Kun toimii tässä yhteiskunnassa julkisesti mielipiteensä lausuvana naisena, on sähköpostin ja eri somekanavien viestikansioiden avaaminen aina jännittävää. Usein sieltä löytyy kaikkea kivaa ja ihanaa – kiitoksia ja kannustusta.
Toisinaan sitten taas aivan päinvastaisia viestejä. Esimerkiksi tätä kirjoitusta aloittaessa, sain yhteen inboxiini viestin, jossa minua nimitettiin tyhmäksi läskiksi. Ei mitään uutta auringon alla, jo naisten äänioikeutta ajaneita suffragetteja haukuttiin samoin sanoin yli sata vuotta sitten.
Helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu ja kansanedustajaehdokas Fatim Diarra raportoi taannoin saavansa valtavan määrän viestejä, joissa häntä haukutaan lihavaksi ja kerrotaan, ettei lähettäjä haluaisi harrastaa hänen kanssaan seksiä.
Suffragettien aikaan sanottiin, etteivät nämä kelpaa vaimoiksi. Samaa paskaa eri paketissa. Ikään kuin kukaan nainen alkaisi poliittisesti aktiiviseksi tavoitteenaan päästä panemaan tai naimisiin.
Uskaltautuessaan julkiseen tilaan nainen rikkoo ikiaikaisen sukupuolijärjestyksen. Erityisesti feministit, jotka pyrkivät purkamaan tätä sukupuolijärjestystä, nähdään tottelemattomina ja siksi rangaistuksen ansaitsevina, kuten tutkija Tuija Saresma Politiikasta-verkkolehteen kirjoittamassaan analyysissa toteaa. Viha- ja haukkumisviestittelijät pyrkivät osoittamaan näille julkeille ja järjestystä vastaan vikuroiville naisille heidän paikkansa.
Vihaviestittelyn kohteille on kovin tuttua, että heitä itseään syytetään viesteistä. Oma vika, mitäs läksit kommentoimaan julkisesti mitään. Ei pitäisi omalla olemassaolollaan provosoida muita vihaviestittelijöiksi.
Myös hyväntahtoisemmat neuvot ovat usein täysin hyödyttömiä, kun ehdotetaan, että pysyisit vaan pois sieltä internetistä. Aika moni, muun muassa työasia jäisi hoitamatta, jos ei koskaan avaisi sähköpostejaan tai muita viestikansioita.
Jo antiikin ajoista lähtien julkinen tila ja julkinen puhe ovat kuuluneet miehille. Naisen paikka on ollut kotona, yksityisen piirissä. Koko länsimainen ymmärrys kansalaisuudesta on kietoutunut yhteen mieheyden ja julkisen tilan ottamisen kanssa.
Historioitsija ja professori Mary Beard kirjoittaa Women and Power – A manifesto -kirjassa, että antiikin aikana naisten äänialan nähtiin uhkaavan sekä miespuhujia, että koko sosiaalista ja poliittista järjestystä.
Syvää ja matalaa ääntä pidettiin rohkeuden ja uskottavuuden mittarina ja yhteiskunnallisena kauhukuvana esitettiin, että miesten äänet yhtäkkiä muuttuisivat korkeiksi. Se olisi ollut pahempaa kuin yksikään rutto.
Kovin kauas ei ole muutamassa tuhannessa vuodessa päästy. Naisten äänten ja puhetavan ärsyttävyydestä saavat palautetta niin julkisesti puhuvat naiset kuin esimerkiksi radio-ohjelmat, joita naiset vetävät tai joissa heitä vierailee.
Yhdysvalloissa tätä tapahtuu siinä määrin, että 99% Invisible -podcastin tekijät loivat sähköpostiin automaattivastauksen naisten äänen ärsyttävyyttä koskevia valituksia varten. Huomattavaa on myös se, että he eivät koskaan olleet saaneet yhtäkään valitusta miehen äänestä tai puhetavasta.
Tutkitusti myös miesten puhetavoissa on samoja ominaisuuksia kuin ne, mistä naisten kohdalla valitetaan. Ratkaisu ei ole se, että naiset nyt vaan oppivat puhumaan vähemmän ärsyttävästi tai ylipäätään olemaan vähemmän ärsyttäviä. Ratkaisu on se, että me kaikki opimme olemaan ärsyyntymättä moisista pinnallisista seikoista ja opimme kuuntelemaan, mitä julkisesti puhuvalla naisella on sanottavaa.
Mitäköhän liikkui senkin Jarmon päässä, joka katsoi asiakseen kertoa minulle, etten ole yhtä viehättävä kuin joku mallimisukka?
Jos jonkun sanomisen sisältö ärsyttää, sitä saa totta kai kritisoida. Kriittinen keskustelu on oppimisen ja ajattelun eteenpäin menemisen edellytys. Läskiksi tai tyhmäksi haukkuminen ei ole kritiikkiä, se on hiljentämisyritys.
Moni viestittelijä varmasti purkaa omaa pahaa oloaan toisten haukkumiseen, mutta paljon toimivampiakin keinoja pahan olon taltuttamiseen on olemassa. Esimerkiksi Suomen Mielenterveysseuran nettisivuilta löytyy monenlaisia hyödyllisiä ohjeita omien tunnetaitojen edistämiseen.
On vaikea ymmärtää, mitä liikkuu ihmisen päässä, jolla on pakottava tarve päästä kertomaan toiselle tämän olevan ruma tai ei ollenkaan pantava. On ihan luonnollista, että ei pidä jokaista netissä tai kadulla vastaantulevaa ihmistä haluttavana tai viehättävänä. Mutta tämän tiedoksi saattaminen toiselle osapuolelle ei ole mitenkään tarpeellista.
Ylipäätään viehättävyys tai pantavuus ei ole yhteiskunnallisen osallistumisen edellytys. Eikä sen pidä olla inhimillisen kohtelun edellytys.
Mitäköhän liikkui senkin Jarmon päässä, joka katsoi asiakseen kertoa minulle, etten ole yhtä viehättävä kuin joku mallimisukka? Jarmo kuitenkin piti tarpeellisena lisätä viestiinsä ”älä suutu”. No totta helvetissä suutun, kun joku viestii selvänä tarkoituksenaan loukata.
Haukkumisviesteistä saa suuttua ja loukkaantua. Jotkut saavat lisää voimaa viesteistä, sillä tietävät tekevänsä asioita oikein, kun joutuvat hiljentämisyritysten kohteiksi. Jotkut saavat viesteistä tutkimusaineistoa tai materiaalia taideteoksiin. Jotkut lamaantuvat täysin. Tai jotain näiden väliltä tai yhdistelminä.
Kenenkään ei tarvitse sietää eikä jaksaa yhtä ainutta haukkumis- tai vihaviestiä. Kritiikkiä toki pitää kestää, niin kuin monesti hyväntahtoisesti neuvotaan. Mutta vittuilu ja haukkuminen ei ole kritiikkiä.
Viestin lähettäjällä on vastuu selvittää ja tehdä ero näiden välille. Jos ei siihen kykene, kannattaa pitää ajatukset omassa päässään.
lehti 