Pitkäaikaistyöttömät pärjätköön omillaan
– Ei siellä mitään meidän ihmisille ole, tokaisee Lea Karjalainen hallituksen budjettiriihensä päätteeksi esittelemästä ensi vuoden talousarvioesityksestä.
Karjalainen on Työttömien Valtakunnallisen Yhteistoimintajärjestön puheenjohtaja. Järjestö toimii pitkäaikaistyöttömien puolesta.
Budjettiesityksen plussista Karjalainen mainitsee panostuksen nuorisotyöttömyyden torjuntaa, mutta pitää sitä liian pienenä.
– Yhteiskunnan pitäisi ottaa nuorista tukevampi ote ja hommata kaikille oikea koulutuspaikka. Oppisopimuskoulutus ei tavoita niitä, joiden jalka on jo lipsunut koulutieltä.
Hänen järjestönsä varsinaiset puollettavansa jäävätkin sitten kokonaan ilman.
– Kun työvoimapolitiikka kuulemma nyt kohdistetaan alle 30-vuotiaisiin, rivien välistä olemme lukeneet, että samalla unohdetaan aiemman laman uhrit. Henki on se, että he saavat olla oman onnensa varassa. Nyt hoidetaan uutta työttömyyttä.
Karjalainen pelkää, että kolmannen sektorin työllistämisprojektit ajetaan alas. Esimerkiksi työttömien yhdistykset työllistävät tuhansia pitkäaikaistyöttömiä.
–Kriteerit kiristyvät siitä, mitä tahoja tuetaan pitkäaikaistyöttömyyden hoitajina. Se voi merkitä kolmannen sektorin työllistämistöiden alasajoa kokonaisuudessaan.
Samaan aikaan kunnilla ei ole mahdollisuutta tai rakenteita, joilla aktivoida pitkäaikaistyöttömiä. Ne maksavat jo nyt aktivointitoimien vähyydestä johtuvia sakkoja Kelalle kaikkineen satoja miljoonia euroja vuodessa.
– Kuntien sakkomaksut lisääntyvät, kun toimenpidepaikat vähenevät, Karjalainen summaa.
Karjalaista ihmetyttää myös budjettiin liittyvä linjaus, jonka mukaan kuntouttava työtoiminta käsittää jatkossa kaikki ikäryhmät, kun se tähän mennessä on ollut pakollista vain lle 25-vuotiaille.
– Miksi käyttää pakkoa ja karenssia, kun nytkin innokkaimmin kuntouttavaan työtoimintaan ovat hakeutuneet juuri vanhimmat ikäryhmät? hän kysyy.
Kun kaikki pakotetaan kuntouttavaan työtoimintaan, paikat loppuvat vääjäämättä kesken.
– Mistä kunnat nyt sitten nappaavat tarvittavat paikat, kun niillä ei ole ollut tarpeeksi alle 25-vuotiaillekaan?