Kuntavaalit lähestyvät jo toistamiseen tänä vuonna, kun vaalipäivää siirrettiin koronaepidemiatilanteen vuoksi kesäkuulle. Ehdokkaat tekevät kentällä vaalityötä ja puolueiden puheenjohtajat kertovat valtakunnan julkisuudessa näkemyksiä siitä, millaista kuntapolitiikkaa pitäisi tulevina vuosina tehdä.
Myös sosiaali- ja terveysjärjestöjen kattojärjestö SOSTE on laatinut omat visionsa kuntien tulevaisuudesta ja niiden pohjalta vaikuttamistavoitteet kuntavaaleihin. Kärkiä on kaksi. Ensimmäinen muistuttaa siitä, että tulevaisuuden hyvinvointikunta syntyy investoimalla. Ilman tämän päivän panostuksia hyvinvointiin sen perään on turha haikailla jatkossa.
Toinen tavoite muistuttaa puolestaan siitä, että avointa ja aktiivista kansalaisyhteiskuntaa paikallistasolla tukemalla monia hyviä ja kuntalaisten hyvinvointia lisääviä asioita tapahtuu. Tavoitteet liittyvät toisiinsa luontevasti. Panostukset järjestöjen ja muun kansalaistoiminnan toimintaedellytysten vahvistamiseen ovat nimenomaan hyvinvointi-investointi. Tuon toiminnan varaan tulevaisuuden hyvinvointia on mahdollista rakentaa.
Kuntavaalien alla ehdokkaiden ja muiden kuntatoimijoiden kanssa käymieni keskustelujen pohjalta olen ymmärtänyt, että periaatteessa hyvinvointi-investoinnit ovat helppo nakki. Kaikki ajattelevat, että juuri näin pitää toimia: esimerkiksi siirtää lastensuojelun painopistettä ennaltaehkäiseviin palveluihin, rakentaa viihtyisää elinympäristöä kuntalaisia kuunnellen sekä huolehtia peruspalveluiden resursoinnista. Käytännössä hyvinvointi-investoinnit ovat paikallistasolla kuitenkin erittäin vaikea tehtävä.
Ensinnäkin kuntien taloudelliset reunaehdot ovat usein varsin tiukat investointien suhteen. Mitä pienempi kunta ja mitä sivummassa se on Suomen kasvukeskuksista, sitä vähäisemmät mahdollisuudet sillä on toteuttaa hetkellisesti kustannuksia lisääviä panostuksia. Kun hyvinvointi-investointien hyödyt tulevat vasta pidemmän ajan päästä, isoihin rakenteellisiin uudistuksiin lähteminen ihan perustellusti mietityttää kuntapäättäjiä.
Toiseksi paikallistasolla tehtyjen investointien hyöty valuu helposti kunnan ulkopuolelle, ennen kaikkea muuttoliikkeen mukana. Vaikka kunta tekisi kaikkensa elinvoimansa kasvattamiseksi, investoisi lapsiin ja nuoriin sekä houkuttelisi perheitä kuntalaisiksi, silti sen vaikutuspiirin ulkopuolella olevat yhteiskunnalliset dynamiikat voivat pitää sen muuttotappiokuntana. Silloin hyvinvointi-investointien kustannus ei välttämättä koskaan realisoidu positiivisena vaikutuksena juuri kyseisen kunnan alueella, vaikka näin kansallisvaltion sisällä tapahtuisikin.
Näistä rajoitteista huolimatta hyvinvointi-investoiminen pienissäkin kunnissa on mahdollista, ainakin jossain määrin. Pelkästään rajattujen resurssien kohdentaminen paremmin voi joskus saada aikaan suuren muutoksen. Kun hyvinvointilähtöisyys otetaan kuntapolitiikan lähtökohdaksi ja hyvinvointivaikutukset tunnistetaan kaikissa päätöksissä, hyviä asioita todella tapahtuu.
Kuntia ei pitäisi kuitenkaan jättää yksin, vaan valtion avustusjärjestelmää kunnille tulisi kehittää niin, että rakenteita muuttavat hyvinvointi-investoinnit olisivat laajemmin mahdollisia. Tämä periaate tulisi muistaa myös uusien maakuntien rahoitusmallia suunniteltaessa. Kun investointeja tuetaan leveämmin hartioin, ne jakautuvat tasaisemmin, oikeudenmukaisemmin ja kokonaisuutta hyödyttäen. Lopulta hyvinvointi-investoiminen on kansallinen ja kansainvälinen kysymys.
Toivotan onnea vaaleihin jokaiselle ehdokkaalle ja toivotan rohkeutta tuleville kuntapäättäjille tehdä hyvinvointilähtöisiä päätöksiä.
Kirjoittaja on SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n pääekonomisti.
lehti 