Olin menneenä viikonloppuna joensuulaisessa ravitsemusliikkeessä istumassa iltaa ystävieni kanssa. Viereisen pöydän keskustelu kääntyi maahanmuuttoon. Vanhempi mieshenkilö hermostui nopeasti nuoremman miehen rasistisiin mielipiteisiin ja poistui pöydästä. Nuorempi mies kuitenkin jatkoi näkemystensä kertomista pöydän naisseurueelle. Kun naiset eivät ymmärtäneet miehen näkemyksiä afrikkalaisten ihmisten rodullisesta alemmuudesta, saivat naiset kuulla ”vain haluavansa mustaa hiv-patukkaa.” Tämä oli muistutus misogynian ja rasismin välisestä liitosta; äärioikeistolle naiset ovat kansallista omaisuutta joiden kuuluu totella miesten käskyjä. Aikansa vauhkottuaan mies alkoi käyttäytyä fyysisesti uhkaavasti ja järjestyksenvalvoja poisti hänet baarista.
Äärioikeiston ja rasismin kasvu ovat tosiasioita joita emme pääse karkuun. Rasismin nousu korreloi talouden taantuman kanssa. Syyllisiä omaan kurjuuteen etsitään ympärillä olevasta erilaisuudesta. On kapitalismin etujen mukaista, että köyhyydestä tai työttömyydestä ei syytetä rakenteita vaan esimerkiksi maahanmuuttoa.
Erityisen haitallista on jos köyhät kääntyvät toisia köyhiä kuten pakolaisia ja turvapaikanhakijoita vastaan. Rasisminvastaisen taistelun tulee keskittyä olennaiseen, eli rasismia aiheuttavien rakenteiden kritiikkiin. Todellisiin tuloksiin rasismin vähentämisessä päästään kun poistetaan rasismia aiheuttavia tekijöitä. Tällaisia ovat sekä kantaväestön, että maahanmuuttajien työttömyys ja köyhyys. Arvohöttö ”rasismi ei ole kivaa” puuttuu vain sairauden oireisiin, ei itse syihin.
Tämänhetkisen rasismin erityispiirteenä on akateeminen rasismi.
1990-luvun laman jälkeiseen skini-ilmiöön verrattuna tämän hetkisen rasismin erityispiirteenä on akateeminen rasismi. Muutamat yliopistotutkijatkin ovat tehneet rasistisia, tai vähintään islamofobisia ulostuloja. Rasismi läpäisee kaikki kansanosat eikä kyseessä ole 1990-luvun alun tyylisesti vain työttömien nuorten miesten ilmiö. Akateeminen äärioikeisto on ikävä kaiku 1930-luvulta, jolloin myös Suomessa koettiin vasemmistolaisiin kohdistuneita vainoja.
Äärioikeisto tuomitsee erilaisuuden laajalti. Etnisten ryhmien lisäksi tulilinjalla ovat kaikki heidän määrittelemästään ”suomalaisesta kulttuurista ja elämäntavasta” poikkeavat. En ole ikinä ymmärtänyt puhetta suomalaisesta kulttuurista ja sen yhtenäisyydestä. Totta on, että meitä yhdistää yhteinen kieli ja muut vastaavat seikat, mutta en usko yhteiseen kansalliseen identiteettiin. Uskon, että minulla on enemmän yhteistä esimerkiksi turkkilaisen, yliopistossa opiskelevan ikäiseni naisen kuin suomalaisen, keski-ikäisen maanviljelijämiehen kanssa.
Vasemmistonuoret käynnistää ensi vuoden alussa rasisminvastaisen kampanjan. Kampanja tulee enemmän kuin tarpeeseen. Kampanjassa tulemme keskittymään eriarvoisuuden oikeisiin syihin. Emme tule harjoittamaan moraalipuhetta erilaisuuden suvaitsemisesta vaan puhumme ihmisoikeuksista ja oikeudesta työhön ja toimeentuloon. Nämä rasismia aiheuttavat tekijät, kuten työttömyys ja sosiaaliturvan ongelmat ovat korjattavissa poliittisin päätöksin.
Kirjoittaja on Vasemmistonuorten 2. varapuheenjohtaja
lehti 