EUROOPAN TALOUS- ja rahaliitto vietti vastikään 10-vuotisjuhlia. Niitä juhlistettiin kahden euron juhlakolikolla. Monelle meistä suomalaisista omasta markasta luopuminen oli kova juttu. Se tapahtui talouselämän ehdoin ja vaatimuksesta. Ruotsi, Norja ja Tanska säilyttivät kansallisista syistä valuuttansa.
Kaikissa niissä tapauksissa, joissa maita on hyväksytty yhtenäisvaluutan piiriin, kansallisvaltiolta on edellytetty ns. emukriteerien toteutumista eli valtiontalouden on pitänyt olla kunnossa. Vertailun vuoksi kannattaa muistaa, että USA ei ole niin sanottuine kaksoisvajeineen ollut enää pitkään emu-kunnossa. Euro vahvistuikin pitkään suhteessa US dollariin.
Perusvaatimus globaaleilla markkinoilla on, että kaikkiin voi kohtuullisesti luottaa. Kiusallista kuitenkin on, että ikään kuin varmistaakseen sen, ettei näin pääse tapahtumaan, monet länsivaltiot ovat olleet perustamassa veronkiertojärjestelmiä. Niistä vaikutuksiltaan merkityksellisimpiä kutsutaan veroparatiiseiksi.
Oli siis vain ajan kysymys, koska maailman rahoitusjärjestelmä osoittaa käytännön tasolla sen, ettei siihen voi todellakaan enää luottaa. Laukaisevaksi tekijäksi valikoitui yhdysvaltalainen asuntoluototus American Dream -hengessä. Ydin on tässä. Miljoonat ruokakunnat, joilla ei ollut tuloja, työtä, eikä pääomia, ehtivät saada asuntorahoituslaitoksilta luottoa oman kodin hankintaan ennen järjestelmän romahtamista omaan mahdottomuuteensa.
RAHOITUSJÄRJESTELMÄN heikkoudet olivat luonnollisesti yleisesti pankkiväen tiedossa. Toiset uskalsivat sanoa sen ääneen, toiset eivät. Vaikeinta oli varmaan heillä, jotka tiesivät olevansa mukana todella älyttömässä pelissä.
Maapallon paristasadasta valtiosta vain puolellasadalla on kutakuinkin toimiva demokratia. Kiusallista on, että suurin piirtein kaikki maapallon rahoitusjärjestelmän myrkyttäneet osatekijät ovat olleet demokraattisesti valittujen poliitikkojen siunaamia ratkaisuja.
Yhdysvaltalaisessa kielenkäytössä tälle kasinopelille on annettu nimi ”ryöstö” (looting). Siellä jännitetään kuten korttipelissäkin sitä, kenelle jää Musta Pekka kouraan. Nyt USA:ssa tiedetään, että yksityiset toimijat korjasivat voitot ja tappioita parhaillaan kiihtyvällä vauhdilla sosialisoidaan.
Pelinhenkeen siis kuuluu yhteiskuntien eloonjäämisen varmistamiseksi, että veronmaksua yhteisöille kaikesta tapahtuneesta huolimatta jatketaan. Historialliset ratkaisut ovat johtaneet Suomessakin jo siihen, että keskiluokka maksaa selkänahallaan poliitikkojen virhearvioinnit ja valinnat. Taakka on raskas; köyhät on pidettävä hengissä oloissa, joissa rikkaat puolustavat ponnekkaasti elintasoaan.
Kasinopelin toimijoita ovat ekonomistit, analyytikot ja meklarit. Heidän tehtävänsä on tulkita numeroita, tunnelmia ja mielialoja. Heidän rooliinsa kuuluu nähdä merkkejä paremmasta, tuottavammasta.
MIKÄ SITTEN ON realismia? Sitä on mm. se, että ennen finanssikriisin synnyttämää pörssiromahdusta veroparatiisitalletusten arvo oli 11,5 biljoonaa dollaria, tämä kaikki siis verottajien ulottumattomissa kasvatettua pääomaa. Itse pörssiromahduksessa realisoituneet luottotappiot olivat yli neljä biljoonaa dollaria, joista kuitenkin vain yksi biljoonaa merkittiin taseisiin alaskirjauksina 31.12.2008. Tästä epäsuhdasta huolimatta analyytikkojen mukaan ”kaikki oli jo menossa parempaan suuntaan”.
Onneksi uskottavuutta säilyttääkseen kuitenkin Euroopan keskuspankki (EKP) arvioi kesäkuussa 2009, että euroalueen luottotappioiden alaskirjaustarpeen 463 miljardista eurosta oli vielä tuolloin alaskirjaamatta 202 miljardia euroa.
TALOUSTEORIOISTA ainoa henkiin jäänyt eli John Maynard Keynesin talousoppi opettaa, että tapahtuneen kaltaisessa finanssiromahdusta seuranneessa taloustilanteessa piti elvyttää investoimalla infrarakenteisiin. Näin nyt tehtiin kautta teollistuneen maailman. Elvytys toteutettiin pääasiassa velkarahalla, jota jo tässä vaiheessa voidaan kutsua setelirahoitukseksi, siinä määrin massiivista velanotto on ollut kautta maapallon.
Avoimimmin Yhdysvallat on tunnustanut, että keskuspankki Fed on ostanut valtion joukkovelkakirjapapereita. Euroopassa EKP on puolestaan järjestänyt satojen miljardien eurojen ”huutokaupan”, joka vei euriborit todella alas.
Entä muuta? Tuo elvytyshän ei korjaa vielä mitään. Jo syksyllä 2008 Ecofin-valtiojohtajat päättivät ryhtyä sulkemaan veroparatiiseja. Jotain kahdenkeskisiä avoimuussopimuksia lienee solmittu, mutta järeämmät toimet puuttuvat yhä edelleen. Erityisesti Lontoon Cityn rahoituskeskus hannaa vastaan, mikä antaa tukea muille veroparatiiseille.
SVEITSILÄISEN UBS-veroparatiisipankin horjuminen konkurssin partaalla osoittaa veronkiertorahan merkityksen näiden pankkien toiminnalle. Sveitsissäkin liittovaltio on kiirehtinyt apuun pelastamaan veronkiertotyöpaikkojen säilymistä maassa. Mielenkiintoista uhanalaisen suojelua!
Kaikki todistaa sen puolesta, että tarvitaan todella järeitä toimia. Tarvitaan kansainvälisen rahoitusjärjestelmään vakautta ja uskottavuutta, sanalla sanoen sen monipuolistamista. Jo 1930-luvun talouskriisin oloissa John Maynard Keynes viittasi maailmanvaluutan tarpeellisuuteen. Hän antoi tälle valuutalle nimenkin, dinaari. Se olisi ollut vakautettu kytkennällä luonnonvaroihin.
Maailmanvaluutta on nyt tarpeellisempi kuin koskaan aiemmin. Yhdysvaltain kaksoisvaje ei osoita kaikista oikeansuuntaisista toimista huolimatta riittävää pienentymistä. Yhdysvaltain dollari on liian epävakaa säilyäkseen esimerkiksi raakaöljykaupan valuuttana.
Alkuvaiheessa tällainen laskennallinen valuuttakorivaluutta olisi samanlainen kuin eurooppalainen ecu valmistauduttaessa euron käyttöönottoon. Ehdotin Ahneus-kirjassani uuden valuutan nimeksi ”buck”ia, ikivanhan taalerifilosofian mukaan.
KIINAN KESKUSPANKIN pääjohtaja ja suomalaiset Pekka Korpinen ja Raimo Väyrynen ehdottivat alkuvuodesta 2009 niin ikään maailmanvaluutan luomista. Ajatus sai uutta tukea BRIC-mailta. Brasilia, Venäjä, Intia ja Kiina päätyivät tälle kannalle ensimmäisessä huippukokouksessaan kesäkuun puolivälissä 2009.
Nyt voidaan perustellusti odottaa kilpajuoksua siitä, kuinka odotettavissa olevan maailmanvaluutan laskennallinen pohja lasketaan. Mikä painoarvo on mm. Yhdysvaltain dollarilla, eurolla, ruplalla, juanilla ja jenillä? On mm. ajateltu, että antamalla alkuvaiheessa 60 prosentin painoarvo Yhdysvaltain dollarille, saataisiin USA mukaan yhteiseen hankkeeseen. Toinen ratkaiseva näkökohta olisi veroparatiisien yhteisestä sopimuksesta sulkeminen ja valuutanarvon vakauttaminen kytkennällä toisaalta hupeneviin uusiutumattomiin luonnonvaroihin ja toisaalta uusiutuvien luonnonvarojen valtiokohtaisiin järjestelmiin eli kestävään kehitykseen.
Kirjoittaja on Vihreiden kansanedustaja.
uutiskirje 