Pintaa syvemmältä
Minulla on ehkä vähän outo harrastus: Aamulla, kun olen lukenut helsinkiläiset lehdet oikeina paperiversioina ja siirryn sähköisiin ulkomaisiin lehtiin, aloitan yleensä turkkilaisen Zaman-lehden englanninkielisestä versiosta.
Miksi ihmeessä?
Nyt lähes puolentoista vuoden aikana melkein joka päivä on tullut uusia hassuja ja hulluja tapahtumia tämän EU-jäsenyydestä neuvottelevan maan poliittisesta arkipäivästä. Osin ne liittyvät tammikuussa 2008 paljastetun Ergenekon-salaliiton tutkimuksiin ja oikeudenkäyntiin, osin ne ovat irrallisia tapahtumia.
Viime päivien uutissadosta voi nostaa esiin seuraavat tapahtumat:
– Ankaralainen tuomari on nostanut syytteen presidentti Abdullah Güliä vastaan eräässä vanhassa oikeusjutussa, siitä huolimatta, että maan perustuslaissa selvästi lukee, että presidenttiä hänen virassa ollessaan voi syyttää ainoastaan valtionpetoksesta. Tuomari ja häntä tukevat kommentaattorit vastaavat tähän yksinkertaisesti, että kansalaiset ovat lain edessä tasa-arvoisia. Syyte koskee erään vanhan uskonnollisen puolueen lakkauttamiseen liittyviä taloudellisia järjestelyitä, joihin Gül ei itse ollut osallinen, vaikka kuuluikin puolueen johtoon – muita vastaavassa asemassa olleita on jo aikaisemmin vapautettu syytteistä.
Tuomari on aikaisemmin hyväksynyt syytteen nostamisen henkilöitä vastaan, jotka käynnistivät anteeksipyyntökampanjan armenialaisten kansanmurhasta vuonna 1915. Hänen tuomioidensa joukosta löytyy muitakin hyvin poliittisväritteisiä päätöksiä. Tuomari on nyt nostamassa syytteen häntä arvostelleita kolumnisteja vastaan.
– Korkein vetoomustuomioistuin on ilmoittanut, että kirjailija Orhan Pamukiin kohdistuneet korvausvaatimukset henkisistä kärsimyksistä hänen lausunnoistaan armenialaisten kansanmurhasta voidaan käsitellä – huolimatta siitä, että itse syyte kaatui oikeudenkäynnissä vuonna 2006.
– Istanbulilainen tuomioistuin on aloittanut prosessin kansalaisoikeusjärjestä Özgür-Derin kieltämiseksi, koska tämä marraskuussa ehdotti luopumista sotilaallisista menoista kouluissa, kuten joka-aamuisesta uskollisuudenvalasta. Tässä tapauksessa aloite järjestön kieltämisestä ei tullut kemalistipiireistä, vaan sisäministeriöstä.
– Kolumnistit Emre Uslu ja Önder Aytac ovat poliisilaitoksen vaatimuksesta saamassa syytteet rikoslain surullisen kuuluisan pykälä 301:n perusteella, koska ovat kirjoittaneet tietystä yhteyksistä poliisijohdon ja Ergenekon-salaliiton välillä.
– Diyarbakirin Sur-alueen pormestari Abdullah Demirbas tuomittiin äsken kahdeksi ja puoleksi vuodeksi vankilaan kurdisissien PKK:n vangitun johtajan Abdullah Öcalanin puolustamisesta. Vuonna 2007 Demirbas erotettiin tästä virasta, koska hän oli järjestänyt palveluita muillakin kielillä kuin sallitulla turkin kielellä. Maaliskuun kunnallisvaaleissa hänet valittiin uudelleen virkaan. Kielioikeudenkäynti jatkuu, vaikka Ankaran virallinen kielipolitiikka on muuttumassa.
– Kurdipuolue DTP:n viisi kansanedustajaa on saanut käskyn saapua syyttäjävirastoon vastaamaan erilaisista rikoksista, lähinnä PKK:n puolustamisesta ja kurdin kielen käyttämisestä julkisissa tilaisuuksissa.
Kansanedustajat ovat kieltäytyneet ja ilmoittaneet, että vaikka heidät poliisivoimin tuotaisiin parlamentista syyttäjävirastoon, he eivät lausu siellä mitään. Asia on nyt siirretty syksyyn, koska pelätään yhteenottoa, joka vaikeuttaisi orastavia pyrkimyksiä kurdiongelman liennyttämiseksi.
Tapahtuuko mitään ratkaisevaa kurdipolitiikassa ennen syksyä? Sitä voi vahvasti epäillä, vaikka presidentti Gül on ennakoinut edistystä. PKK:n johtaja Qandil-vuorilla Irakin puolella, Murad Karayilan, on puhunut neuvottelujen puolesta, ja Turkin asevoimien komentaja Ilker Basbug on myöntänyt, että sotilaallinen ratkaisu ei ole ainoa, eikä ehkä edes paras ratkaisu kurdiongelman ratkaisemiseksi.
Kevään myötä aikaisemmin niin jääkylmä ilmapiiri on siis lämmennyt yllättävän paljon. Ongelma on kuitenkin niin vanha ja perustava, ettei edes mainittu kolmikko yhdessä voi nappia painamalla ratkaista sitä.
Viitteitä tästä antavat myös jotkut mainituista oikeuslaitoksen toimista. Oikeudenkäyntiuhkaa presidenttiä vastaan pidetään yrityksenä heikentää hänen arvovaltaansa ja sitoa hänen energiansa toisarvoisiin asioihin. Toistuvat oikeustoimet kurdin kielen käytöstä viittaavat myös haluun jarruttaa liennytystä kurdiasiassa.
Mustafa Kemal Atatürkin rakentama Turkin tasavalta on perustunut turkkilaisten yhtenäisvaltioon, jossa kurdien pyrkimyksiä oman kulttuurin ja kielen säilyttämiseen on pidetty melkein valtionpetoksena.
Länsimieliset ovat muodostaneet pienen eliitin, joka on suhtautunut kurdeihin ja uskonnollismielisiin vanhaa aikaa edustavina vaarallisina vihollisina. Tämän eliitin usko asiansa oikeutukseen on vuorenvarma: hehän edustavat edistystä ja muut taantumusta (samaan tapaan kuin Neuvostoliiton kommunistit ajattelivat aikoinaan). Heidän ajattelunsa on kuitenkin jäänyt 30-luvulle, aikaan jolloin demokratia ei kukoistanut. Heillä on hyvin suuria vaikeuksia hyväksyä nykyistä hallitusta, koska AKP-puolueella on uskonnollinen pohja.
Viime vuodet ovat kuitenkin osoittaneet, että Turkin EU-jäsenyyden puolesta toimivalla AKP:lla on paljon nykyaikaisempi yhteiskuntakäsitys kuin kemalisteilla.
Koska kemalistit lähtökohtaisesti edustavat vain suhteellisen pientä ”valistunutta” vähemmistöä, he ovat turvautuneet sotavoimiin, oikeuslaitokseen ja yliopistomaailman johtoon. Tähän astihan armeija puuttumalla tarvittaessa peliin on oikaissut vaaralliseksi katsomansa poliittisen kehityksen, mutta viimeisten parin vuoden aikana se on luopunut tästä roolista. Sen vuoksi päävastuu vanhan järjestelmän säilymisestä on siirtynyt oikeuslaitokselle.
Nyt huhutaankin uudesta oikeudenkäynnistä AKP.ta vastaan. Syynä tällä kertaa olisi suostuminen maan jakoon kurdien oikeuksia lisäämällä. Tämä on vain huhu, mutta huhutkin voivat vaikuttaa politiikkaan.
Joka tapauksessa suuri osa Turkin tuomareista jatkavat uskollisina taisteluaan vanhan yhteiskunnan säilyttämiseksi.
uutiskirje 