Koirat tuntevat miehen.
Kun tšekkiläinen Jacub Vondrlik, 33, astuu tarhaan, niin koppiensa eteen kytketyt huskyt nousevat hangesta jaloilleen. Haukku raikaa ja tassut tamppaavat hankea, hännät vipattavat. Vondrlik nappaa yhden syliinsä. Koira nostaa kuonoaan ja nuolaisee Vondrlikin poskea.
Kaksi vuotta sitten Ruotsista Inarin Saariselälle Husky & Co:n vetokoiralaumaan hankittu Silken-niminen alaskanhusky on Vondrlikin suosikki.
”Tuskin kukaan palaisi ulkomailta vuosi vuoden jälkeen Suomeen, jos olot täällä olisivat huonot.”
– Silkenissä on voimaa ja sitkeyttä, Vondrlik sanoo.
– Silken ei väsy.
Vondrlik värväytyi koiravaljakko-oppaaksi Saariselälle vuonna 2016. Kuluva kolmas sesonki on kuitenkin jäämässä hänen viimeisekseen Suomen Lapissa.
– Lähden todennäköisesti seuraavaksi talveksi koiravaljakko-oppaaksi Kanadaan.
Huippuvuorilta Lappiin
Jacub Vondrlik työskentelee Saariselällä kahdeksan kuukauden sopimuksella. Sesongin ollessa vuodenvaihteen tienoilla ja kevättalvella kiivaimmillaan, oppaan työpäivät saattavat venyä kahdentoista tunnin mittaisiksi.
Keskimäärin Vondrlik sanoo työskentelevänsä noin kahdeksan tuntia päivässä.
Hän ei paljasta ansioitaan, mutta toteaa palkan olevan ”riittävä.” Kahdeksan kuukauden työrupeamastaan Vondrlik maksaa veronsa Suomeen.
– Sesonkityön verotus on kevyttä, joten palkasta jää riittävästi elämiseen. Norjassa veroa piti samasta työstä maksaa 35 prosenttia tuloista, Vondrlik kertoo.
Huippuvuorilla aiemmin koiravaljakko-oppaana toiminut Vondrlik ei muutenkaan ollut tyytyväinen norjalaisiin työnantajiinsa, koska palkanmaksussa ilmeni ongelmia ja työ saattoi loppua ennen kuin sopimus ehti umpeutua.
Suomalaisia työnantajiaan Vondrlik luonnehtii luotettaviksi.
– Tuskin kukaan palaisi ulkomailta vuosi vuoden jälkeen Suomeen, jos olot täällä olisivat huonot. Sitä paitsi minulla on myös suomalaisia kollegoita.
Vapautta jalaksilla
Jacub Vondrlik asuu koirafarmilla noin 15 kilometrin päässä Saariselän keskustasta. Aamuvirkku opas herää aamuisin jo ennen kuutta ja aloittaa työpäivänsä tuntia myöhemmin juottamalla ja ruokkimalla koirat.
Päivän aikana hän valjastaa koirat rekien eteen kahdesti tai kolmesti. Safarien pituus vaihtelee kahdesta neljään tuntiin. Vondrik sanoo tuntevansa liki kaikki tarhan peräti 260 koirasta.
– Muistan paremmin koirien kuin ihmisten nimet.
Vondrlik innostuu kerta toisensa jälkeen asiakkaidensa mukana Suomen talvesta ja luonnosta. Poikkeuksena ovat kuitenkin tietyt aasialaiset matkailijat.
– Kaikki heistä eivät edes halua tutustua olosuhteisiin, vaan he haluavat ottaa pelkästään kuvia.
Koirasafarit matkailijoiden oppaana on Vondrlikille työtä, mutta kun hän lähtee vapaapäivänään kuuden koiran vetämänä yksin maastoon, niin se on hänelle nautinto.
– Kuulen koirien juoksun ja tunnen niiden voiman. Yksin koiriin saa aivan erilaisen yhteyden kuin ryhmässä. Metsässä ja tuntureissa oleminen on minulle vapautta.
Kaveri roadtripille
Kahdeksan kuukautta koiravaljakko-oppaana on sekä fyysisesti että henkisesti vaativa rupeama.
Kun sesonki Saariselällä lumitilanteesta riippunen on huhti–toukokuussa ohi, Jacub Vondrlik starttaa vanhan farmariautonsa ja kääntää sen keulan kohti Tšekkiä.
Matkalla hän saattaa kiertää useamman Euroopan maan kautta. Yönsä hän viettää autossaan, mistä hän on ottanut takaistuimet pois.
– Minulle liikkeellä oleminen on parasta lepoa, Vondrlik sanoo.
Hän lähti Tšekistä reilun 20 vuoden ikäisenä ja on ehtinyt ennen koiravaljakko-oppaaksi alkamistaan työskennellä panimotyöntekijänä Uudessa-Seelannissa ja baarimikkona Irlannissa.
– Olen tyytyväinen elämäntapaani ja talviini Suomessa. Tulen ikävöimään Lappia, mutta on jo aika suunnata muualle.
Kun Vondrlik lähtee keväällä Saariselältä, hän ei ehkä matkusta autossaan yksin. Vondrlikin isä on hiljattain jäänyt eläkkeelle ja Vondrlik aikoo viedä hänelle seuraksi vetotöistä eläköityneen 10-vuotiaan alaskanhusky Adolfin.
– Isä ja Adolf ovat kummatkin virkeitä ja iloisia. Heistä tulee toisilleen hyvät kohtalotoverit.