Talousguru Björn Wahlroos totesi aikoinaan ylimieliseen tyyliinsä, että tavalliset tallaajat tuovat vain hiekkaa pankin lattialle. Taisin toimia juuri niin.
Tarvitsin käteistä. Menin Nosto-automaatille. Valitsin 80 euroa. Kone antoi viisikymppisen ja kaksikymppisen. Rahakoneen alareunassa oli onneksi yhteysnumero ongelmatapauksia varten. Soitin. Minua kehotettiin ottamaan yhteys omaan pankkiini.
Tein työtä käskettyä. Jonotin puhelimessa varttitunnin. Ystävällinen virkailija vastasi, kuunteli ja ryhtyi antamaan etänä vierihoitoa. Kirjauduin tiliini. Annoin pyydetyt henkilö-, kontakti- ja muut tiedot. Reklamoin ohjeitten mukaan.
Luulin jo taivaan porttien avautuvan, mutta ei: jouduin palaamaan takaisin, koska löytyi virhe. Aukesi ”virhevaihtoehtoluettelo”. Valitsin pakasta sopivimman oloisen. Sesam – ja aukeni sivu, jossa sain tunnistaa tapahtuman ja kirjoittaa omin sanoin uudelleen reklamaationi.
Kuvasin jo rutinoidusti tapahtuman. Annoin pankin nimen, osoitteen, automaatin sijaintipaikan, tapahtuman numeron ja kellonajan. Kaiken tämän jälkeen todistin vielä, että minä olen minä – syöttämällä uudelleen pankkitunnukseni.
Jäin odottelemaan kymppiäni. Sen sijaan pankista tuli pyyntö, että lähettäisin automaatista saamani kuitin pankkiin. Vastasin pyyntöön, etten lähetä. Olen meilissäni antanut jo kaikki kuitin tiedot. Lisäsin vielä, että postilaatikko on pitkällä, jalka kipeä, eikä minulla ole skanneria.
Toivotin asiaa hoitavan virkailijan tervetulleeksi hakemaan kuitin kotoani Vantaanlaaksosta. Ei tullut, mutta seuraavana päivänä tuli tililleni peräti kolmekymppiä: puuttuva kymppi ja kaksikymppiä mielipahasta. Prosessi kesti viikon. Ei siinä tuntipalkoille päässyt, mutta oikeus toteutui, sitkeys palkittiin, ja pankin lattia peittyi kuvaannolliseen hiekkaan.
Otto Favén
Vantaa
uutiskirje 
