Ulla-Lena Lundbergin vuonna 2012 Finlandia-palkinnon saanut Is, Leena Vallisaaren suomentama Jää -romaani on syvän psykologinen ja koskettava romaani ihmiskohtaloista. Lundbergin omiin taustoihin pohjautuva tarina sijoittuu Ahvenanmaan ulkosaaristoon, jonne nuori pappi Petter Kummel Mona-vaimonsa ja pienen tyttärensä kanssa rantautuu.
Lämminhenkinen ja ymmärtäväinen pappi saavuttaa pian seurakuntalaisten luottamuksen, mutta sisäisesti hän on railoilla kuin keväinen jää, kamppaillen uskonsa ja menneisyytensä varjojen kanssa.
Tarinan herkin ja viisain on luonnon henkien huudot ja kuiskaukset kuuleva Posti- Anton. Näyttelijä Pekka Strangin karhea puherooli, luonnon uskomuksiin perustuvine opastuksineen kuljettaa tarinaa kiehtovasti Jaakko Kuusiston oopperassa Jää.
Mystiset henkiolennot liikehtivät ja lähestyvät saarelaisia Ari Nummisen hienostuneen koreografian taivuttelemina tuoden kovin arkiseen oopperaan tervetullutta suloutta. Mutta heidän viesteilleen on herkistynyt lähinnä vain luonnon kanssa sopusoinnussa elävä Anton.
Kaikupohjaa karvalakkioopperoista
Jaakko Kuusisto, libretisti Juha Koivisto ja ohjaaja Anna Kelo ovat ottaneet melkoisen haasteen saattamalla Is-romaanin oopperaksi. Koskettavasta tarinasta on kehkeytynyt kovin arkipäiväinen, paikoin naiivin näytelmällinen, kirkonmenoja, pientä känää naapurisaarelaisten kanssa ja vuodenkiertoa joulukuusineen ja juhannussalkoineen kuvaava kansanooppera. Henkilöiden sisäisen maailman kuvaajana Lundberg on mestarillinen, mutta siihen oopperan dramaturgia ei yllä.
Kuusiston suomalaisista karvalakkioopperoista ja klassisten oopperoiden parhaista perinteistä kaikupohjaa hakeva musiikki tekee parhaansa, ja on monilta osin varsin nautittavaa, jylhää ja herkistyneen kaunista, mutta ajoittain myös kiusallisen kliseistä. Kuusisto ei ole lipsunut oopperan perusrakenteista, ja mikäpä siinä. On kaunis alkusoitto, hienoja kuorokohtauksia ja aarioita. Välisoitoilla kuljetetaan tarinaa ja seurakunta veisaa tuttuja virsiä.
Dramaturgisesti ooppera tiivistyy ja musiikki inspiroituu vasta – auttamattomasti liian myöhään – kun kohtalo, vai armoton luontoko, puuttuu peliin. Petter vajoaa jäihin ja hukkuu.
Pääosassa on meri
Oopperan pääosassa on meri kaikessa kauneudessaan ja jää uhkaavuudessaan. Kuusiston musiikki on merimusiikkia parhaimmillaan ja tehokkaimmillaan, joskin vähemmälläkin toisteisuudella luonnon suuri näytelmä olisi käynyt selväksi.
Monet näyttämökuvat ovat kauniita, jopa sakraalisia hienostuneine viittauksineen kuvataiteen klassikkoteoksiin. Ihmisen eksistentiaalinen tuska pääsee esille muun muassa Petterin istuessa rantakalliolla, yksin ajatuksineen ja tuskineen, tai lastaan ikävöivän Irinan katsellessa horisonttiin.
Thomas Hasen ulkosaariston merimaisemaa eri elementeissä hienosti kuvaavat videot ja veneistä kyhätyt rantakalliot ovat hienoja. Niiden vastakohtana kömpelöt sisäinteriöörit sopisivat paremmin seurojentalon näyttämölle kuin Kansallisoopperan lavalle. Olisiko ollut liian rohkeaa luottaa vain upeisiin ulkokuviin tapahtumien näyttämönä ja henkilöiden mielentilojen kuvajaisina tai ratkaista siirtymät sisätiloihin jotenkin toisin? Saaristolaispuvustus on pieteetillä tehty ja sulautuu maisemaan kuten oikeassakin elämässä.
Lundbergin romaanissa erittäin kiinnostava hahmo on saarelle ajautunut lääkäri Irina Gyllen menneisyyden painolasteineen. Miksi ihmeessä hänet oli ympätty oopperan henkilögalleriaan näyttämöä laidasta laitaan ravaavana, pillereitä popsivana ihmispolona? Jenny Carlstedt laulaa hyvin sen vähäisen, minkä laulettavakseen on saanut. Mutta Irinan henkilökuva jää ohueksi, kirjan lukemattomille varmaankin täysin arvoitukselliseksi.
Kuoro onnistuu hienosti
Kaunisääninen, lavakarismaa omaava Ville Rusanen papin roolissaan laulaa linjakkaasti herkistyen. Marjukka Tepposen papinrouva Monan karaktääri jää ohueksi verrattuna kirjan tahtonaiseen. Tepponen ei myöskään äänellisesti yltänyt parhaimpaansa ensi-illassa, mutta hyvä laulajahan hän on.
Pienemmissä rooleissa väkeä riittää aina sekavuuteen asti, mutta heidän laulamistaan kuuntelee ilolla.
Kuusisto on säveltänyt hienoja kuoro-osuuksia, joita erinomainen kuoro tulkitsee antaumuksella ja sävykkäästi hartaista sävelistä mahtipontisiin osuuksiin. Kuoron asemoiminen muun muassa merikuvia heijastelevan sermin taakse on hieno oivallus.
Jaakko Kuusisto johtaa itseoikeutetusti musiikkiaan erinomaisesti soittavaa orkesteria ja pitää suvereenisti koko ensemblen näpeissään. Mutta miksi ihmeessä oopperaa ei esitetä ruotsin kielellä Lundbergin alkuperäisen helisevän kielen tapaan? On selvää, että Jää-ooppera tavoittelee suurta yleisöä kansanomaisuudellaan. Jos suositella sopii, niin kannattaa tarttua kirjaan ennen esitystä, ellei sitä jo ole lukenut, saadakseen kauniilla musiikista kuorrutetusta tarinasta ja henkilökuvista jotain syvempääkin irti.
Jaakko Kuusiston Jää Suomen Kansallisoopperassa.
Libretto Juhani Koivisto Ulla-Lena Lundbergin romaanin mukaan. Musiikinjohto Jaakko Kuusisto, ohjaus Anna Kelo, lavastus Kati Lukka, puvut Marja Uusitalo, valaistus ja videosuunnittelu Thomas Hase, äänisuunnittelu Antti Murto, koreografia Ari Numminen, kuoron valmennus Marge Mehilane, Marco Ozbic.
Pääosissa Ville Rusanen ja Marjukka Tepponen. Kantaesitys oli 25.1.2019.
Lisäesitys to 7.3. klo 19 Kansallisoopperassa.
Televisioitu esitys Jäästä ti 5.3. klo 19 Yle Teema Fem.
uutiskirje 
