Vaikka on ymmärrettävää, että työnantajain järjestöt tukevat porvaripuolueita, on SDP:n tukeminen edellä mainitulta taholta vähintään arveluttavaa. Istuuhan SDP kahdella tuolilla. Siitäkö johtunee puolueen kiemurtelu tukiasian esille tulon yhteydessä.
Vastavuoroisesti ay-liike tukee SDP:tä ja Vasemmistoliittoa. Aiemmin myös voimakas punapääoma tuki näitä puolueita, joskin Vasemmistoliiton suhteellinen tukiosuus on vähäisempi kuin demarien. Liitot tuskin tukevat Vasemmistoliiton vasemmalla puolella olevia pienpuolueita, joskin yksittäiset ammattiosastot saattavat niin tehdäkin.
Myös lehdistö ja eduskunnan hyväksymä puoluetuki suhteutettuna edustajamäärän mukaan on jotensakin käsitettävissä.
Sen sijaan pankkien, Kuntien Eläkerahaston KEVA:n sekä entisen TVH:n nykyisen Destian käsittääkseni budjettivaroista annetut puoluetuet SDP:lle, keskustapuolueelle sekä kokoomukselle hipovat jo laillisuuden rajoja.
Ilmankos aika-ajoin kyseenalaistetaan eläkevarojen riittävyys. Eläkkeisiin annettaneen se mikä puoluetukien jälkeen jaettavaksi jää! Väärinkäytös loukkaa syvästi Suomen kansaa ja suuremman työväenpuolueen aatteellisia kannattajia. Nyt on kaikki kivet käännettävä ja työväenpuolueissa aloitettava aatteellinen puhdistautumisriitti.