Sunnuntain eurovaaleissa on pelissä ehkä enemmän kuin missään aiemmissa. Silloin ratkaistaan, miten suuren kannatuksen eri maiden oikeistopopulistit – meidän perussuomalaisemme mukaan lukien – saavat. Aikana, joka huutaa eurooppalaista yhteistyötä, europarlamenttiin voi muodostua iso ryhmä, joka vastustaa kaikkea sitä ja on keskenäänkin loppujen lopuksi riitaisa.
Itseään kansallismielisiksi sievistelevät nationalistit eivät luonnollisestikaan pysty sopimaan mistään myönteisistä asioista, koska jo määritelmällisesti oma etu menee kaiken muun edelle.
Oikeistokonservatiivit voivat silti saada paljon pahaa aikaan. Tuorein esimerkki tulee Yhdysvaltojen Alabamasta, jossa juuri päätettiin tiukasta aborttikiellosta.
Eurooppalaisia oikeistopopulisteja yhdistää näkyvimmin islamin ja maahanmuuton vastaisuus, mutta se on vasta alkua. Kuten kotimaisestakin poliittisesta keskustelusta tiedämme, tulilinjalla ovat myös feminismi, aborttioikeus, seksuaalisten vähemmistöjen oikeudet ja ympäristönsuojelu.
Nationalismilla on sellainen ominaisuus, että ensin se määrittelee ”meidän” olevan muita parempia ja tärkeämpiä. Valtaa saatuaan se rajaa koko ajan uusia asioita ja ihmisryhmiä sen ulkopuolelle, keitä ovat ”me”.
Professori Jouko Jokisalo huomauttaa, että eurooppalaisen äärioikeiston sanavarastossa ovat jo hätätila, valkoinen ylivalta ja sisällissota (Kulttuurivihkot 15. 5.). Olemme kuilun reunalla.
Meillä Suomessa kesä on alkanut, vaaliväsymys painaa eivätkä eurovaalikampanjat juuri näy. Silti pitää vielä jaksaa. On äänestettävä sunnuntaina sellaisia ehdokkaita, jotka tarjoavat yhteistyötä ja toivoa, sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja visiota paremmasta Euroopasta. Vain me voimme pysäyttää ne, joiden sanoma on epätoivon, kahtiajakojen ja pelon sanomaa.
kai.hirvasnoro@kansanuutiset.fi
uutiskirje 