Norjalaiskirjailijoiden homma Nordic noiriksi kutsutussa genressä näyttää olevan sen uudistaminen ja monipuolistaminen. Ei pelkkää synkkyyttä, sarjamurhia ja kylmiä päähenkilöitä vaan poikkeavia juonikuvioita ja jopa huumoria.
Heine Bakkeid debytoi viime vuonna majakkasaarelle sijoittuvalla teoksella Meren aaveet, joka lisäsi soppaan kauhua ja yliluonnollisia kokemuksia. Poliisista potkut saanut ja itsemurhayrityksessä lievän aivovaurion kärsinyt Thorkild Aske kehitti jälkimmäisiä omassa päässään lukijaa värisyttävällä tavalla.
Nyt Aske yrittää keplotella itsensä sairauseläkkeelle. Sitä odotellessa ja työvoimaviranomaisten aktivointitoimia paetakseen hän suostuu rikosasiantuntijaksi menestyskirjailija Milla Lindille. Tämä työstää viimeistä osaa August Mugabesta kertovalle dekkarisarjalleen. Edellinen asiantuntija ammuttiin kadulle. Syyllisenä pidetään hänen mieleltään häiriintynyttä vaimoa, joka on tehnyt itsemurhan.
Heti kättelyn jälkeen Askelle selviää, että oikeasti kyse ei ole taustatöistä rikosromaaniin vaan oikeasta kahden teinitytön katoamisen tutkinnasta. Milla Lindillä on painava syy etsiä nuorisokodista karanneita tyttöjä. Juttuun on kytketty myös hänen sämpylöitä leipova avomiehensä ja kaksi poliisia.
Paratiisin kutsussa on hirveä vauhti päällä. Tapahtuu murhia ja murhayrityksiä. Löytyy lisää kadonneita ja kuolleita.
Milla Lindin kanssa Thorkild Aske säntäilee sinne tänne Norjassa, ja kun jäljet johtavat Venäjälle, niin sielläkin mennään vauhdilla pohjoisesta etelään. Kaikki järjestyy käden käänteessä, tapaamiset venäläisvankiloissakin.
Nordic noirilta ei kannata odottaa realismia. Nehän ovat taidokkaine rituaalimurhineen kaikkea muuta. Paratiisin kutsussa liika vauhti ja epäuskottavuus ovat silti jo häiritsevällä tasolla.
Huonompi juttu on se, että Aske on sarjan toisessa osassa melko tavanomainen dekkarisankari. Pilleririippuvaisuus ja menneisyyden haamut kyllä kulkevat mukana, mutta eivät juuri hidasta hänen menoaan. Kaikki naiset retkahtavat Thorkildiin, joka on lisäksi nerokkaassa päässään aina askeleen muiden edellä myös tehdessään päätelmiä sinänsä hyvin sommitellussa ja kiperässä jutussa. Siitä ei tiedä, onko liikkeellä yksi vai useampi murhaaja ja liittyvätkö jutut edes toisiinsa.
Bakkeid väläyttää Meren aaveiden kerronnallista otetta tarinan lopussa, jossa ollaan taas pohjoisen syrjäseudulla. Se hyvä jakso pistää entistä enemmän harmittamaan, että kirja menee monelta osin niin överiksi, ettei se jännitä tippaakaan.
Toinen vaihtoehto onkin, että Paratiisin kutsu on parodiaa Nordic noirista. Sehän olisikin sitten taas uusi aluevaltaus norjalaisilta.
Heine Bakkeid: Paratiisin kutsu. Suomentanut Jonna Joskitt-Pöyry. 399 sivua, Into.
lehti 