Tämän piti olla kolumni yhdestä kestoaiheesta, vanhustenhoidon tilasta. Siitä, miten kovilla työntekijät ovat ja miten se vaikuttaa hoidettaviin. Käytännön esimerkkien kertominen olisi pysäyttävää, muttei kuitenkaan käy päinsä. Se ei välttämättä ole kenenkään vika.
Luulisi, että vanhustenhoidon ongelmista olisi helppo puhua: kaikki ovat ainakin puheissa sitä mieltä, että ongelmia on ja ne on hoidettava. Todellisuus on kuitenkin yksityisyydensuojan ja vahvan ammattietiikan takana. Tavallaan hyvä, että onkin. Näkyviä ongelmia vain on helpompi hoitaa kuin näkymättömiä.
Hoiva-alalta löytyy aika kovia muijia, ja muutama äijäkin.
Moni hoitaja ajattelee varmasti saaneensa työpaikkoineen osansa julkisuudesta, eikä ihme. Iso osa keskustelusta on keskittynyt morkkaamaan hoitajien työmoraalia, ammattitaitoa tai -etiikkaa. Eikä varmasti ole mukavaa, jos omasta työpaikasta on muodostunut synonyymi kaikelle maailman huonoudelle.
Siksi pitää mahdollisimman tarkasti kyetä erottelemaan ongelmat ja niiden alkuperä eikä puhua koko alasta ja kaikesta siihen liittyvästä kauhistelevaan ja leimaavaan sävyyn. Pitää tehdä selväksi, ettei työssä ole vika, eikä työntekijässä. Vaan siinä, ettei työtä ole mahdollista tehdä niin hyvin kuin sitä haluaisi tehdä.
Oikeutta eläimille -liikkeen tiimoilta on erinäisissä yhteyksissä kyselty Oikeutta vanhuksille -liikkeen perään. En näe näitä tavoitteita mitenkään vastakkaisina toisilleen, mutta ehdottomasti myös jälkimmäistä tarvittaisiin. Ihmisiä vain ei voi mennä kuvaamaan niin kuin sikoja. Se olisi aika kohtuutonta myös näitä ihmisiä hoitavia ihmisiä kohtaan.
Viime Viikkolehdessä kirjoitettiin superilaisten hoitajien mittamaanantaista Koukkuniemessä. Idea hoitajavahvuutta mittaavalle päivälle oli saatu rakentajien telinetorstaista. Mittausten tulokset olivat arvattavasti karut. Töitä tehdään vajaamiehityksellä, vaikka työnantaja laskee hoitajiksi myös laitoshuoltajat.
Kaupunki totesi kantelun tiimoilta tehdyssä selvityksessään aville, että nippa nappa suositusten mukaan mennään. Hoitajat totesivat potilasturvallisuuden olevan vaarassa.
Hoiva-alalta löytyy aika kovia muijia, ja muutama äijäkin. Ei voi kuin luottaa, että he taistelevat itse oikeuksiensa ja hoidettaviensa oikeuksien puolesta. Sitä en tiedä, miten se niin järjettömän työtaakan alla on mahdollista, kun muutakin elämää olisi vähän elettävä siinä sivussa. Mutta hoitajat ovat itse työnsä ja siihen liittyvien ongelmien rautaisia asiantuntijoita.
Asiallinen julkisuus taas edesauttaa muidenkin ottautumista asialle. Asiantuntijat määritelkööt taistelunsa, meidän muiden kuuluu mahdollisuuksiemme mukaan tukea heitä siinä.
Kirjoittaja on tiedotusopin opiskelija.
lehti 