Ei sitä joka päivä tapaa kansakunnan pelastajaa. Tiesin kyllä mennessäni haastattelemaan Irlannin parlamentin, Dáilin jäsentä George Leetä, että hänellä on maine maan profeetta Jesajana, koska hän jo vuosia sitten ennusti tulevan talouskriisin. Vasta jälkeenpäin huomasin eräässä lehdessä, että häntä joissakin piireissä kutsuttiin myös Irlannin pelastajaksi, mutta myös Irlannin Obamaksi.
Nämä lempinimet kertovat ehkä enemmän Irlannin kriisin syvyydestä kuin Leen messiaanisista lahjoista. En usko, että hän sellaista asemaa tavoittelisikaan, hän on talouskommentaattori ja tuore poliitikko. Jos nyt tulisivat uudet vaalit – nykyhallitusta kannattaa enää 15 prosenttia kansasta –, oppositio voittaisi roimasti ja Lee pääsisi todennäköisesti keskeisesti vaikuttamaan uuteen talouspolitiikkaan liberaalipuolue Fine Gaelin mandaatilla.
George Lee antaa itsestään asiantuntevan ja tehokkaan kuvan. Hän on toiminut poliitikkona vasta tämän vuoden toukokuusta. Aika on, kuten tällaisissa tapauksessa yleensä, kortilla, paljon jää käsittelemättä 40 minuuttisen session aikana.
Lee vaikutti 17 vuotta television taloustoimittajana ja nimitettiin vuonna 1998 vuoden toimittajaksi paljastettuaan väärinkäytöksiä eräässä pankissa. Vuonna 2006 hän ennusti tulevan talouskriisin eräässä ohjelmassa, jonka jälkeen hän keskusteli katsojien kanssa. Tämä nettikeskustelu oli enteellinen. Jo kolme vuotta sitten hän painotti, että vetten päällä ei voi kävellä, ei myöskään kannata piilottaa päätään hiekkaan, kuten strutsien kerrotaan tekevän.
Kaakkois-Aasian nousevien teollismaiden, ”tiikerien”, tapaan Irlantia ryhdyttiin kutsumaan ”kelttitiikeriksi”. Leen mukaan tämä Celtic Tiger syntyi 1980-luvun puolessavälissä, kun ensin työmarkkinoilla syntyi yhteisymmärrys siitä, että oli tärkeämpää luoda uusia työpaikkoja kuin nostaa palkkoja. Sen jälkeen eri toimenpitein luotiin sijoittajille kuva Irlannista kilpailukykyisenä ja turvallisena maana.
”Meillä ei ollut omaa pääomaa ennen 1990-luvun keskiväliä, mutta me pystyimme näyttämään Euroopalle ja USA:n monikansallisille yhtiöille, että tänne oli turvallista tuoda pääomaa ja toisaalta vakuuttaa pääomamarkkinoiden keinottelijat siitä, että Irlanti ei enää ollut helppo saalistuskohde.” Suuret amerikkalaiset yhtiöt, kuten Dell ja IBM, perustivat tehtaita Irlantiin.
Tämän ohella EU-rahastot antoivat paljon rahaa. Nytkin mainostetaan Dublinin tuoreen punaisen pikaraitiotien jokaisella pysäkillä, että EU on osarahoittanut radan (linjalla ajaa monen meikäläisenkin tuntema ranskalainen Veolia).
– Irlanti oli Euroopan paras EU-rahojen saamisessa ja maailman paras ulkoisten sijoitusten saamisessa, Lee toteaa.
Irlannilla oli myös kieli puolellaan:
– Irlanti oli 90-luvun lopulla tärkein englantia puhuva väylä Eurooppaan. Siihen aikaan Kiina ja Itä-Eurooppa eivät vielä olleet tärkeitä. Ulkomaalaiset yhtiöt toivat myös mukanaan tehokkaammat tuotantotavat.
Globalisaation jatkuessa Irlanti ei enää pystynyt kilpailemaan Kiinan ja Itä-Euroopan maiden halpatavaroiden tuottamisessa, mutta pystyi siirtymään arvoketjussa ylemmäksi. Vähitellen pääoma kuitenkin siirtyi enenevästi teollisuudesta rakentamiseen. Rakennettiin kauppakeskuksia, rakennettiin asuntoja. Rakentaminen on työvoimavaltaisempaa kuin teollisuus ja maahan tuli palon rakentajia Itä-Euroopasta.
Tuloksena oli kuitenkin rakentamisen kupla, joka oli samantapainen kuin Yhdysvalloissa suuren kriisin aiheuttanut. Irlannissa ei kai ollut sellaisia huijauksenomaisia piirteitä kuin USA:ssa, mutta tulos oli melkein sama. Asuntojen hinnat nousivat pilviin, ja pankit vastasivat työntämällä asiakkailleen rahaa. Hallitus laski veroja ja antoi kiinteistömarkkinoille erilaisia piristysruskeita.
Lee pitää poliitikkojen toimia, varsinkin ennen vuoden 2002 vaaleja, suurimpana syynä myöhempään kriisiin. Pankkeihin kertyi lainoja, joita ei pystytty maksamaan.
Kun talous ylikuumeni, verokertymä kasvoi ja hallituksen ei tarvinnut tehdä paljoakaan menojensa rahoittamiseksi. Rahaa tulvi kuin Roope Ankan pesään.
EU varoitti Irlantia, mutta hallitus ei ryhtynyt tarpeeksi tehokkaisiin toimiin. Työmarkkinoiden sukupuolinen jakautuma korostui. Rakennusala on miehinen ja 60 prosenttia uusista työpaikoista syntyi tälle alalle. Nyt joka neljäs irlantilaismies työskentelee rakennusalalla. Naisista taas 60 prosenttia työskentelee julkisella sektorilla. Kriisin tultua valtion toimintaa halutaan supistaa ja työpaikkoja vähentää, ja se iskee erityisesti naisiin.
– Kansainvälisen kriisin tullessa loukku napsahti kiinni. Hallitus ei suostunut näkemään tilannetta. Vielä vuoden 2007 vaaleissa luvattiin laskea veroja ja parantaa julkisia palveluja, mutta tässä ei ollut realismia. Hyvin hitaasti havahduttiin näkemään tilannetta.
Työttömiä on nyt jo 400 0000, ja määrä lisääntyy joka päivä. Talouden lasketaan tänä vuonna kutistuvan yhdeksän prosenttia, enemmän kuin missään Euroopan maassa. Pankit ovat polvillaan, eivätkä tällä hetkellä pysty lainoittamaan yritysten mahdollisia sijoituksia.
Tilanteen helpottamiseksi hallitus kaavailee NAMA-nimisen roskapankin perustamista, joka ostaisi pankeilta niiden hallussa olevat ”myrkylliset” paperit alle niiden kirja-arvon, mutta useimpien talousihmisten mielestä yli todellisen arvon. Hallitus ennakoi, että raha saadaan takaisin, jos kiinteistöjen ja asuntojen hinnat nousevat tarpeeksi. Toisin sanoen: uuden kuplan syntyessä. Tällainen kehitys ei vaikuta todennäköiseltä, mutta ei myöskään toivottavalta. Tuntuu siltä, että hallitus ei vieläkään oikein tajua mitä on tapahtunut.
Lee on ankarasti vastustanut NAMA-suunnitelmaa ja laskenut, että operaation laskettu hinta 54 miljardia euroa merkitsee 34 000 euroa jokaista irlantilaista taloutta kohti. Jos summa kootaan viiden euron seteleinä, setelijono ulottuisi 32 kertaa maapallon ympäri.
Irlantilaiset eivät tällä hetkellä usko tippaakaan hallitukseensa, mutta monet uskovat George Leehen. Ei hänestä ole yksin kansakunnan pelastajaksi, mutta jossain vaiheessa hänestä voi tulla keskeinen henkilö uuden suunnan avaamisessa.
uutiskirje 
