Pikku Caesar (Little Caesar, 1930) on varhainen äänielokuva ja maineikas lajityyppinsä klassikko. Aika ei kuitenkaan ole ollut Mervyn LeRoyn ohjaamalle leffalle suosiollinen, sen verran tuhdin lastin tahatonta komiikkaa se sisältää.
Tänään juttu toimii paremmin gangsteriparodiana, ei vakavasti otettavana rikosfilminä. Vertailun vuoksi Howard Hawks -filmi Arpinaama (1932) on aivan toisen tason tuttavuus, yhä varteenotettava alan merkkiteos.
Pikku Caesar ei ole ajaton helmi, mutta sillä on historiallisessa katsannossa itsestäänselvä paikka lajityypin kehityksessä. Leffassa ilmentyvät monet lukemattomista myöhemmistä genren teoksista tutut piirteet ja käytännöt aina kohtalonomaisuutta tuikkivasta tarinan kaaresta lähtien.
Pohjana on pätevän amerikkalaisen rikoskirjailijan W. R. Burnettin romaani. Se on käsikirjoituksessa tiivistetty ja möllinnetty nopeatempoiseksi kronikaksi erään uhoajan noususta ja tuhosta. Burnettin kirjallinen maailma on siirretty paljon paremmin elokuvaksi High Sierran (1941) ja Asfalttiviidakon (1950) tapauksissa.
Narisevaääninen Edward G. Robinson esittää sosiopaattista kuumakallea, jolla on hirmuinen hinku alan huipulle. Sekä Robinsonin roolisuorituksessa että muussa näyttelijätyöskentelyssä näkyy ja kuuluu selvimmin Pikku Caesarin auttamaton vanhahtavuus.
Traaginen ja koominen muodostavat sellaisen fuusion, että monessa kohdassa avautuu makea naurun paikka. Tässä mielessä huipentuma koetaan, kun konnakoplan autokuski saa omantunnon tuskia – repliikin ”äiti, älä jätä minua!” ympärille kiertyy huikea, surrealistiset siivet saava episodi.
Pikku Caesar. Teema Fem torstaina 9.8. klo 21.00.
uutiskirje 
