Viikon kysymys
Kööpenhaminan ilmastokokouksen alla on käynyt ilmeiseksi, että sitovaan sopimukseen päästöjen vähentämisestä ei joulukuussa vielä päästä. Isäntämaa Tanska on ehdottanut jo ennen kokouksen alkua kompromissia, jolla myöhennettäisiin sitovan sopimuksen tekemistä.
Pitääkö tämä tulkita niin, että ihmiskunta vain riitelee eikä ota maapallon lämpenemistä riittävän vakavana ongelmana, ylitarkastaja Marjo Nummelin ympäristöministeriöstä?
– Kööpenhaminasta ei enää odoteta lopullista, oikeudellisesti sitovaa sopimusta. Aika loppuu yksinkertaisesti kesken. Tavoitteena on edelleenkin saada aikaan riittävän kunnianhimoinen poliittinen sitoumus, joka kattaa keskeiset neuvottelukysymykset, eli päästöjen vähentämisen ja kehitysmaiden ilmastotoimien rahoituksen.
– Tältä pohjalta voitaisiin jatkaa neuvotteluita sopimuksen yksityiskohdista ensi vuonna. Rahoitus on toki tärkeä ja samalla hankala kysymys: kehitysmaat haluavat tietää rahoituksen tason ennen kuin sitoutuvat toimiin. Teollisuusmaat taas haluavat tietää, että rahoille saadaan varmasti vastinetta, eli todellisia ja riittäviä toimia päästöjen vähentämiseksi ja ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi.
Kenen on vastuu, jos sopimus viivästyy?
– Vastuu ei ole varmasti millään yksittäisellä maalla tai maaryhmällä. Vaikka laillisesti sitova sopimus ei olisikaan valmis Kööpenhaminassa, mutta jos se saadaan aikaan ensi vuonna, on mahdollista, että sopimus tulee voimaan vuonna 2013. Silloin Kioton sopimus on päättynyt.
Mitä tapahtuu, jos sopimus viivästyy pitkälle tulevaisuuteen tai jos sitä ei synny lainkaan?
– Tässä vaiheessa tällaista vaihtoehtoa ei pohdita. Se, että sopimusta ei syntyisi, tai se viivästyisi pitkälle tulevaisuuteen, ei varmasti ole minkään maan edun mukaista. Sopeutumisen kustannukset kasvavat koko ajan, jolloin jatkossa tarvittaisiin entistä radikaalimpia leikkauksia ja enemmän rahoitusta.
Millaisia summia tarvittaisiin hidastamaan ilmastonmuutosta?
– EU on arvioinut, että kehitysmaiden ilmastotoimien rahoittamiseen tarvitaan vuosina 2010–13 arviolta 5-7 miljardia euroa vuodessa julkista rahaa. Rahoitustarve nousisi sopimuksen astuttua voimaan asteittain. Vuonna 2020 rahaa tarvittaisiin noin 100 miljardia, josta 22-50 miljardia julkista rahaa. Loppu koostuisi kehitysmaiden omasta panoksesta ja yksityiseltä sektorilta tulevasta rahoituksesta.
– Summat kuulostavat toki suurilta, mutta ilmastomyötäisen teknologian kysynnän kasvun nopeasti kehittyvissä kehitysmaissa arvioidaan myös luovan uutta potentiaalia yrityksille. Pitkällä tähtäimellä erittäin suuria kustannuksia syntyy, jos ilmastonmuutosta ei ryhdytä hillitsemään.
Miten laaja yhteisymmärrys vallitsee maapallon lämpenemisestä ja sen syistä?
– Kyllä neuvotteluihin osallistuvien maiden ja hallitusten kesken vallitsee nykyisin laaja yhteisymmärrys maapallon lämpenemisestä, sen syistä ja asian vakavuudesta – tämä on ollut lähtölaukaus koko neuvotteluprosessille. Yksittäisiä soraääniä ja epäilijöitä näkyy toki julkisuudessa.
Kuva: Aleksi Vienonen
uutiskirje 