Raaseporissa lauantaina kokoontuneen Vasemmistoliiton puoluehallitus vaatii, että Tammisaaressa sijaitsevan Länsi-Uudenmaan sairaalan synnytystoiminnan jatko on turvattava HUS:n työryhmän perjantaina julkisuuteen antamista lakkauttamissuunnitelmista huolimatta.
Vasemmistoliiton puoluehallituksen jäsen, hankolainen Birgitta Gran muistuttaa, että Länsi-Uudenmaan sairaalan synnytysosasto on ollut nykyaikaisen synnytyskulttuurin uranuurtaja Suomessa. YK:n terveysjärjestön WHO:n valtuuttama arviointiryhmä on suosittanut Länsi-Uudenmaan sairaalaa malliksi muille synnytyssairaaloille.
– Jos koko Suomelle esimerkiksi kelpaavaa synnytysosastoa ollaan lakkauttamassa, on vahvasti syytä epäillä HUS:n toiminnan järkevyyttä. Nähdäänkö synnyttävä nainen vain synnytyskoneena ja numerona tilastoissa? Gran kysyy.
Tammisaaren synnytysosasto on ollut 80-luvulta lähtien tunnettu kodinomaisuudesta, perhekeskeisyydestä ja siitä, että siellä pyritään ottamaan synnyttäjän toiveet vakavasti. Tarjolla on esimerkiksi kivunlievennykseen keinoja akupunktiosta ja vyöhyketerapiasta tavanomaiseen epiduraalipuudutukseen. Sairaala ilmoittaa, että kaikkiin synnytyksen luonnolliseen kulkuun puuttuviin toimenpiteisiin tulee olla lääketieteellinen syy.
Gran muistuttaa, että sairaanhoitopalveluiden saaminen omalla äidinkielellä on perustuslaillinen oikeus. Se vaarantuu ruotsin kielellä, mikäli synnytyssairaala lakkautetaan Tammisaaresta. Sairaala palvelee myös suomeksi.
– Synnytysosaston säilyttäminen on tärkeää koko alueen kehityksen ja infrastruktuurin kannalta. (KU)