Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) on joutunut ehkä uransa kovimman paikan eteen. Lama painaa päälle ja samaan aikaan palkansaajien luottamus hallituksen toimia kohtaan on suorastaan romahtanut.
Kaikki kolme palkansaajien keskusjärjestöä ovat päättäneet jäädyttää yhteistyönsä hallituksen kanssa. Kuin sinetiksi päätökselleen ne ovat päättäneet pidättäytyä sosiaaliturvaa uudistavan Sata-komitean työstä. Ay-liikkeen reaktio ei ole mikään yllätys, sillä kansalaisten kiukkuiset terveiset ovat tukkineet niin eri liittojen kuin keskusjärjestöjenkin puhelinvaihteet ja sähköpostit. Ay-liike on valmis myös järeisiin toimiin.
Pallo on hallituksella. Nyt koetellaan hallituksen ja sitä johtavan pääministeri Vanhasen kyvyt selvitä itse aiheutetusta kriisistä. Hallituksen on ratkaistava, onko se jo kerran hyväksymänsä niin sanotun sosiaalitupon takana vai eikö ole? Välimuotoa ei ole, sillä politiikkariihen jotkut linjaukset – muun muassa työttömyysturvan lisäpäivistä, osa-aikaeläkkeestä sekä vuorotteluvapaasta – ovat ristiriidassa jo aiemmin hyväksytyn sosiaalitupon kanssa.
Pääministeri Vanhanen otti maanantaina tuumaustauon. Hän ei halunnut millään tavalla kommentoida Rukan hiihtoladuilla syntyneen eläkeideansa aiheuttamaa vastalauseiden ryöppyä. Ehkä juuri nyt kannattaakin miettiä yö tai kahden yli. Perääntyminen voi osoittautua hallituksen ainoaksi etenemissuunnaksi. Osoittaisi vain johtajuutta, jos hallitus peruisi eläkepäätöksensä heti.
Toivottavasti pääministeri Vanhanen ei ryhdy miettimään arvovalta-asioita, sillä niillä ei ole tässä tilanteessa mitään tekemistä kansakunnan johtamisen kanssa. Jos hallitus ajaa itsensä täydelliselle törmäyskurssille palkansaajajärjestöjen kanssa, niin sellaisessa ilmapiirissä on aika mahdotonta alkaa neuvotella esimerkiksi maltillisista palkkasopimuksista.
Kovin hyvää tilannetajua ei osoita se, että jotkut ministerit haluavat nyt syyllistää palkansaajia siitä, etteivät nämä muka tajuaisi, miten vakavaa vaihetta maamme talous juuri nyt elää. Yksipuoliset sanelupäätökset ja riidan hakeminen kertovat, että niin Vanhasen kuin muidenkin ministereiden kannattaisi välillä katsoa myös peiliin.
Vaihtoehtoja oli
Keskustalainen hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi kertoi sunnuntaina tiedotteessaan, mistä eläkeiän korotuksessa oikeasti on kyse kommentoidessaan SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilaisen nettikolumnia.
Hallituksen päätöstä puolustaessaan Kiviniemi totesi, että työurien pidentämisen vaihtoehto oli joko leikkaukset tai veronkorotukset. On hyvä, että Kiviniemi nyt myönsi, että hallituksella sittenkin oli päätöstä tehdessään myös mistä valita. Tähän asti on annettu ymmärtää, että eläkeiän nostaminen oli pakon sanelema juttu. Ehkä Kiviniemi olisi voinut politiikkariihessä korottaa äänensä esimerkiksi sosiaalisesti oikein kohdennettujen veronkorotusten puolesta. Tukea olisi voinut tällaiselle linjaukselle tulla myös oppositiosta.
uutiskirje 