Turo Bergmanin mukaan vasemmiston yhteistyö kääntää kannatuksen nousuun
Vasemmistoliiton poliittinen sihteeri Turo Bergman sanoo, että vain rakentava yhteistyö Vasemmistoliiton ja Sosialidemokraattisen puolueen välillä palauttaa koko vasemmiston poliittisen uskottavuuden ja kääntää kannatuksen nousuun.
Vasemmistoliittolaisia on ärsyttänyt hieman SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilaisen taannoinen kutsu Vasemmistoliiton ”vastuulisille voimille” liittyä SDP:hen. Urpilainen ei uskonut puolueiden välisiin organisatorisiin muutoksiin eikä niiden tarpeeseen.
Bergmankaan ei usko, että yhteistyötä rakennetaan organisatoristen muutosten kautta.
– Kaikkiaan tässä yhteistyössä kannattaa edetä joka tasolla asioiden pohjalta.
Sillä Bergman tarkoittaa konkreettista asiapohjaista yhteistyötä, jossa molemmilla on onnistuttaessa vain voitettavaa.
– Poliittinen kehitys on ollut aika murheellista viime eduskuntavaalien jälkeen. Vasemmiston kannatus on nyt alimmillaan vuosikymmeniin. Eikä se kannatus sillä tavalla nouse, että me syömme toistemme kannatusta. Tarvitaan rakentavaa yhteistyötä, että saadaan kokonaiskannatus nousuun.
SDP kävi kaukana
vasemmistosta
SDP on ollut Bergmanin mukaan viime vuosina kovassa poikittaisliikkeessä vasemmiston ja oikeiston välillä. Se on näkynyt sekä politiikassa että oman identiteetin hakemisessa.
Pääministeri Paavo Lipposen, silloisen SDP:n puheenjohtajan, kakkoshallituksen aikana (1999–2003) sosiaalidemokraattien politiikkaa ajautui varsin oikeistolaiseksi.
Lipposen jälkeen SDP:tä luotsasi valtiovarainministerinä pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) ykköshallituksessa toiminut SAK-taustainen Eero Heinäluoma, jonka puhe sujui välillä hyvin vasemmistolaisesti, mutta hallituspolitiikka ei ollut samassa linjassa.
Bergman arvioi, että SDP ajoi välillä hallituksessa oikeistolaisempaa verolinjaa kuin keskusta.
– Poliittisilla toimillaan demarit ilmoittivat tosi asiassa olevansa vasemmalla oleva kokoomus. Samaan aikaan kokoomus taas ilmoitti olevansa vasemmalla, työväenasialla oleva porvaripuolue.
Uskottavuuskriisin kautta vaalitappioon ja oppositioon joutunut SDP vaihtoi puheenjohtajakseen poliittisesti melko kokemattoman Jutta Urpilaisen. Hän määritteli ensi töikseen SDP:n keskustaan kuuluvaksi arvoliberaaliksi puolueeksi, joka ei halua leimautua vanhanaikaisesti työväenpuolueeksi.
SDP kävi aika kaukana perinteisistä vasemmistolaisista linjauksista ja äänenpainoista. Monissa SDP:n sisältäkin kuuluneissa kriittisissä puheenvuoroissa SDP:stä sanottiin, että se on hyvin keskiluokkainen puolue.
SDP palaa ay-
liikkeen kylkeen
SDP:n paluuta vasemmistolaisempiin arvoihin enteilivät Urpilaisen helmikuiset puheet (KU 20.2.) punavihreästä arvopuolueesta. Mutta vasta maaliskuinen eläkeiän korottamiskiista Vanhasen hallituksen ja koko ay-liikkeen välillä teki SDP:stä yhtäkkiä taas vasemmistolaisen puolueen. Urpilainen tuki niin kiihkeästi ay-liikettä, että osa ay-johtajista oli jo asiasta hieman vaivaantunut.
Bergman sanoo, että kaikesta huolimatta SDP:n paluu ay-liikkeen kylkeen on periaatteessa hyvä asia.
Bergman uskoo, että SDP:ssä paluu vasemmistolaisiin arvoihin on varsin aitoa, mutta epäilee hieman sen kestävyyttä:
– Toivon kuitenkin, että se kestäisi vielä laman jälkeenkin. Nyt kun jaettavaa on vähän, on tavallaan helppo olla jäsenkunnankin silmissä vasemmistolainen.
– Nyt kun on nähty finanssikriisin kautta, että markkinavoimat eivät toimi, niin vasemmistolaisuus on helppoa. Tässä kapitalistisessa markkinatalousjärjestelmässä on mätäpaiseita paljon. Nyt kaikki maat ovat jenkkejä myöten lähteneet sääntelemään järjestelmiään ja jopa niitä sosialisoimaan. Tottakai tämä virtaus on saanut demaritkin mukaansa.
Bergman odottelee vielä painavampia todisteita SDP:n paluusta vasemmistoon.
– Tässä odotellaan, että siellä palattaisiin vielä selvemmin puolustamaan hyvinvointivaltiota.
Elinvoimaisen ja kehittyvän julkisen sektorin puolustamisen Bergman näkee yhdeksi vahvaksi Vasemmistoliiton ja SDP:n rakentavan yhteistyön sisällöksi.
Vasemmiston yhteistyö
ay-liikkeen kanssa
Eri asiayhteyksissä Bergman palaa teemaan, että vasemmistopuolueiden yhteistyön uskottavuutta ja voimaa lisäisi se, että ay-liike saataisiin mukaan konkreettisiin politiikan talkoisiin.
Mieluusti Bergman viittaa sekä Norjan että Ruotsin esimerkkeihin siitä, miten ay-liike on toiminut moottorina koko vasemmiston yhteistyössä ja nousussa.
Ruotsissa ay-liike auttoi Vasemmistoliiton veljespuolueen Vänsterpartietin demareiden ja vihreiden kanssa yhteiseen vaaliesiintymiseen. Se johti voiton kautta yhteiseen hallitukseen. Norjassa ay-liike kunnostautui hyvinvointiyhteiskunnan puolustajana. Se johti keskustalla vahvistetun vasemmistohallituksen syntymiseen.
– Hyvinvointisektorin puolustamisen puolella ay-liike olisi Suomessakin se luontevin vasemmiston yhteistyökumppani.
– Eläkekiistassa nähtiin, että kun maan hallitus puuttuu asioihin, jotka ay-liikkeelle ovat elintärkeitä, niin se herää. Aina kun mennään rakenneasioihin – kun valtaa meinataan viedä – niin silloin ay-liikkeeltä löytyy toimintavalmiutta.
Bergman myöntää, että ay-liike ei ole vielä täysin herännyt Suomessa hyvinvointivaltion puolustamiseen. Se ei ole ollut asiassa kovin aktiivinen, alan liittoja lukuunottamatta.
Bergman arvostelee teollisuus- ja julkisen alan ay-sektorin välistä eräänlaista arvovaltakilpailua.
– Ihmettelen, ettei tajuta, että loppujen lopuksi kummatkin tarvitsevat toisiaan. Ei ole menestyksekästä teollisuutta maassa, jossa ei ole sen takana koulutuspalveluja ja terveyspalveluja ja muita.
Toinen asia, jossa Bergman kummastelee vasemmistolaista ay-liikettä on, että siellä pidetään puoluepolitiikkaa paljolti tarpeettomana.
– Ajatellaan, että puoluepolitiikka on jotenkin tyhjänpäiväistä ja tarpeetonta. Että kaikki ne tavoitteet, joita tarvitaan, pystytään hoitamaan omalla edunvalvonnalla.
Taantuma on kuitenkin jo osoittanut, että poliittisia puolueitakin tarvitaan maan asioista päättämään.
Punavihreydestä
hyvää yhteistyötä
Bergman on Vasemmistoliitossa tehnyt paljon punavihreän ohjelmatyön eteen. Hän on nyt pelkästään tyytyväinen, että SDP:n Urpilainenkin haluaa liputtaa punavihreyden nimissä.
Sen sijaan vihreiden ”vihreyttä” Bergman arvostelee:
– Ne ovat kyllä sinivihreässä hallituksessa karvansa paljastaneet. Niiltä puuttuu inhimillisen tasa-arvon ymmärtäminen. Kaikissa ympäristöuudistuksissa, joita ne tekevät hallituksessa, on mukana eriarvoistavia elementtejä.
Bergman tarkoittaa esimerkiksi kaikkia välillisiä veroja, jotka iskevät pahiten vähätuloisiin.
Ympäristöverot ovat kuin entisiä katolisen kirkon aneita, joilla parempiosaiset voivat ostaa sielunrauhan. Punavihreydestä voisi syntyä hyvää vasemmistoyhteistyötä. Politiikan painopisteissä löytyy kuitenkin vielä eroja. Erityisesti vasemmistoliittolaisen nuorison parissa materialistisen kulutusyhteiskunnan vastustaminen on suurta.
– Demareista en ole ihan varma. Siellä on vielä suurempi enemmistö kuin meillä sitä mieltä, että kulutusyhteiskunta on hyvä itseisarvo.
– Muutosta ei kuitenkaan tapahdu kuin siten, että ruvetaan kyseenalaistamaan kulutusta senkin uhalla että se voi uhata joitakin työpaikkoja. Siksi tarvitaankin uudenlaisia työpaikkoja ja toisenlaista tuotantoa.
Bergmanin mukaan mahdollinen punavihreä yhteistyö kulminoituu energiapolitiikassa ja ydinvoimassa.
– Ei voi syntyä kulutuksen ja energian säästöä ilmapiirissä, jossa kerrotaan kaikenaikaa, että nyt ovat portit auki rajattomalle suhteellisen halvalle energian tuottamiselle. Sen halutaan tapahtuvan viime kädessä ydinvoimalla.
Bergman uskoo ”realistiseen” ydinvoiman vastustamiseen, mikä tarkoittaa olemassa olevien reaktoreiden hyväksymistä, mutta lisärakentamisen katkaisemista.
– Vihelletään siis peli poikki tästä viidennestä ja viestitetään kerta kaikkiaan, että nyt otetaan ykköstavoitteeksi energian säästö. Sillä pystytään pyyhkimään yli seuraavan ydinvoimalan tarve. Ja samalla ruvetaan satsaamaan uudistuviin energiamuotoihin, joilla saadaan sitä seuraavat ydinvoimalatarpeet kuitattua.
Konservatiivinen
vasemmisto?
Bergman sanoo, että itsearviointi on molemmissa vasemmistopuolueissa vaikeaa.
– Luulen, että molemmilla puolueilla on se ongelma ihan aidosti, että ainakin näytetään konservatiiveilta. Mielikuva meistä molemmista on, että me halutaan vain säilyttää. Ja se säilyttäminen liittyy siihen, että halutaan säilyttää tiettyjä hyvinvoinnin ja tasa-arvon demokraattisia rakenteita.
– Ne, jotka haluaa nyt rikkoa näitä rakenteita, puhuvat rakenneuudistuksista, vaikka todellisuudessa ne puhuvat köyhien rahojen ryöstämisestä. Kuitenkin ne vaikuttaa nyt uudistajilta. Se mielikuva pitäisi kyetä murtamaan.
Molempien puolueiden ikärakenteen Bergman näkee yhdeksi syyksi, miksi mielikuvaa on vaikea murtaa. Nuorison avulla Bergman uskoo molemmissa puolueissa löytyvän uusia tavoitteita ja aineksia imagon muuttumiseen.
– Vanhojen arvojen ja rakenteiden puolustaminen ei riitä, vaan tavoitteisiin pitää liittää uudenlaisia asioita. Silloin tullaan näiden punavihreiden asioiden perimmäisille lähteille.
– Tietysti puolue on aina sitä, mitä on sen jäsenet ja kannattajat. Ei kissa karvoistaan pääse. Se on hyväksyttävä.
Nuoriso on kritisoinut ay-liikettä vielä konservatiivisemmaksi kuin vasemmistopuolueita – joiden avuksi Bergman juuri haluaa ay-liikettä.
– Ei tämä ole mustavalkoinen asia. Osa ay-liikkeen konservatiivisuudesta on totta, osa ei. Nuorison arvosteluun vaikuttaa esimerkiksi tämä työn luonteen muuttuminen pätkätyöksi. Mutta jos tätä asiaa oikein raaputetaan esille, niin ei se ole ay-liike, joka sen on synnyttänyt vaan se on tämä järjestelmä ja kapitalistit.
Bergmanin mielestä työ on asia, joka yhdistää vasemmistoa ja ay-liikettä.
lehti 