Israel on ilmoittanut päämääräkseen luoda ”uuden turvallisuusympäristön”, jossa Gazasta ei enää ammuskella raketteja Israeliin. Mutta miksi näin massiiviset sotatoimet juuri nyt?
Välitön syy on tietenkin se, että Gazan aluetta hallitseva Hamas toissa viikolla irtisanoi puoli vuotta kestäneen tulitauon.
Useissa israelilaisissa lehdissä kerrottiin kuitenkin sunnuntaina, että Israel on valmistellut tätä hyökkäystä kesästä lähtien. Yhtenä perimmäisenä syynä on pyyhkiä pois epäonnistuminen Libanonin sodassa kesällä 2006. Israelhan ei tuolloin varsinaisesti mitenkään hävinnyt sotaa, mutta se ei myöskään saavuttanut sotansa päämääriä.
Monien israelilaisten mielestä tämä nakersi Israelin pelotetta, tunnetta siitä, että Israel pystyy ylivertaisella sotilaallisella voimallaan tekemään mitä tahansa.
Israelin vaalit,
USA:n vallanvaihto
Toinen tärkeä syy on helmikuussa edessä olevat Israelin vaalit. Gallupeja on viime päiviin saakka johtanut tiukkaa linjaa vetävä Likud-oikeistopuolueen johtaja Benjamin Netanyahu. Netanyahu on sanoutunut irti ns. kahden valtion mallista eli palestiinalaisvaltiosta Israelin valtion rinnalla.
Hallituksen pääpuolueiden johtajat, ulkoministeri Tzipi Livni (keskustaoikeistolainen Kadima-puolue) ja puolustusministeri Ehud Barak (työväenpuolue), kuuluvat ns. maltillisiin. He kannattavat kahden valtion mallia, joka on vuosikaudet ollut perustana kansainvälisesti tuetulle ns. ”rauhanprosessille”.
Gazasta ammutut raketit ovat puolen vuoden aikana surmanneet yhden israelilaisen. Ne ovat kuitenkin jatkuvana pelon aiheena niiden kantomatkan sisällä asuville 250 000 israelilaisille. Monien mielestä hallitus on ollut liian pehmeä Hamasin hallitsemalla Gazalle, jota israelilaisessa kielenkäytössä yleisesti kutsutaan ”Hamastaniksi”.
Livni ja Barak – jotka taistelevat tulevan pääministerin paikasta Netanyahun kanssa – haluavat näyttää, että myös he ovat valmiita surmaamaan joukoittain palestiinalaisia.
Hyökkäyksen ajankohtaan vaikuttanee lisäksi meneillään oleva Yhdysvaltain vallanvaihto.
Vaalikampanjansa aikana Barack Obama pyrki parhaansa mukaan hälventämään epäilyjä siitä, ettei hän olisi yhtä hyvä Israelin ystävä kuin George W. Bush. Israelin johto ei kuitenkaan voi olla varma, onko Obama todella samanlainen kaikki Israelin toimet siunaava jees-automaatti kuin Bush. Eikä se halua testata tätä heti Obaman 20. tammikuuta alkavan virkakauden aluksi, joten hyökkäys oli parempi tehdä Bushin vielä roikkuessa vallassa.
Nyt ei liikaa
pidätellä
Israelin tiedotusvälineiden mukaan Israelin hallitus päätti Cast Lead (”Valettu lyijy”) -operaatioksi nimetystä hyökkäyksestä perjantaina 19. joulukuuta. Tarkan ajankohdan valinta jätettiin pääministeri Ehud Olmertille sekä Barakille.
Hallitus onnistui kuitenkin levittämään disinformaatiota, jolla luotiin kuva, että rajoitettuja voimatoimia on tulossa joskus myöhemmin. Raju hyökkäys lauantaiaamuna yllätti siksi sekä israelilaiset että Hamasin. Tämä selittää suuria uhrilukuja.
Mutta hyökkäysajankohta vaikutti myös siihen, että monet uhreista olivat siviilejä. Lauantai-aamuisin on Gazassa paljon ihmisiä kaduilla. Gaza on muutenkin täyteen ahdettu paikka, jossa Oulun kaupungin kokoisella maa-alalla asuu puolitoista miljoonaa ihmistä.
Näin Livni ja Barak osoittivat samaa kovuutta, piittaamattomuutta ihmishengistä ja uhrien valikoimattomuutta, mitä Hamasin summittaiset raketti-iskut ja itsemurhapommittajat ovat osoittaneet. Hamasia kutsutaan tällaisten iskujen takia terroristijärjestöksi.
Samoin kuin kesän 2006 Libanonin sodan aikana, nytkin suuri osa ulkomaailmasta pitää Israelin sotatoimia suhteettomina. Israelissa monet kuitenkin tekivät Libanonin sodasta toisen johtopäätöksen. He katsovat, että Libanonissa epäonnistuttiin, koska voimankäytössä oltiin liian pidättyväisiä.
Livni ja Barak aikovat ilmeisesti näyttää, että nyt ei olla pidättyväisiä.
Lopulta Hamas
vain vahvistuu
Parin ensimmäisen sotapäivän jälkeen Israelissa on hyristy tyytyväisyydestä. Mutta niin tehtiin Libanonin-sodan aikanakin parin ensimmäisen päivän jälkeen.
On vaikea nähdä, miten Israel nytkään onnistuisi saavuttamaan päämääränsä. Rakettien ammuskelu tuskin tähän sotaan loppuu. Vaikka Israel miehittäisi uudelleen Gazan alueen, se ei konfliktia lopeta.
Israel väittää Hamasin kannatuksen vähentyneen Gazassa ja sodan vievän siltä edelleen väestön tukea.
Todennäköinen seuraus on päinvastainen. Kollektiivinen rankaisu, jossa siviilit kärsivät hamasilaisten rinnalla, on vain omiaan nostamaan Hamasin kannatusta.
Luultavasti lopputulos on samanlainen kuin Libanonissa 2006. Israelin aseet olivat silloinkin ylivoimaisia, mutta Hizbollah ei antanut periksi. Myöskään Hamasia ei sotimalla saada sopuun. Siksi Hamas lopulta voinee omille kannattajajoukoilleen esiintyä moraalisena voittajana, aivan kuten Hizbollah teki 2006.
Tämä puolestaan merkitsee sitä, että Hamasin asema suhteessa maltillisempaan Fatahiin vahvistuu palestiinalaisten keskuudessa. Hamas on tarjonnut palestiinalaisille verta ja kyyneliä, mutta kovin vähän palkintoja on Fatahkaan saanut maltillistuttuaan. Israelin perusasenne kaikissa neuvotteluissa on kuitenkin ollut se, että Israel sanelee ratkaisut.
Tappamalla ei luoda edellytyksiä maltilliselle palestiinalaisvaltiolle. Viime viikonlopun uhrimäärä vie Israelin tuoreen hyökkäyksen jo palestiinalaisten suurten katastrofien joukkoon. Siitä riittää taas pitkäksi aikaa aineistoa katkeruudelle, vihalle ja kostolle.
uutiskirje 
