Mikrodemokratiaa ilman kansakuntia

Jos haluaa havainnollistuksen kansallisvaltioiden ongelmista, kannattaa Malka Olderin mukaan katsoa Wikipediaa. Vapaan tietosanakirjan englanninkielinen versio listaa yli sata maata ja aluetta, joilla toimii aktiivisia separatistiliikkeitä. Suomestakin löytyy esimerkki, Ahvenanmaan itsenäisyyttä ajava Ålands Framtid -puolue.

– Kansallisvaltioiden keskeinen ongelma on ajatus siitä, että valtion rajojen kuuluisi sopia yhteen jonkinlaisen yhtenäisen ”kansakunnan” kanssa tai että tälläinen yhteensopivuus olisi edes mahdollista, kirjailijana, tutkijana ja avustustyöntekijänä toiminut Older selittää.

– Ihanne kaikkien valtion sisällä asuvien perustuvanlaatuisesta samankaltaisuudesta luo epärealistisia odotuksia ja syventää me vastaan he -ajattelua.

Ajatus kansallisvaltioiden purkamisesta pienemmiksi kokonaisuuksiksi innoitti Olderia kirjoittamaan esikoisromaaninsa, scifi-trilleri Infomocracyn, jonka maailmassa suurin osa nykyisistä valtioista on siirtynyt mikrodemokratiaksi kutsuttuun järjestelmään.

Mikrodemokratiassa kukin ”sentenaali” eli sadantuhannen asukkaan yhteisö valitsee itselleen mieluisan hallituksen maailmanlaajuisissa vaaleissa. Saman hallituksen valinneet yhteisöt muodostavat ikään kuin maantieteellisesti epäyhtenäisen valtion, josta ne voivat halutessaan erota kymmenvuotisen vaalikauden päätyttyä.

Arvoja etnisyyden tai uskonnon sijaan

Olderin idea tarjoaa mielenkiintoisen näkökulman myös kirjallisuudentutkija Maïmouna Jagne-Soreaun toukokuussa käynnistämään keskusteluun postnationalismista. Jagne-Soreau määritteli Ylioppilaslehden esseessään postnationalismin asenteeksi, joka kannustaa kansakunnan yhteisten arvojen uudistamiseen. Mikrodemokratia vie tavallaan ajatuksen pidemmälle, sillä siinä myös poliittisten yhteisöjen rajat pistetään aika ajoin uusiksi.

– Minusta ajatuksessa arvoista valtion muodostamisen perustana ei ole mitään vikaa. Teoriassa mikrodemokratiassakin ihmiset valitsevat hallituksensa omien arvojensa pohjalta, Older sanoo.

– Mielestäni käy paljon vähemmän järkeen yrittää löytää yhteistä arvopohjaa olemassaolevalle ihmisryhmälle, johon kuuluvilla ei ole juuri vaihtoehtoja, jos he sattuvat olemaan eri mieltä näistä arvoista. Joten vaikka on jossain määrin hyödyllistä siirtyä ajattelemaan valtion yhtenäisyyden perustuvan arvoille esimerkiksi etnisyyden tai uskonnon sijaan, sen toteuttaminen käytännössä vaatii nähdäkseni poliittisia uudistuksia.

Infomocracyssa rajojen lisäksi myös ihmiset siirtyvät säännönmukaisesti paikasta toiseen vallassa oleviin hallituksiin tyytymättömien äänestäessä jaloillaan. Olderille olikin tärkeää kiinnittää teoksessaan huomiota erilaisiin globaaleihin muuttoliikkeisiin.

– Elämme nyt maailmassa, jossa siirtolaisuus on paljon merkittävämpää kuin kuluttamamme kirjallisuuden ja muun median perusteella voisi olettaa, kirjailija huomauttaa.

– Siirtolaisuus ja ihmisten liikehdintä myös vetoavat minuun draaman kannalta ajateltuna. Niihin liittyy kaikenlaisia tekijöitä, jotka ajavat tai houkuttelevat ihmisiä lähtemään siirtolaisiksi, tunnetason kysymyksiä vieraantumisesta ja nostalgiasta sekä uusien paikkojen jännitystä.

Politiikkaa pelkillä faktoilla?

Kansallisvaltioiden lisäksi Older halusi pohtia Infomocracyssa vaihtoehtoja nykyiselle mielikuviin perustuvalle tavalle tehdä politiikkaa. Yksi kirjassa esiintyvistä hallituksista yrittää rakentaa kampanjaa pelkkien poliittisten linjaustensa varaan, mutta kokee vaikeaksi houkutella äänestäjiä ilman selkeää keulahahmoa. Older uskoo, että samaistuttavan johtajan kaipuu istuu syvällä ihmisluonnossa.

– Toisaalta nykyisillä poliittisilla järjestelmillämme ja kampanjointitavoillamme on taipumus pahentaa politiikan henkilöitymistä keskittymällä käsikirjoitettuihin tapahtumiin ja asioiden visuaaliseen puoleen. Voimme siis myös luoda järjestelmän, joka ainakin jossain määrin vähentää yksilöiden ja pintavaikutelmien merkitystä, kirjailija arvioi.

Romaanissa mikrodemokratian vartijana toimii Informaatio-niminen järjestö, joka pitää kirjaa kaikesta julkisesta saatavilla olevasta tiedosta ja syöttää sitä ihmisille päätöksenteon tueksi. Järjestö muun muassa lisää korjauksia vaalimainosten oheen sekä ylläpitää vaalikonetta, joka kertoo eri hallitusten linjausten käytännön vaikutuksista. Older korostaa, että tämäkin vaihtoehto synnyttää omat ongelmansa: kuka valvoo valvojia?

– Täytyy muistaa, että mielipidekyselyt, gallupit ja äänestämisen apuvälineet eivät ole puolueettomia, sillä niiden tavat esittää kysymyksiä voivat vaikuttaa annettuihin vastauksiin, ja kysymysten esittäminen itsessään voi myös vaikuttaa ihmisten käytökseen. Vähimmäisvaatimuksena tarvitsemme laajempaa media- ja informaatiolukutaitoa.

Miltä maailma voisi näyttää

Infomocracy on ensimmäinen kirja trilogiassa, jonka toinen osa Null States ilmestyy syyskuussa. Older kertoo, että jatko-osassa paneudutaan tarkemmin esimerkiksi oppositioliikkeiden toimintaan mikrodemokratiassa. Hän näkeekin myös yhtäläisyyksiä scifi-kirjailijan työn ja poliittisen opposition roolin välillä.

– Oppositiopuolueen pitäisi tarjota omanlaisensa spekulatiivinen kertomus: jos me olisimme vallassa, maailma näyttäisi tältä.

Olderin luoma maailma ei ole dystopia, mutta ei myöskään täydellinen utopiakaan. Kirjailijan mukaan epätäydellisten järjestelmien kuvitteleminen voi olla tärkeämpää kuin täydellisten ideoiminen, koska epätäydelliset vaihtoehdot tuntuvat helpommilta toteuttaa.

– Vaihtoehtojen tarjoaminen muistuttaa meitä siitä, että maailmaamme määrittelevät järjestelmät eivät ole syntyneet luonnostaan tai mahdottomia muuttaa. Romaanin toiveikkuus ei minusta ole lähtöisin siinä esitellyn järjestelmän paremmuudesta nykyhetkeen verrattuna, vaan hahmojen halusta jatkaa työtä sen kehittämiseksi.