Meriteollisuudessa ja sille alihankintaa tekevissä yrityksissä koetaan valtavat irtisanomiset ja lomautukset, ellei telakoille saada nopeasti töitä.
Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto arvioi, että niin sanotussa meriklusterissa voi vuoden kuluttua olla yli 15 000 työtöntä. Syynä tilanteeseen on kysynnän täydellinen romahtaminen laivanrakennuksessa.
Suomalaiset ovat alan huippuosaajia ja myös markkinajohtajia suurten matkustaja-alusten valmistamisessa. Aalto muistuttaa, että Suomen telakat ovat kilpailukykyisiä ja terveitä, mutta ne täytyy saada pysymään hengissä kunnes tilanne palaa normaaliksi. Aallon mukaan tulevana talvena ratkeaa suomalaisen laivanrakennuksen tulevaisuus.
– Odotamme valtiolta nyt pikaisia toimia, joiden avulla Suomen telakkateollisuus voisi kitkutella pahimman yli. On täysin mahdollista, että vuoden päästä enää puolet Euroopan telakoista on elossa.
Aalto toivoo valtion nyt aikaistavan hankintoja, jotka joka tapauksessa on tehtävä.
Esimerkiksi jäänmurtokalustoa olisi hänen mielestään vahvistettava jäänmurtaja Voiman lähestyessä elinkaarensa loppua.
Aalto patistaa hallitusta kiirehtimään pitkän murtosopimuksen tekemistä.
Sopimus tukisi Pohjois-Suomen kaivoshankkeita, kun malmikuljetukset Pohjanlahdella turvattaisiin myös kovana talvena.
– Jäänmurto ja öljyntorjunta on pidettävä tiukasti suomalaisissa käsissä. Niiden joutuminen ulkomaalaisten hallintaan on liian suuri riski myös huoltovarmuuden kannalta. (KU)