Kirjoituskilpailu Rikos 2019 tuotti hyvän sadon. Sen voitti A.M. Ollikaisen Kontti , sujuva mutta täysin persoonaton trilleri. Paremmin voiton olisi ansainnut Tommi Laihon Uhanalaiset , joka taas on superpersoonallinen ja näkemyksellinen ihmissuhde- ja rikoskirja.
Lievästi Kontin edelle nostaisin myös juuri ilmestyneen Velkakirjan. Se on kirjailija Mikko Kalajoen avaus dekkarimaailmaan. Oikeinkin onnistunut, jos takaraivossa ei sitä lukiessa jyskyttäisi koko ajan, että suomalaisten humorististen rikoskirjailijoiden kuningas Antti Tuomainen on tehnyt tämän jo, ja paremmin.
Suomalaisen perusmiehen syöksykierteestä on siis kysymys. Velkakirjassa hän on urheiluvälineyrittäjä Reijo Härmistö, jolla on kalliiseen makuun tottunut vaimo, raskaana oleva ex-rakastajatar sekä paljon velkaa puolalaiselle Pawelille.
On myös nimettömänä pysyvä stalkkeri, joka vaanii Härmistöä terävä naskali taskussaan, kiero entinen työntekijä ja ainoana kaverina vitsejä suoltava voimamies VK, joka houkuttelee Härmistön laittamaan raha-asiansa kuntoon huumekaupalla.
Sitä ei tarvitse jännittää, miten Reijon käy. Hänen ruumiinsa löytyy jo romaanin toisella sivulla. Mutta kuka on murhaaja, sillä tarjokkaita on enemmän kuin tarpeeksi? Niin monella oli hyvä syy päästää Reijo Härmistö päiviltä.
Mikko Kalajoki pärjää kyllä omillaan, vaikka mielleyhtymiä Antti Tuomaisen kirjoihin ei voi välttää. Härmistön surkuhupaiset bisnekset, itseään kontrolloiva ja harhoissaan elävä parin illan suhde, epäluuloinen vaimo sekä rento VK muodostavat hyvät puitteet veijaridekkarille.
Silti ei voi välttyä tunteelta, että Velkakirja oli tarkoitettu humoristisemmaksi ja hirtehisemmäksi kuin mihin lopputulos yltää.
Kerronta Kalajoella on hallussa, joten kyllä tästä nauttii. Velkakirja on nopeasti luettava kevyt kesädekkari, vaikka tapahtuu loka-marraskuussa ikään kuin muistutuksena raivostuttavasta ruotsalaisiskelmästä, jonka mukaan sommaren är kort.
Mikko Kalajoki: Velkakirja. 320 sivua, Otava.
lehti 