa on ainutlaatuinen rytmi. Sitä ei valitettavasti osata riittävästi hyödyntää teatteriversiossa, vaan se peittyy väliin kohkaamisen alle.
Vaikka KOMin Kaikki isäni hotellit ei järkyttänyt koko olemustani, kehotan teatterintekijöitä jatkossakin tarttumaan ”mahdottomiin” tehtäviin. Se on juuri sitä hullunrohkeutta ja elämälle omistautumista, jota Winslow Berryn hotellihankkeet edustavat.
Valmentaja tiesi sen alusta alkaen: on omistauduttava kokonaan elämälle ja vain sille. Ja koko ajan varottava avoimia ikkunoita.
uutiskirje 
